Arkisto
HYY

5.11.2020
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan uusi edustajisto aloittaa kaksivuotisen kautensa 1.12.2020.

28.10.2020
Sähköinen äänestys on auki keskiviikosta perjantaihin 28.–30.10. ja maanantaista keskiviikkoon 2.–4.11 kello 9–18.

23.10.2020
Mikko Kymäläinen siirtyi Hyyn pääsihteeriksi sdp:n viestintäsuunnittelijan tehtävästä. Hän on valtiotieteiden kandidaatti, jonka pääaine on talous- ja sosiaalihistoria Helsingin yliopistossa.

22.10.2020
Kaikki ryhmät kannattivat jäsenmaksutonta ylioppilaskuntaa. Linjapaperiin panelistit sen sijaan kaipasivat keskenään hyvin erilaisia muutoksia.

22.10.2020
Edustajistovaaleja vietetään loka-marraskuun vaihteessa. Ensimmäinen vaalipaneeli järjestetään 22.10. kello 18.

Yhdenvertaisuussuunnitelman avulla Hyy pyrkii kitkemään esimerkiksi rasismia ja seksismiä opiskelijayhteisöstä.

6.12.2019
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta sai tiistai-iltana uuden, hyvin miesvaltaisen hallituksen. Puheenjohtajaksi valittu Claes Bergh (SNÄf) haluaa keskittyä erityisesti järjestötoiminnan kehittämiseen.

5.12.2018
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta sai maanantai-iltana uuden hallituksen, jossa ovat poikkeuksellisesti mukana kaikki edustajistoryhmät. Hallituksen puheenjohtajaksi valittu Laura Wathén (HYAL) haluaa painottaa erityisesti opiskelijoiden ja ylioppilaskunnan vapaaehtoisten jaksamista.

30.10.2018
Mistä edustajistovaaleissa päätetään? Millaisia asioita ehdokkaat ajavat? Laadimme äänestäjän muistilistan ja haastattelimme istuvien edustajistoryhmien puheenjohtajat.











