Arkisto

Susanne Salmi

Susanne Salmi on Ylioppilaslehden päätoimittaja.
Huumeiden käyttö on Suomessa yhä yleisempää, mutta sitä koskeva keskustelu ei ole pysynyt mukana tahdissa, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
9.6.2020
28-vuotias media-alan moniosaaja aloittaa työnsä syyskuussa.
Poikkeustila on yliopistolle paitsi koettelemus, myös mahdollisuus, kirjoittaa päätoimittaja Susanne Salmi.
Instagram-aikakaudella ulkonäköön ­panostaminen on kannattava sijoitus. Se tarkoittaa loputonta taistelua aikaa vastaan – etenkin, jos sattuu olemaan nainen.
Aikuisten tavoille ei tarvitse oppia ala-asteella, kirjoittaa päätoimittaja Susanne Salmi.
Päätoimittaja Susanne Salmi muistelee yllätysten vuosikymmentä.
Ibe on 20-vuotias räppäri, eliittilukion käynyt bisnesmies ja ”oman elämänsä Instagram-malli”, koska sellaisia artistien on hänen mielestään nykyisin oltava.
6.12.2019
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta sai tiistai-iltana uuden, hyvin miesvaltaisen hallituksen. Puheenjohtajaksi valittu Claes Bergh (SNÄf) haluaa keskittyä erityisesti järjestötoiminnan kehittämiseen.
Liian moni tärkeä asia jää somemesoamisen jalkoihin, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
Vegaanibuumin keskellä helsinkiläinen Onar luo lihateollisuuden sivutuotteista huippumuotia. Nahkavaatekin voi olla eettinen valinta, merkin perustaneet Kostaksen sisarukset sanovat.
25.10.2019
Vihreän langan lakkauttaminen on jälleen askel kohti maailmaa, jossa vain ahneus ja ignoranssi voittavat, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
Kalle Mattila aikoo valloittaa New Yorkin julkaisemalla muistelmat. Hän on 27-vuotias.
Kun nuorisoa taivastellaan tai ihaillaan, arki ja tavallisuus unohtuvat, Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Tomi Kiilaskoski sanoo.
Kompensointi ei ratkaise ilmastonmuutosta, mutta se voi toimia muiden keinojen tukena.
Yliopistojen arvoa ei voi Excelissä mitata, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
Millennials are having sex differently than previous generations, and it's freaking some adults out. What's going on?
FI
Nuorten laiskasta libidosta murehditaan turhaan, sillä seksiasioissa millenniaalit ovat paljon vanhempiaan fiksumpia.
Millenniaalit eivät harrasta seksiä entiseen tapaan, sanovat tutkijat. Mitä ihmettä on tapahtunut?
EN
5.12.2018
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta sai maanantai-iltana uuden hallituksen, jossa ovat poikkeuksellisesti mukana kaikki edustajistoryhmät. Hallituksen puheenjohtajaksi valittu Laura Wathén (HYAL) haluaa painottaa erityisesti opiskelijoiden ja ylioppilaskunnan vapaaehtoisten jaksamista.
Jos kokonainen sukupolvi uhkaa uupua, syy ei ole nuoren ihmisen persoonallisuudessa vaan epävarmoissa tulevaisuudenkuvissa, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
Julkisessa keskustelussa yrittäjyys nähdään modernin työn kruununjalokivenä, joka lopulta pelastaa maamme talouden. Mutta kuka ottaa kopin, jos yrittäjä joutuu vaikeuksiin?
2010-luvun Tinder-deittailija löytää henkisen kotinsa Hectorin 1970-luvun musiikista. Teksti on osa Ylioppilaslehden Kulttuuriklassikko-sarjaa.
Love Actually -palstalla kerrotaan rakkaustarinoita.
Trumpin naisviha on näyttänyt maailmalle, kuinka seksistinen maa Yhdysvallat yhä on, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
Perttu Häkkinen (1979-2018) oli lehti- ja radiotoimittaja, kirjailija ja muusikko. Hänet tunnettiin muun muassa nimeään kantavasta puheradio-ohjelmasta, Nyt-liitteen kolumneistaan ja Imatran Voima -elektroyhtyeestään. Ylioppilaslehteä Häkkinen avusti vuosina 2008–2009 Rotterdamissa asuessaan.
"Oh fuck! En ole syntynyt tänne puhumaan seksuaalisesta häirinnästä", ohjaaja Heidi Lindén sanoo.
Love Actually -palstalla kerrotaan rakkaustarinoita.
Ilmastonmuutoksesta on tehty poliittinen keppihevonen, mutta se ei pelasta meitä lähestyvältä tuholta, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.