Insinööri-Suomen koulutuslupaus

Yliopistojen arvoa ei voi Excelissä mitata, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.

T:Teksti:

K:Kuva: Mikko Rikala

Ilmastovaalit! Maahanmuuttovaalit! Sote-vaalit!

Tänä keväänä meneillään on kaikenlaisia vaalikamppailuja, mutta koulutusvaalit uhkaavat jäädä muun kisailun jalkoihin.

Ehkä se johtuu kollektiivisesta apatiasta: vaikka poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt, yliopistolaiset eivät ole unohtaneet, minkälainen pannukakku edelliset ”koulutusvaalit” olivat.

Keväällä 2015 tulevien hallituspuolueiden kansanedustajaehdokkaat poseerasivat Koulutuslupaus-kylttien kanssa maanisesti virnuillen. Pian selvisi, että lupaukset olivat yhtä tyhjän kanssa.

Kaksi viimeisintä hallitusta ovat leikanneet koulutuksesta OAJ:n mukaan yli kaksi miljardia euroa. Jättimäisten leikkausten rinnalla esimerkiksi lukiouudistuksen toteuttamiseen myönnetyt pari hassua lisämiljoonaa eivät tunnu missään.

Tänä keväänä koulutuksen puolustajat joutuivat jälleen kerran pettymään, kun kansalaisaloite maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta hylättiin muotoseikan vuoksi. Samaan aikaan koululaiset ovat saaneet osakseen kollektiivista paheksuntaa, koska ovat erehtyneet ilmastolakkoilemaan sen sijaan, että istuisivat kiltisti opinahjoissaan hankkimassa itselleen sivistystä.

Nyt puolueissa ollaan jälleen opiskelijan asialla. Ylen uutisissa 24.3. niin Sipilä, Orpo kuin Rinnekin linjasivat, että nyt ollaan tilanteessa, jossa koulutuksen rahoitusta pystytään lisäämään.

Mutta kukapa heitä enää uskaltaisi uskoa, kun takana on tällainen shitshow.

Yliopisto on siitä hankala instituutio, ettei sen yhteiskunnalle tuottama hyöty näy insinööri-Suomen rakastamissa Excel-taulukoissa.

Toimiva yliopistojärjestelmä tuottaa paljon muutakin kuin kasan valmiita tutkintoja. Siksi tehokkuusajattelu sopii huonosti yhteen koulutuksen arvioinnin kanssa.

Yliopistossa sivistytään ja harjoitellaan kriittistä ajattelua, jota ilman yhteiskuntamme valahtaisi pää edellä populismin tunkioon. Juuri nyt tätä taitoa tarvitaan kenties kipeämmin kuin koskaan.

Yliopistossa, kuten myös opiskelijajärjestöissä, bileissä ja muissa valmistumista hidastavissa tilanteissa, syntyy verkostoja, joiden avulla innovaatioita myöhemmin tehdään ja työpaikkoja luodaan.

Kenties yliopistolla myös pidetään hauskaa – tai ainakin eletään mielekästä elämää, jonka ansiosta työelämään ei tarvitse siirtyä jo valmiiksi burnoutin partaalla, kovan stressin ja olemattomien tulojen näivettämänä.

Tätä kaikkea koulutusleikkaukset uhkaavat. Siksi ei auta kuin toivoa, että Arkadianmäelle tällä kertaa valikoituu kansanedustajia, joiden koulutuslupaus sittenkin pitää.

Jos ei muuten, niin vaikka rahan takia. Suomen yliopistot Unifi ry:n teettämän selvityksen mukaan vuonna 2016 jokainen yliopistoihin panostettu euro tuotti keskimäärin yli viiden euron arvonlisän Suomen talouteen.

Sen luulisi miellyttävän paatuneintakin Excel-insinööriä.

Kuinka monta kertaa voi pettyä, kunnes pettyä ei enää voi? Lue juttu politiikan masentavasta todellisuudesta täällä.