Arkisto

Podcast

Survivor ilmestyi suomalaisten tv-ruutuihin 18 vuotta sitten. 38 tuotantokauden aikana siitä on kehittynyt aikamme kiehtovin peli.
Säästäväisyys on suomalaisten kansallishyve, jolla on perusteltu niin heroiininkäyttöä kuin ilmastonmuutoksen torjumisen hankaluutta. Saavutettua hyvinvointia on jo niin paljon, että ehkä itsetuhoisesta ihanteesta pitäisi luopua.
Antti Rinne luotsaa sosiaalidemokraatteja, joilla oli todellinen visio viimeksi vuonna 1903: ”Sosialidemokraattinen puolue Suomessa on kansainvälinen puolue: se tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolen ja varallisuuden etuoikeudet sekä julistaa, että taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on.”
Fyre-festivaali on kaikkien yhteinen naurun aihe. Nykypolitiikka muistuttaa sitä liian paljon.
Kuinka satanismi ja okkultismi uivat osaksi arkea
18.2.2019
Keskustelimme ahdistuksesta Sanoin-festivaaleilla.
Millenniaalit eivät harrasta seksiä entiseen tapaan, sanovat tutkijat. Mitä ihmettä on tapahtunut?
EN
Tekoälyvallankumous saattaa olla lopussa, ei alussa.
Päätimme ottaa kristinuskon kerrankin vakavasti, emme vaivautuneesti.
Soundcloudista poistettu räppäri teki punklevyn.
EN
Julkisessa keskustelussa yrittäjyys nähdään modernin työn kruununjalokivenä, joka lopulta pelastaa maamme talouden. Mutta kuka ottaa kopin, jos yrittäjä joutuu vaikeuksiin?
Eveliina Lempiäinen hurahti kiipeilyyn. Sitten hän putosi.
Neljä vuotta sitten Suvi Auvinen kirjoitti ensimmäisen blogipostauksensa ”päivystävänä anarkistina”. Nyt päivystysvuoro on päättynyt. Auvisesta on tullut yrittäjä.
Maahanmuutto on 2000-luvun tärkeimpiä moraalisia kysymyksiä. Suomessa kukaan ei ehdota rajojen avaamista, mutta ehkä pitäisi.
EN
Piilaakso ja valkotakkišamanismi tekevät psykedeeleistä jälleen keskiluokkaisia.
EN
"Oh fuck! En ole syntynyt tänne puhumaan seksuaalisesta häirinnästä", ohjaaja Heidi Lindén sanoo.
10.2.2017
Viides ja viimeinen jakso summaa Donald Trumpin ensimmäisiä viikkoja presidenttinä.
17.1.2017
Joululomalta palannut podcastimme käy läpi tammikuun Trump-kohut ja suuntaa katseen kohti perjantaisia virkaanastujaisia.
9.12.2016
Trumpin "America first" -ajattelu ei tarkoita sitä, etteikö Yhdysvaltojen intressit olisi jossain määrin ulkomaillakin. Kauppapolitiikan saralla maa siirtyy kuitenkin protektionistisempaan linjaan. Näin arvioivat The Ulkopolitistin Henri Vanhanen ja Ilmar Metsalo podcastimme kolmannessa jaksossa.
25.11.2016
Ylioppilaslehden ja The Ulkopolitistin podcastin toinen osa perehtyy Trumpin ensimmäisen sadan päivän ohjelmaan sekä tuoreisiin henkilövalintoihin.
10.11.2016
Ensimmäisessä jaksossa käydään läpi vaalitulosta, erehtyviä ennusteita ja ensireaktioita.