In memoriam: Perttu Häkkinen

Perttu Häkkinen (1979-2018) oli lehti- ja radiotoimittaja, kirjailija ja muusikko. Hänet tunnettiin muun muassa nimeään kantavasta puheradio-ohjelmasta, Nyt-liitteen kolumneistaan ja Imatran Voima -elektroyhtyeestään. Ylioppilaslehteä Häkkinen avusti vuosina 2008–2009 Rotterdamissa asuessaan.

T:Teksti:

|

K:Kuvitus: Minni Havas

Tulevaisuuden puolesta, menneisyyttä vastaan!”

Omistuskirjoitus löytyy KoneSuomi-teoksen ensimmäiseltä -sivulta. Sen on kirjoittanut elokuussa edesmennyt toimittaja Perttu Häkkinen.

Häkkisen jälkeensä jättämä aukko on valtava. Hän oli esikuva, ajattelija ja ystävä, jolle tämänkin lehden tekijät ovat paljosta velkaa.

Ylioppilaslehden sivuilla Häkkinen muun muassa haastatteli okkultisti Jorma Elovaaraa ja kertoi uhkarohkeasta talonvaltaus-operaatiostaan. Hänen matkassaan lukija pääsi seikkailemaan Milanon syrjäkujille ja tutustumaan Italian mafiaan.

Häkkisen tuotannosta nämä tekstit muodostavat tietenkin vain murto-osan. Ne ovat silti oivallinen esimerkki siitä, millainen toimittaja Perttu Häkkinen oikein oli: kaikesta kiinnostunut ja uusille tilanteille pidäkkeettä antautuva.

Häkkinen oli häpeämätön sivistyksen puolustaja ja totuuden etsijä. Hän oli intellektuelli olematta konservatiivi – perin harvinainen yhdistelmä.

Median murroksessa kamppaileville nuorille toimittajille Häkkinen oli rohkaiseva ja lohdullinen esikuva. Vaikka maailma ympärillä vaati journalismilta yhä kiihtyviä kierrosnopeuksia, Häkkinen luotti loppuun saakka niin sanotun hitaan journalismin voimaan.

Samalla hän osoitti, että niinkin haastavista aihepiireistä kuin filosofiasta tai mystiikasta on mahdollista tehdä juttuja, jotka kiinnostavat yhtä lailla pääkaupungin luovaa luokkaa kuin maakuntien ikääntyviä asukkaita.

Ihmisiä kohdatessaan Häkkinen säteili ympärilleen merkillistä lämpöä. Hänen seurassaan muutkin alkoivat hehkua.

Merihaassa järjestetyssä muistotilaisuudessa Häkkisen kollega sanoi, että tämän töitä tullaan muistelemaan vielä vuosikymmenten päästä – kenties kauemminkin.

Se pitää eittämättä paikkansa. Luku tulevaisuuden historiaa on kirjoitettu.