Artikkeliarkisto syyskuu 1997
Ei ennen papin aamenta
| 19. syyskuuta 1997 |
Esiaviollinen seksi on ollut suomalaisten nuorten välisessä seurustelussa jo pitkään enemmän sääntö kuin poikkeus. Jos ennen oli radikaalia harjoittaa vapaata seksiä, tänään asetelmat ovat kääntyneet ylösalaisin. Radikaaleja ovat tänään ne, jotka puhuvat esiaviollista seksiä vastaan. Heitä on ehkä vähän, mutta heidän viestinsä on selkeä: tosi rakkaus odottaa.
Sadetanssi perustulon puolesta
| 19. syyskuuta 1997 |
Opiskelijapoliitikot tanssivat yhä sankemmin joukoin sadetanssia perustulon puolesta. Perustulo tarkoittaisi erilaisten yhteiskunnallisten etuuksien kuten opintotuen muuttamista yhdeksi tukimuodoksi. Lähestyykö perustulopilvi Suomen ilmakehää? Sataako taivaalta tulevaisuudessa vastikkeetonta rahaa?
Esikoisrunoilija A.W. Yrjänä on: Roolipelin voittaja
| 19. syyskuuta 1997 |
Kerää kaikki A.W. Yrjänän persoonat ja palaa toimitukseen. Olin jo bongannut CMX:n alkuvoimaisen johtotähden, rock-sanoittajan, teologiaa opiskelleen älykön ja koreasti pukeutuvan narsistin. Onnellinen esikoisrunoilija AW Yrjänä löytyy Elitestä.
KarneVaalipeliä
| 19. syyskuuta 1997 |
Uusi lukuvuosi alkoi perinteisesti. Jälleen kerran yliopiston rehtori piti puheensa, ja jälleen kerran hikoiltiin ja jonotettiin ilmaista viinaa. Mutta jotakin tavallisesta poikkevaa oli ilmassa. Vaalikuume oli saanut yliopistolle myös entisen pääministerimme.
Pienten tarinoiden poimijat
| 19. syyskuuta 1997 |
Päiväkirjaa pidetään kirjoittamisen tavoista henkilökohtaisimpana. Silti tapa jolla sitä pidetään on usein yleinen ja opittu. Toinen kirjaa ylös tärkeimmät tapahtumat elämässään ja toinen vain vuodattaa tuntojaan paperille. Keskusteluun oman itsen kanssa palataan usein vasta vuosien päästä ja vasta sitten elämä rakentuu kokonaisuudeksi.
Vanhan uusi mies
| 19. syyskuuta 1997 |
Tuleeko Vanhan salista nyt vetävä ja seksikäs? Vetreä uusi ohjelmapäällikkö Antti Paavilainen takaa viettelevänsä opiskelijat takaisin talolle. Heitä pitää saapua tuhansittain, sillä HYY himoitsee puhdasta voittoa.
HYY suunnittelee nurkanvaltausta
| 19. syyskuuta 1997 |
Ylioppilaskunnassa harkitaan Mannerheimintiellä sijaitsevan Helsingin Suomalaisen Säästöpankin entisen pääkonttorin ostamista. Nurkanvaltauksen myötä HYY-yhtymästä tulisi Kaivopihan kiinteistöjen yksinvaltias.
HPY:n osakkeilla rikkaaksi
| 19. syyskuuta 1997 |
Rahaa. Mahdollisuus ansaita osakkeilla. Kaikille viimepäivinä lehtiä seuranneille lienee tullut selväksi, että Helsingin puhelinyhdistys tarjoaa osakeannin puhelinosakkeen omistajille.
Heistä löytyy ministeriainesta
| 5. syyskuuta 1997 |
Kun nykyinen poliittinen eliitti viettää eläkepäiviä, he ovat tarttuneet vallankahvaan. Vuoden 2017 ministerit, presidentti, EU-komissaari ja muut huippupoliitikot kolkuttelevat vasta vallan kabinettien ovia – jos niitäkään. Parinkymmenen vuoden päästä he perustelevat silti pokerina ikäviä budjettipäätöksiä, puhuvat asiantuntevasti integraatiosta ja vaativat vuosisadan verouuditusta. Mutta keitä he ovat? Ylioppilaslehti laati oman ennustuksensa tulevista raskaan sarjan vaikuttajista.
Nainen vuotaa kerran kuussa
| 5. syyskuuta 1997 |
Noin viidesosa kaikista suomalaisista on sukukypsässä iässä olevia naisia eli heillä on kuukautiset. Naisista osuus on melkein puolet. 14-45 vuotiailla naisilla on keskimäärin 60 vuotopäivää vuodessa. Lähes kaikkia naisia kyseiset faktat jossain määrin riepovat! Naiset ovat kuitenkin oppineet ottamaan niistä hyödynkin irti.
Keskiaikaa kybällä
| 5. syyskuuta 1997 |
Ristiriitaisia mielikuvia synnyttävää keskiaikaa kaivataan enemmän kuin koskaan. Kovimmat keskiaikafriikit sonnustautuvat haarniskaan lähteäkseen ristiretkelle kauas menneisyyteen.
Yksin kotoa suureen maailmaan
| 5. syyskuuta 1997 |
Minna Tahvanainen on yksi 3 740 uudesta opiskelijasta. Taakse jäivät Savo ja kotitalo joen vieressä. Edessä on uusi elämä suuressa Helsingissä.
Opintotukien maksaminen myohästyy
| 5. syyskuuta 1997 |
Moni yliopisto-opiskelija joutuu tänä syksyna kiristämään kukkaronnyörejään tai vippaamaan rahaa, sillä opintotukien maksaminen tulee myöhästymään. Pahimmillaan opintotukien maksaminen voi Iykkäytyä marraskuulle saakka.
Yliopistoon voi päästä takaportin kautta
| 5. syyskuuta 1997 |
Helsingin yliopistossa keväisin järjestettävästä erillishausta on löytynyt porsaanreikä, joka suosii avoimen yliopiston opiskelijoita. Opiskelija, joka on opiskellut 60 opintoviikkoa avoimessa tai muussa korkeakoulussa, voi hakea perustutkinnon suorittamisoikeutta Helsingissä. Ovatko avoimen maksulliset opintosuoritukset siis oikotie tiedekunnan kirjoille ilman pääsykoerutistusta?
Rakkutta ja Anarkiaa avartaa tajuntasi
| 5. syyskuuta 1997 |
Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaalit täyttävät kulttuurin ystävien päiväkalenterit jälleen 19. syyskuuta alkaen. Vaikka festivaaleilla on tänä vuonna 10-vuotisjuhla, ei juhlamuodollisuuksille ole aikaa. Tarjolla on ainoastaan sata elokuvaa, joita tukemassa kymmenen huippuvierasta eri teemojen edustajina.


