Suomessa tapellaan vielä turpeesta, vaikka pitäisi jo riidellä sammaleesta

Suomi jahkailee turpeen kanssa, mutta loputtomiin sen käyttö ei voi jatkua.

T:Teksti:

K:Kuvat: Miikka Pirinen

Ota tästä nyt selvää.

Energiakäyttö kyllä vähenee (…) mutta turpeen muu käyttö lisääntyy. Kyseessähän ovat myös turpeen tuotannossa työskentelevien työpaikat, jotka täytyy yrittää turvata.” (Pääministeri Antti Rinne, sd, Iltalehti, 25.9.2019)

“En näe mitään mahdollisuutta, että turvetta ruvettaisiin energiakäytön jälkeen käyttämään laajasti muissa tarkoituksissa.”(Ympäristöministeri Krista Mikkonen, vihr, Iltalehti, 15.3.2020)

“Turpeen verotus kuuluu energiaverouudistukseen. Turpeen tuki tulee poistu-maan sieltä.” (Rinne, Suomen Kuvalehti, 3.10.2019)

“En ole hänen [Rinne] kanssaan asiasta puhunut, mutta meillä on hallitusohjelmassa selkeä linjaus, että (turpeen energiakäyttö) vähintään puolitetaan 2030. Meidän puoleltamme siinä ei ole mitään liikkumaa.” (Valtiovarainministeri Mika Lintilä, kesk, Iltalehti, 3.10.2019)

“Turve voi saada koronakriisistä jatkoaikaa.” (Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen, sd, Helsingin Sanomat, 16.5.2020)

Siltä näyttää. Kukaan ei edelleenkään tiedä, milloin turpeen käyttö Suomessa oikeasti loppuu.

Jarmo Nummikoski jyrsii turvetta Teuvan Lammasnevalla keskiyöllä heinäkuussa 2019. Jyrsinnästä ympäristölle syntyviä pölyhaittoja vältetään työskentelemällä yöaikaan, jolloin tuuli on otollinen. 

Öljykriisin aikaan 1970- luvulla turpeesta tuli Suomelle mustaa kultaa.

Kun öljyn hinta nousi, suomalaiset keksivät, että kotimainen turve turvaisi energiatuotannon omavaraisesti. Turvetta alettiin suosia huokealla verotuksella.

Vuosikymmeniä öljykriisin jälkeen mustasta kullasta on tullut ongelma. Suomi on hallitusohjelmassa sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, eikä turve sovi uusiin visioihin.

Turpeella tuotetaan noin viisi prosenttia Suomen kokonaisenergiasta, mutta sen poltto aiheuttaa noin 10 prosenttia maan kokonaispäästöistä. Näin mitattuna se on paljon pahempi päästölähde kuin kivihiili.

Suomen turpeesta noin 90 prosenttia käytetään energian tuottamiseen, mutta se on osoittautunut hyödylliseksi muuallakin. Yksi merkittävä käyttökohde on viljely. Suon ylemmiltä kerroksilta nostettua kasvuturvetta käytetään kasvualustana puutarhoilla ja kasvihuoneissa. Sekin aiheuttaa päästöjä.

Vasta kaivettu sarkaoja turvetuotantoon siirtyvällä luonnonsuolla Karvian Mustakeitaalla heinäkuussa 2019.

Turve on sitonut hiilidioksidia tuhansia vuosia. Kun turpeen nostaa suosta, päästöjä tulee, vaikkei sitä edes polttaisi. Pelkkä polttamisen lopettaminen ei siis riitä. Jotta päästöjä ei syntyisi, turve pitäisi jättää kokonaan rauhaan.

Turpeesta aiotaan päästä eroon nousevien päästöoikeusmaksujen ja verotuksen avulla – toisin sanoen odottamalla, että turpeen käytöstä tulee niin kallista, ettei se kannata.

Toistaiseksi turpeen päästöt eivät ole näkyneet verotuksessa. Kivihiilen energiavero megawattitunnilta on 29 euroa, turpeen 3.

Lisäksi kivihiilen käytölle on asetettu takaraja siltä varalta, etteivät taloudelliset ohjauskeinot riitä. Keväällä 2019 säädetyn lain mukaan kivihiilen käyttäminen sähkön tai lämmön tuotantoon on kielletty toukokuusta 2029 alkaen.

Turpeen käytön vähentämiselle on vain välitavoite. Sen energiakäyttö pitää vähintään puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Viiden vuoden kuluttua siitä Suomen pitäisi olla hiilineutraali. Ilmastotoimille tulee tällä menolla kiire.

Kesäkuussa Sitra julkaisi selvityksen, jossa se ehdotti ratkaisuksi jopa turvekieltoa, jos päästökauppa ja veronkorotukset eivät tehoa.

Syksyn budjettiriihessä turve oli hallituskumppaneiden isoin kiistanaihe.

