”Kuvien ottaminen meidän juhlissa on vähän ongelmallista”, Pia Leppänen Suomen keskiaikaseurasta varoittaa ja katsoo merkitsevästi silmiin. Hänellä on kädessään puolitoistametrinen jousi ja selässä viini täynnä vasamia.
”Jos salamavalo välähtää, joku meistä voi käydä käsiksi ja rikkoa kameran”, toiminnanjohtaja Päivi Miettunen selventää asiaa.
Pia ja Päivi ï eli tuttavallisemmin Bertrade Deslapins ja Lady Chlotichilda Wulfing ï ovat Hukan pitäjän kronikoitsija ja vouti. Pia toimittaa seuran tiedotuslehteä ja Päivi johtaa pääkaupunkiseudun keskiaikaintoilijoita. Viikottaisissa kokoontumisissaan Helsingin Kuusisaaressa seuralaiset suunnittelevat keskiaikaisia käsitöitä, pukuja, vaakunoita ja ennen kaikkea juhlia, joissa juodaan keskiaikaisesti pantua olutta.
”Meillä on kaikilla oma keskiaikainen nimemme ja vaakunamme, ja jotkut jäsenistämme luovat itselleen jopa oman sukutaustan. Useimpia jäsenistämme en edes tunne oikealta nimeltä”, Päivi kertoo ja arvioi aktiivisia jäseniä olevan piskuiset neljäkymmentä, suurin osa parikymppisiä opiskelijoita.
Heille keskiaika on askartelua ja yhdessäoloa ja ikivanhoja roolimalleja. Pojat ovat ritareita, tytöt linnanneitoja. ”Mitään roolipeliä tämä ei ole”, Päivi korostaa. ”Meillä ei ole pelinjohtajaa, emmekä varsinaisesti pelaa mitään. Alter egomme ovat pikemminkin identiteettejä, joiden kautta me pääsemme omin käsin tutustumaan keskiaikaan.”
Seuralaiset myöntävät avoimesti, etteivät he tavoittele oikeaa keskiaikaa vaan oikeaa tunnelmaa. Rannekellot, kännykät ja nykyaikaan viittaavat puheenaiheet ovat juhlissa kiellettyjä. Mutta kansainvälisiin kokoontumisiin hurautetaan lentokoneella. Keskiajalla tuntematonta tupakkaakin saa tupruttaa sille varatuilla alueilla.
Seura puhuu ”romantisoidusta” keskiajasta, aikakaudesta joka olisi voinut olla. Tai olisi pitänyt olla. Niinpä Suomi on heille Aarnimetsä. Eurooppa taas on Drachenwaldin kuningaskunta. Seuran kattojärjestö on USA:lainen, joten heidän keskiaikainen yleiskielensä on englanti, oman aikamme lingua franca.
Aikakaudesta täysillä nauttiakseen nykynuori valikoi tietoisesti palan sieltä, toisen täältä, sen mukaan mikä on käytännöllistä ja ennen muuta kivaa. Nykytodellisuus jäsentyy iloisesti eräänlaiseksi muka-feodaaliseksi (ajatus)maailmaksi, jossa kukaan ei näe nälkää ja jossa kaikki ovat aatelissyntyisiä ylimyksiä.
The Original Keskiaika
Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Jonte Knif suhtautuu varauksellisesti koko keskiaikailmiöön. Aikakausi vetoaa vaikkei kukaan varmasti tiedä mikä on keskiaikaista ja mikä ei. ”Esimerkiksi meillä on orkesterissamme fiideli, joka on keskiaikainen viulunsukuinen soitin. Se on pelkkä rekonstruktio, joka on tehty vanhan maalauksen pohjalta”, Jonte kertoo. ”Toinen ongelma on nokkahuilu, jota pidetään vanhana soittimena. Tietääkseni yhtään nokkahuilua ei keskiajalta ole säilynyt, eikä kukaan ole varma sen aitoudesta.”
Jonte innostui keskiaikaisesta musiikista ja soittimista Karjaan vanhan musiikin leireillä ja toimii tätä nykyä Oliphant-nimisessä orkesterissa, joka soittaa 1100-1200-lukujen musiikkia. Oikeaa keskiaikaa ï mitä se sitten olisikaan ï ei koskaan tavoiteta, mutta se ei Jontea haittaa. Vanha äänimaailma tarjoaa hänelle vaihtelua perinteisestä klassisesta musiikista. Ilman nykyistä keskiaikabuumia hänen ryhmänsä ei olisi erityisen suosittu.
