Arkisto

5/2020

Oikea sota on olemassa aina. Kuoleminen vähenee aina silloin tällöin, mutta kyllä sota siitä huolimatta tappaa paljon ihmisiä. Nyt se vain tappaa heitä entistä hienovaraisemmin tavoin.
–Thomas Pynchon, Painovoiman sateenkaari.
Suom. Juhani Lindholm
Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne kertoo, että sukupolvi, joka haluaa puhua omista tuntestaan, haluaa nyt puhua myös televisiosta.
Yhdenvertaisuussuunnitelman avulla Hyy pyrkii kitkemään esimerkiksi rasismia ja seksismiä opiskelijayhteisöstä.
Puuilo ja K-rauta jatkavat uusilla radiorenkutuksillaan Leevi &
the Leavingsin Vasara ja nauloja -kappaleen perintöä, kirjoittaa Juho Kankaanpää
kritiikissään.
Noudatitko virallisia suosituksia? Kerro siitä Instagramissa tai Twitterissä tägäämällä @ylioppilaslehti.
Suomessa on pitkään haluttu uskoa mahdollisuuksien tasa-arvoon. Nyt tutkimus näyttää kuitenkin sitä, että yhteiskunnan eritytyminen näkyy voimakkaana nuorissa aikuisissa, mutta tällä kertaa uusilla jakolinjoilla.
Rita Tainolan piti jäädä eläkkeelle jo kolme vuotta sitten, mutta erikoistoimittajan työstä oli tullut elämäntapa. Sitä paitsi Tainolan listalla on vielä yksi kuuluisa mies, joka pitäisi tavata.
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Otto Meri antaa äänen helsinkiläisten hanhivihalle. Meri on ehkä keksinyt keinon, jolla EU-rajoitukset kierretään.
Suomi jahkailee turpeen kanssa, mutta loputtomiin sen käyttö ei voi jatkua.
Urho Kekkonen kirjoitti Ylioppilaslehteen aktiivisesti vuosina 1927–1928.