Syyskuussa valtiovarainministeriö ehdotti, että turpeen verotus kolminkertaistettaisiin 10 euroon megawattitunnilta vuoteen 2023 mennessä. Esitys herätti riihessä kiinnostusta, mutta keskusta pani vastaan. Verotusta ei saatu edes kaksinkertaistettua. Kompromissina sitä nostettiin 2,7 eurolla, 5 euroon ja 70 senttiin.

Riihessä luvattiin myös tehdä selvitys uudesta säätelykeinosta: lattiahintamekanismista. Sen avulla voitaisiin varmistaa, että turpeen käyttö pysyy kalliina, vaikka päästöoikeuksien hinnat eivät nousisi odotetusti.

Ympäristöjärjestöille budjettiriihen lopputulos oli laiha lohtu, eikä epäselvä nykytilanne ole ihanteellinen myöskään turpeen tuottajille. Ja pari viikkoa riihen jälkeen ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen vaati, että turpeen verotuksen korotus perutaan kokonaan.

Turveyrittäjä Risto Kokko soutaa venettä pintavalutusaltaassa turvesuon laidalla Kokkokylässä elokuussa 2019. Kokko käyttää allasta virkistyslampena osoittaakseen, että turvetuotannosta syntyvä vesi on puhdasta. 

Samaan aikaan kun poliitikot ja järjestöt kinaavat energiaveron suuruudesta ja aikatauluista, pitäisi miettiä, miten turve ihan konkreettisesti korvataan.

Energiaturpeelle vaihtoehtoja on jo ehdotettu. Sitran mukaan se voitaisiin korvata esimerkiksi biomassalla, lämpöpumpuilla, tuulivoimalla ja aurinkolämmöllä. Vaikeampi kysymys on se, mitä keksitään kasvuturpeen tilalle. Sillä kasvatetaan suurin osa kotimaisista salaateista, yrteistä ja kesäkukista. Kasvuturvetta nostetaan energiaturpeenoton yhteydessä, joten energiaturpeen raju alasajo vaikuttaisi viljelyyn.

Sitä kysymystä Sitra kehottaa selvittämään.

Viljelyssä ongelmaan on havahduttu, ja turpeelle etsitty ympäristöystävällisempiä korvaajia. Yksi lupaava vaihtoehto löytyy turpeen tapaan suolta. Soiden pinnalla kasvava rahkasammal sopisi turpeen korvaajaksi puutarhoissa. Rahkasammalta on myös syvemmällä suossa turpeessa, mutta jo hajonneena.

Pinnan sammal on alkanut kiinnostaa viljelijöitä ja kasvualustoja myyviä yrityksiä, koska se uusiutuu – varsin nopeastikin, toisin kuin turve.

Poliitikot etsivät rahkasammaleesta helppoa ratkaisua, ja sen mahdollisuudet ovat herättäneet mielenkiintoa yli puoluerajojen. Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen teki syyskuussa toimen-pidealoitteen sammaleen hyödyntämisestä turpeen “ekologisena korvaajana” viljelyssä.

Mutta sammaleessakin on yksi mutta. Sitä pitäisi kerätä niiltä suoalueilta, jotka ovat säästyneet ojituksilta, eikä sellaisia enää pahemmin ole käytettävissä, kertoo soita tutkiva Itä-Suomen yliopiston tutkija Teemu Tahvanainen. Niitä pitäisi Tahvanaisen mukaan biodiversiteettitavoitteiden näkökulmasta ennallistaa eikä tuhota.

Jotta sammaleella voitaisiin korvata kasvuturpeen käyttö, sitä pitäisi kerätä paljon ja paljon laajemmalta alueelta kuin turvetta. Turve on kertynyt paikalleen tiiviiksi massaksi, ja sitä on neliömetriä tai hehtaaria kohden paljon enemmän kuin pinnan ohutta sammalta.

Turveauma höyryää talvipakkasella Punkalaitumella.

Rahkasammaleen käyttö johtaisi Tahvanaisen mukaan avohakkuita muistuttavaan tilanteeseen.

“Se on sama asia kuin ajateltaisiin, että viimeiset vanhat luonnonmetsät kaadettaisiin kokonaan pois ja todettaisiin, että puut kasvavat kyllä takaisin. Tällöin kuitenkin menetetään luontotyyppi, ja kokonaisuus sen kasvillisuudesta ja kaikesta muusta lajistosta muuttuu radikaalisti.”

Ilmaston kannalta hyviltä ratkaisuilta ensikuulemalla vaikuttavat keinot voivat olla luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta kohtalokkaita. Tahvanaisen mukaan tämä kokonaiskuva unohdetaan usein päätöksenteossa.

“Ja oikeat ongelmat! Ongelmia ovat nyt ilmastoasiat, mutta niitä ei ratkaise se, että suunnataan osittain ojitettujen suoalueiden viimeisille ojittamattomille laikuille keräämään rahkasammaleet, päinvastoin.”

Ja jos suon pinnasta kerätään paljon sammalta, menee vuosia, jopa kymmeniä, ennen kuin tilanne korjaantuu. Sinä aikana uutta turvekerrosta ei synny, eikä suo sido tai varastoi hiiltä entiseen tapaan.

