Kolumni: Lento kannattaa vaihtaa junaan – ei päästöjen vaan ajan takia

Vaihdoin lentokoneen junaan ja matkustin Uzbekistaniin.

T:Teksti:

K:Kuva: Mikko Rikala

Mahtuvathan matkatavarasi varmasti 200 kiloon?  

Kysymys saattaa tuntua älyttömältä mutta ei ole kaukana monen Trans-Aralin rautatiellä matkustavan todellisuudesta. Trans-Siperian tuntemattomampi sisar on yksi maailman pisimmistä rautateistä. Niin pitkä, että siellä saa kulumaan päiväkausia.  

Idän yöjunat ovat täynnä romantiikkaa. Samalla ne ovat yksi tulevaisuuden matkanteon näyttämöistä, kun matkustamiseen on löydettävä uudenlainen suhde.  

Olin haaveillut idän matkasta jo kauan. Suunnitelma kariutui yleensä ajan puutteeseen. Eihän niin kauas ole järkeä lähteä, ellei ehdi olla kunnolla! Kaikki kiinnostava on nähtävä, kun kerran menee. Kauanko ehtii olla perillä ja kierrellä kaupungeissa?  

Sisuunnuin. Aloin sommitella matkaa kalenteriin ja huomasin sen mahtuvan neljään viikkoon ilman, että täytyy liikaa kiirehtiä. Viisumiakaan ei tarvitsisi kuin Venäjälle. Helsingistä Moskovaan, sieltä Uzbekstanin kautta Kazakstaniin. Varmuuden vuoksi lento takaisin, jos homma ei maistuisikaan.  

Syyskuussa nousin vanhan maailman henkeen nimetyn ”Uzbekistan”-pikajunan kyytiin. Sen matka kestää liki kolme vuorokautta. Ensimmäinen kuluu katsellen Venäjän maaseutua, seuraavat kaksi Kazakstanin hiekka-aroilla ennen saapumista Uzbekistanin pääkaupunkiin Tashkentiin. Jos junan henkilökuntaa ei lasketa, saatoin olla ainut, joka kulki reitin päästä päähän.  

Vastineena alati nopeutuville ja tehokkaammille yhteyksille juna on viehättävän perinteinen ja muuttumaton. Pitkällä matkalla tapa viettää aikaa muuttuu. Tekeminen taittuu pienimuotoisemmaksi. Junassa on hyvällä pakkolomalla.  

Ikkunasta näkyvä, koko ajan muuttuva maisema on hypnoottinen. Junan äänimaisema puolestaan nostalginen ja rauhoittava. En muista montaa tilannetta, jossa vaipuisi samanlaiseen tyyneyteen. Kuin olisi mökillä. Aikaa on pelkkään olemiseen.  

Turisti herättää näissä maisemissa positiivista kummastelua. Päätit sitten kaikista maailman vaihtoehdoista tulla tänne? Ajatukselle Venäjän ja Keski-Aasian eksotiikasta hymähdellään, lopulta hyväksyen.  

Eurooppa matkakohteineen herättää uteliaisuutta ja haaveilua: moni kävisi mielellään ensi kertaa Pariisissa tai Lontoossa. Schengen-alueen viisumin saaminen on täkäläisille hankalaa ja kallista.   

Sen sijaan matkustetaan entisen Neuvostoliiton alueelle sekä Kiinaan. Sielläkin on viidakkoa ja hiekkarantoja, kuten eräät paluumatkaa tekevät albumistaan näyttävät.  

Matkan kesto ylittää tietyn intimiteetin rajan. Pitkänkin lennon voi viettää esittäytymättä vieruskaverilleen; kolmen päivän junamatkalla sellainen ei kannata. Paikalliset eivät kauaa jaksa arvailla mystisen matkustajan agendaa. Kerro nyt, kuka olet! 

Kun nimet ja oloasut on vaihdettu, rentoutuu myös tunnelma. Matkatavaroiden perään ei jaksa enää hermoilla, kaikki pitävät toistensa puolia. Yöunille on helppo käydä, junan kolina peittää kuorsauksen. Ravintolavaunun ja hytistä toiseen kiertävien myyjien tarjoilujen aromit täyttävät ilman, nälkä ei ehdi tulla.  

Junan vaatimattomat fasiliteetit kuitataan yhteisellä huumorilla. Lemuavista kainaloistaan voi mainita elekielelläkin. Ai että, kun pääsee perillä kunnon suihkuun! Nenä tottuu.  

Määränpäässä saan kyydin hyttikaverini perheeltä: älä nyt taksia ota, on niin kallis. Nähdään sitten joskus, ehkä Suomessa!   

Perillä hotellissa olo on pysähtynyt, jopa hiukan tyhjä. Päätän vaihtaa paluulennon junaan.