Säästötalkoot

T:Teksti:

Vuokrataan Vanhan kuppila ulkopuoliselle yrittäjälle. Vähennetään kerhotilojen määrää. Muutetaan edustajistovaalit sähköisiksi. Siinä pari ehdotusta, joilla edustajistovaalien ehdokasryhmät parantaisivat ylioppilaskunnan taloudellista tilannetta.
Ylioppilaskunnan talousjohtaja, HYY Yhtymän toimitusjohtaja Heikki Härö on määritellyt ylioppilaskunnan säästötavoitteiksi 500€‰000 euroa. Ylioppilaslehti kysyi kaikilta ryhmiltä, mistä rahat saadaan kasaan.
Opiskelijoiden kukkarolle ryhmät eivät halua mennä. Jäsenmaksun korottamista vastustavat kaikki poliittiset ryhmät. Sitoutumattomien mukaan jäsenmaksua voidaan korottaa maltillisesti, jos on pakko.
Siispä leikkuri heilumaan.

Suurin osa poliittisista ryhmistä hakisi säästöt järjestöjen avustuksista ja tiloista.
”HYY käyttää tällä hetkellä järjestöjen avustuksiin huomattavasti enemmän rahaa kuin pari vuotta sitten ja enemmän kuin mihinkään muuhun tarkoitukseen – tämän vuoden budjetista yli kaksi miljoonaa euroa”, sanoo KD Helsingin opiskelijoiden puheenjohtaja Marika Kaksonen.
Tärkeä kiistakysymys on, vuokrataanko ulos Uuden ylioppilastalon vai Domus Gaudiumin tiloja. Ainejärjestöt ja ruotsinkielinen SNÄf vuokraisivat ulkopuolisille sellaisia ylioppilaskunnan tiloja, joista saa hyvät tulot. Käytännössä tällaisia ovat esimerkiksi Uuden ylioppilastalon B-rapussa olevat kokoustilat.
Monet muut ryhmät puuttuisivat kolmannen ylioppilastalon Domus Gaudiumin ja Domus Academican kerhotiloihin. Sitoutumaton vasemmisto ja HYYn Vihreät vuokraisivat ulos bile- ja saunatiloja, kuten Pohjanhovin.
Perussuomalaiset, kristilliset ja keskustalaiset opiskelijat tehostaisivat Vanhan toimintaa.
”Olemme valmiita vuokraamaan Vanhan Kuppilan tilan ulkopuoliselle yrittäjälle, jotta niin mainiolla paikalla oleva kahvila ei enää toimisi tappiollisesti”, Keskeisten vaalipäällikkö Kalle Peltokangas linjaa.
HELP ja Kokoomusopiskelijat hakisivat säästöjä myös muuttamalla edustajistovaalit sähköisiksi. Kokoomusopiskelijoiden mukaan perinteisten vaalien järjestäminen maksaa 20€‰000-30€‰000 euroa enemmän kuin sähköisten vaalien.
Ryhmät eivät puuttuisi opiskelijoiden edunvalvontaan eivätkä ilmaisen oikeusavun, lapsiparkin ja asunnonvälityksen kaltaisiin jäsenpalveluihin.

Ryhmien mukaan HYYn taloutta ei ole viime vuosina hoidettu tarpeeksi pitkäjänteisesti. Vasemmisto ja vihreät pitävät virheenä kolmannen ylioppilastalon rakentamista aikana, jolloin sekä korkotaso että rakennuskustannukset olivat huipussaan.
Ainejärjestöt puolestaan pitävät virheenä sitä, että Kilroy Travelsin myynnistä saadut rahat päätettiin aikoinaan sijoittaa.
”Ne olisi tarvittu silloin edessä olleiden investointien rahoittamiseen”, HYALin vaalipäällikkö Sonja Virta sanoo.
Ylioppilaslehden kyselyyn vastasi 12 ryhmää. Tsemppi Group ja liberaalinen vaaliliitto jättivät vastaamatta.
Edustajistovaalit järjestetään 3.-4. marraskuuta.

Antti Järvi

Näistä ryhmät leikkaisivat

Kokoomusopiskelijat: Edustajistovaalit sähköisiksi, henkilöstö- ja hallintokulut, HYYn järjestämät seminaarit ja juhlat.

HYYn Vihreät: Biletilat ja saunat, järjestöjen tuet, HYYn vuosijuhlat ja muut tapahtumat.

Sitoutumaton vasemmisto: Pohjanhovi, vuosijuhlat.

Keskeiset: Järjestö- ja kokoustilat, vuosijuhlat, uusien opiskelijoiden illat.

Opiskelijademarit: Domus Gaudiumin järjestötilat, järjestöjen toiminta-avustukset, vuosijuhlat.

KD:n Helsingin opiskelijat: Järjestöjen avustukset, järjestölehtituki, vuosijuhlat.

Perussuomalaiset: Kehy-määrärahat, tila- ja hallintokustannukset.

HYAL: Hyvin tuottavien tilojen vuokraaminen ulkopuolisille, henkilöstökulut.

HELP: Kerhotilat, edustajistovaalit sähköisiksi, myydään Villa Kuunari.

SNÄf: Kokoustilat.

Akateemiset piraatit höyläisivät kaikkialta tasaisesti.

Osakunnat taas eivät halua ”puhua aiheesta raha edellä”.

KYLLÄ REIMA TIETÄÄ: Laiva jatkaa uppoamistaan

Sitoutumattomat ryhmät eivät osaa säästää, näin se vain on. Heitä täytyy kuitenkin ymmärtää, sillä he kokevat olevansa ylioppilaskunnassa oman poliittisen uransa huipulla.
Jokainen haluaa, että heidän kautensa muistetaan jostain merkittävästä. Kukaan ei halua VSO:n edaattorien kohtaloa: ”No me menetettiin sata vuotta hallussamme olleet osakuntatilat mun edarikauden aikana.” Jotta jäisi hyvä maine, pitää pystyä pitämään lupaukset omille korporaatioille. Leikkaa siinä sitten.
Eivät poliittiset ole yhtään sen parempia. Punavihreät jakavat ylioppilaskunnan jäsenet A- ja B-luokan kansalaisiin. A-luokan kansalaisia täytyy tukea, sillä he ovat huolissaan professorien vallankaappauksista ja tukevat udmurtteja. B-luokan kansalaiset ovat opiskelijoita, jotka tykkäävät mieluummin bilettää kuin taistella kaikkea sitä mälsää vastaan, jota yhteiskunnastamme löytyy. Nimitetään heitä vaikka suureksi enemmistöksi. Heidän rahallinen tukeminen on moraalisesti arveluttavaa.
Porvareita taas ei kiinnosta. Mitä väliä ylioppilaskunnasta, kun poliittinen tulevaisuus näyttää muualla valoisalta. Edustava puku päälle ja miljoonan dollarin hymyä treenaamaan!
Ryhmien säästökeinot ovat järjestään perseellään. Kaikki varmistelevat vain omien kannattajiensa ääniä. Niinpä yhteistä linjaa on vaikea löytää. Luultavasti uusi edustajistokin tekee jonkin halvan kompromissin ja laivaa jatkaa uppoamistaan. Toivotaan, että olen väärässä.

Reima Launonen
Kuva Teemu Granström