Mikä tahansa vanhahtava ei silti kelpaa. Jonte naureskelee new age -levyille, joissa on sekoitettu vanhaa kirkkolaulua ja konerumpuja. ”Keskiaika on helppo ratkaisu. Ihmiset hakevat yksinkertaisia ja kauniita melodioita, kun nykymusiikki taas koetaan kaoottiseksi. Innostus keskiaikaan on noussut samassa tahdissa kuin esimerkiksi minimalistinen Arvo Pärt, joka minun mielestäni on aika höpökamaa.”
Keskiaika for sale
Höpöä tai ei, keskiaika myy. Heinä-elokuun vaihteessa Turussa järjestettiin viisipäiväinen Keskiajan Turku -tapahtuma, jonka suosio ylitti järjestäjien odotukset täysin. ”Emme ole vielä laskeneet kokonaiskävijämäärää, mutta yksistään keskiaikaisilla markkinoilla, jotka olivat päivittäin auki viisi tuntia, oli ainakin 40 000 kävijää”, kertoo kulttuurisihteeri Maarit Keto-Seppälä Turun kulttuurikeskuksesta.
Jo sana ”keskiaika” saa ihmiset käyttäytymään ennakoimattomasti. ”Heti ensimmäisenä päivänä tänne tuli näyttelijöiden lisäksi tavallisia turkulaisia, jotka olivat pukeutuneet keskiaikaisesti”, Keto-Seppälä hehkuttaa. ”Monet palasivat koteihinsa ja pukivat ylleen jotain keskiaikaista, mitä vaatekomeroistaan löysivät.”
Ennen kaikkea keskiaika saa kuluttamaan. Turun kaupunki satsasi tapahtumaan vain 150 000 markkaa. Summa tuli moninkertaisesti takaisin. Erityisesti ”keskiaikaiset” käsityöt menivät kaupaksi, ja ravintolat olivat täynnä.
Keto-Seppälä ei halua, että keskiaikailmiö ylikuumenee. ”Niin kauan kuin tietää omat resurssit ja käyttää taiteen ja teatterin keinoja, tapahtumassa ei ole rahastuksen makua. Pitää olla tarkat kriteerit siitä, mitä saa markkinoida keskiaikaisena.”
Mutta keskiaikailmiön rönsyjä tulee jo joka tuutista. On gregoriaanista veisaamista ja roolipelejä jokaiselle Prinssi Rohkealle. On keskiaikaisiin ruokiin erikoistuneita keittokirjoja, ja viimeisin Finlandia-palkintokin meni romaanille, joka käsitteli keskiaikaa. Yliopistossa on keskiajan tutkimuksen opintokokonaisuusä ja Hesburgerissa on erikoistarjouksena kuningas Artturin hampurilainen kympillä.
The Return of the Keskiaika
Museoviraston tutkija Helena Edgren on huomannut, että keskiajan varjolla markkinoidaan pikemminkin mielikuvia kuin faktoja. Haarniskoihin pukeutuvat nuoret ja keskiaikakarnevaalit ovat samaa muoti-ilmiötä. Ihmiset kaipaavat mystiikkaa, pyhimyksiä, ritareita, naisten palvontaa. Keskiajasta he löytävät hakemansa.
”Se ei ole liian hienostunut aikakausi kuten antiikki eikä liian kaukainen kuten esihistoria, vaan juuri sopivan epämääräinen, että kukin voi tehdä siitä mieleisensä. Toiset jumppaavat, toiset harrastavat keskiaikaa.”
Suosion selitystä voi hakea myös omasta aikakaudestamme. Ihmiset kaipaavat yhteiskuntaa, jossa kaikilla on oma paikkansa. ”Mielikuvitusmaailmassa on helpompi uskoa vaikuttavansa elämäänsä ja taistella pahan voimia vastaan. Samaa ritariromantiikkaa on Tähtien Sota -elokuvissakin.”
Edgren on Hämeen linnassa vasta avatun Margareetta ï Pohjolan Rouva ja Valtias -näyttelyn suomalainen järjestäjä ja olettaa tämän lajissaan Euroopan laajimman näyttelyn lyövän täälläkin yleisöennätykset, kuten se löi Kööpenhaminassa ja Kalmarissa. Kaikki näytteillä olevat esineet ovat varmasti keskiaikaisia. Mutta mitä mielikuvia ne herättävät ei ole tutkijan vallassa.
”Emme voi siirtyä aikakoneella menneeseen. Katsojasta riippuu minkälaisen todellisuuden hän keskiajassa näkee.”
Otto Mattsson
Piirros Timo Mänttäri
