Arkisto
Toimitus

5.5.2017
Suomi on pieni, ja vielä pienempi on suomalainen julkisuus. Kuten tunnetun mäkihyppääjän kerrotaan sanoneen: minusta alkaa tuntua siltä, että kuulun jokaisen suomalaisen kodin perheeseen.

Julkisuuden henkilöt määrittävät, mistä puhumme. Toisaalta julkisuus määrittää heitä. He ovat roolihahmoja, joilta haluamme tilata sitä, mitä olemme ennenkin saaneet. Saamme sellaisen julkisuuden – ja julkkikset – kuin ansaitsemme.

Ranskalainen filosofi Guy Debord (1931-1994) puhuisi spektaakkelista, jossa suhteemme ihmisiin on muuttunut suhteeksi ihmisten kuviin. Sitten hän poistaisi Instagramin puhelimestaan.

Säilöimme vahakabinettiin kuusi henkilöä, jotka tällä hetkellä tiivistävät suomalaisen julkisuuden. Olkaa hyvä, jälkipolvet: Suomi vuonna 2017 on langennut maitopoika, trikoihin verhotut pakarat ja tolkun journalisti.

31.3.2017
Ylioppilaslehden "Voittaneet totuudet" -kokonaisuus tuo esille journalistisia kamppailuja.

23.3.2017
”Järjestön edustajat eivät kieltäneet, etteikö toiminta olisi juuri sitä, miltä se Twitterin perusteella näyttää”, sanoo HYY:n hallituksen puheenjohtaja Laura Luoto.

21.3.2017
Holokaustivitsit olivat viimeinen niitti – ”herrasmieskerho” ei saa enää HYY:n opiskelijoiden rahoja
Ylioppilaskunta tuki liki kymmenen vuoden ajan yhdistystä, joka tykkää homoläpästä ja hakaristeistä. Viime vuonna sen hallituksessa istui ”tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri”.

8.3.2017
Useilta vuosilta puuttuvat selvitykset saivat ylioppilaskunnan johdon vetämään liinat kiinni.

28.2.2017
Vuoden kuvaajaksi ehdolla on freelance-valokuvaaja Jussi Särkilahti Ylioppilaslehden Palveluksessanne-jutun kuvilla. Kilpailun tulokset julkistetaan 23.3.2017.

9.12.2016
Trumpin "America first" -ajattelu ei tarkoita sitä, etteikö Yhdysvaltojen intressit olisi jossain määrin ulkomaillakin. Kauppapolitiikan saralla maa siirtyy kuitenkin protektionistisempaan linjaan. Näin arvioivat The Ulkopolitistin Henri Vanhanen ja Ilmar Metsalo podcastimme kolmannessa jaksossa.