Arkisto

Kolumni

28.7.2020
Poliittisten päätösten ei tule perustua empatiaan, kirjoittaa Aurora Lemma.
Algoritmien aikakaudella mainonnan väistelystä on tullut ihanaa teatteria, kirjoittaa Joni Kling.
10.6.2020
Elämän ja kuoleman mahdollisuuksia jaetaan liian usein ihonvärin perusteella, kirjoittaa Antti Tarvainen.
28.5.2020
Etäopiskelusta puuttuvat monet yliopiston parhaat puolet, kirjoittaa Leo Pahta.
19.5.2020
Etätyö voi parhaimmillaan mullistaa työelämän. Todennäköisemmin se kasvattaa merkityksettömyyden tunnetta.
Kaikki autoille annettu tila pitäisi miettiä nopeasti uusiksi.
Konsultin työ toi arvoristiriidan, Saara Tuusa kirjoittaa.
Nykyisyyttä ei ole, vain mahdollisesti mahdollinen tulevaisuus on jäljellä.
20.3.2020
Koronavirus osoitti, kuinka vaikeaa meidän on ymmärtää olevamme osa massaa, kirjoittaa Roosa Savo.
Haluan viettää 20-lukuni jossain muualla kuin internetissä, Johannes Roviomaa kirjoittaa.
Jokaisen uteliaan lukijan kannattaa kerätä mahdollisimman suuri antikirjasto.
3.2.2020
Ero sai minut vihaamaan itseäni ja tajuamaan, mitä rakastan, kirjoittaa Sisko Savonlahti.
Kun trendien edellä pysymisestä tuli itsessään trendi, söi hipsterismi maailman.
Kivet ja kristallit ovat trendikkäitä, mutta eettisesti ongelmallisia. Energeettisiä kiviä voi onneksi löytää myös Suomen luonnosta.
25.10.2019
Vihreän langan lakkauttaminen on jälleen askel kohti maailmaa, jossa vain ahneus ja ignoranssi voittavat, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
16.10.2019
Naudanliha on sataprosenttista ideologiaa.
Elämä Kalliossa on kärsimystä.
13.9.2019
Hyvispisteitä saavat kaikki jotka puhuvat äärimmäisen köyhyyden lakkauttamisesta. Mutta mitä jos ottaisimme tavoitteeksi äärimmaisen rikkauden lakkauttamisen?
Miestenvälinen keskustelu menee liian usein trivialla pätemiseksi, Mikael Mattila kirjoittaa.
Itsevarmuuden korkea taso kauhistuttaa, kirjoittaa Taija Roiha.
11.4.2019
Setien rakentama maailma on juoksemassa kohti globaalia itsetuhoa, eivätkä he muutosvastarinnastaan sokaistuneena uskalla tehdä korjausliikettä.
9.3.2019
Hyvästi, hallitus! Veikka Lahtinen muistelee ex-pääministerin sametinpehmeää ääntä.
Jos kerran rakkaus on maailman tärkein asia, miksi eroon suhtaudutaan kuin se olisi flunssan kaltainen pikkuvaiva?
15.1.2019
Ihminen on ihminen. Hän on sitä rikollisenakin, vaikka kuinka tekisi mieli epäinhimillistää.
Mutruilme on vakuutus siitä, etten aio kidnapata kenenkään vauvaa, kirjoittaa Joni Kling.
Ennen Instagramissa esiteltiin täydellistä elämää, nyt täydellisiä mielipiteitä.
Ampiaisten takia pihajuhlat menivät pilalle ja lapsia melkein kuoli – kuten heitä aina on kuolla, kun ihminen tarvitsee jonkin oikeutuksen moraalittomalle toiminnalleen.
Kuva: Meri Björn.