Tuija Siltamäki Ylioppilaslehden päätoimittajaksi

28-vuotias media-alan moniosaaja aloittaa työnsä syyskuussa.

T:Teksti:

K:Kuva: Mikko Rikala

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajisto on valinnut tänään kokouksessaan Tuija Siltamäen, 28, Ylioppilaslehden uudeksi päätoimittajaksi. Hän aloittaa tehtävässään syyskuussa.

”Vähän kuin olisi voittanut lätkän MM-kultaa, torille tekisi mieli lähteä. Aivan hirviömäisen hieno juttu”, Siltamäki kommentoi.

”En malta odottaa, että saan toimituksen kasaan ja päästään keksimään palstoja ja juttuideoita ja tekemään mielettömän hyviä lehtiä. Aviisin kokemusten perusteella tosin tiedän, ettei homma ole yhtä juhlaa, eli terveellinen pieni hirvitys päällä.” 

Aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana tunnettu Siltamäki on työskennellyt muun muassa Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja vapaana toimittajana. Vuosina 2017­­–2019 Siltamäki toimi Tampereen ylioppilaslehden Aviisin viimeisenä päätoimittajana. Tällä hetkellä hän kirjoittaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta kertovaa tietokirjaa Jari Hanskan, Minea Koskisen ja Emilia Mäenmaan kanssa.

Koulutukseltaan Siltamäki on yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta.

”Ylioppilaslehti on mielestäni Suomen ainutlaatuisin ja kiinnostavin journalistisen alan työpaikka, ja ajattelin, että mulla voisi olla tehtävään annettavaa. Oon lukenut Ylkkäriä pitkään ja fiilistellyt sitä kunnianhimoisuutta ja kekseliäisyyttä, joka siinä on edellisten toimitusten aikana näkynyt. Sellainen on nykyään lehdistössä aika harvinaista”, Siltamäki sanoo.

Yhdessä tulevan toimituksensa kanssa Siltamäki aikoo etsiä ”jännittäviä ratkaisuja” toteuttaakseen Ylioppilaslehden kustannusosakeyhtiön määrittelemää strategiaa. 

”Oon nyt viimeisen parin vuoden aikana keskittynyt aika paljon meidän sukupolven ja Suomenkin tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin eli eiköhän sama teema näy Ylioppilaslehdessäkin. Suomi on valtavien yhteiskunnallisten kysymysten ja valintojen edessä, ja jos kaikki menee päin mäntyä, niin meidän niskaanhan se kaikki romahtaa.” 

Päätoimittajan kausi on kahden vuoden mittainen. Tehtävää haki yhteensä seitsemän henkilöä.

Siltamäkeä esitti tehtävään HYY:n edustajistoryhmien jäsenistä ja Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n edustajasta koostuva valintatyöryhmä. Edustajisto teki päätöksen yksimielisesti.