Kesätyöntekijä Niko Kuusisto ajaa traktoria turvesuolla Etelä-Pohjanmaalla heinäkuussa 2019.

Turve on poliittisesti hankala aihe.

Sen käytössä on ympäristön lisäksi kyse työllisyydestä ja taloudesta, ja hallituksessa kysymys kuuluu monen ministerin tontille.

Omistajaohjausministeri vastaa energiayhtiö Vaposta, ympäristöministeri ilmastotavoitteista, elinkeinoministeri energiapolitiikasta.

Kovia päätöksiä pitäisi tehdä, mutta intressejä yhteensovittamalla syntyy usein löysiä kompromisseja.

Suomen ympäristökeskuksen laatiman taustaselvityksen mukaan turpeen työllistävä vaikutus oli vuonna 2018 suoraan ja välillisesti 2 500 henkilötyövuotta. Kauppapuutarhaliiton mukaan jopa 90 prosenttia kauppapuutarhoista lopettaisi yritystoimintansa, jos turve poistuisi kasvualustakäytöstä.

Tilannetta ei helpota se, että samassa hallituksessa on puolueita, joiden arvot ovat hyvin kaukana toisistaan. Kunnianhimottominta ilmastopolitiikkaa ajaa keskusta. Sillä on monia syitä kannattaa turpeen tuotantoa. Puolueen kannatus on painunut historiallisen alas. Kannattajia on Etelä- ja Pohjois-Pohjan-maalla, joissa turve työllistää eniten. Turbulenssia on keskustan sisälläkin. Puolueen nuorisojärjestö haluaisi kieltää turpeen polton yhtä aikaa kivihiilen kanssa, vuodesta 2029 alkaen.

Poliitikkojen lisäksi monella muullakin on turpeesta sanottavaa.

Turvealan etujärjestö Bioenergia on jo pitkään muistuttanut poliitikkoja turpeen merkityksestä työllisyydelle ja vieraillut viime vuosikymmenen aikana tiuhaan Arkadianmäellä.

Ympäristöjärjestöt puolestaan toivovat, että turvetta tuottavissa maakunnissa haettaisiin ahkerasti EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahoitusta, jotta yrittäjät eivät jäisi tyhjän päälle.

Vapo Oy:n entinen konehalli Tohmajärven Valkeasuolla. Halli on nykyisin yksityisen turveyrittäjän omistuksessa.

Turpeen loppu alkaa olla lähellä poliitikoista ja lobbareista huolimatta.

Turve uusiutuu niin hitaasti, että käytännössä se on fossiilinen polttoaine. Sitä ei siis riitä loputtomiin. Käytettävissä ei ole niin isoja turvevarantoja, sanoo yliopistotutkija Tahvanainen.

“On aivan täysin harhakuva, että sellaisia olisi.”

Bioenergian toimitusjohtajan Harri Laurikan mukaan Suomessa on yli 9 miljoonaa hehtaaria suota ja turvemaita. Eikö näissä soissa riitä turvetta nostettavaksi?

Tahvanaisen mukaan todellinen luku on pienempi. Euroopan uhanalaisuusarvion mukaan Suomessa on 1,77 miljoonaa hehtaaria suota. Tutkijan mukaan ero selittyy sillä, että Suomi on viime vuosisadan alkupuolella määritellyt suon laveammin kuin muu maailma.

“Karrikoiden, Suomessa suoksi määritellään kaikki alueet, joissa kosteus vähänkin haittaa männyn kasvua”, tutkija sanoo.

Yrityksiä kiinnostaa eteläisessä Suomessa sijaitseva turve. Tahvanainen arvioi, että jos kaikki käytettävissä olevat turvevarat hyödynnettäisiin, turvetta riittäisi juuri ja juuri pariksi kymmeneksi vuodeksi.

Bioenergian Laurikka pitää kysymystä teoreettisena. Hänen mukaansa näyttää siltä, että turpeen käyttö romahtaa jo 2025, jos päästöoikeuksien hinnat kehittyvät edes maltillisesti.

Jos tästä huolimatta kävisikin niin, että käyttö jatkuisi nykyisellä tasolla, Laurikan mukaan energiaturvetta riittäisi jo avatuilta tuotantokentiltä “ainakin” vuoteen 2040.

Eli turpeen käyttö loppuisi lähitulevaisuudessa joka tapauksessa – ihan ilman hallituksen hiilineutraaliustavoitteitakin.

Jutussa on käytetty asiantuntijana myös professori Atte Korholaa Helsingin yliopistosta.

Miikka Pirinen on konehallielämästä haaveileva helsinkiläinen valokuvaaja, joka on kuvannut fossiilista työtä ja energiaa vuodesta 2017.

Turveyrittäjä Markku Nummijoki seisoo turveauman päällä Teuvan Lammasnevalla turvesuolla, jota hän urakoi. Loppukesästä 2019 valtionyhtiö Vapo Oy sanoi irti sopimuksensa ostaa turvetta Nummijoen yritykseltä, joten tulevaisuus turveyrittäjänä on epävarmaa.