Joel Karppasen kolumni: Valokuvakilpailu Fotofinlandia on vitsi, ja sama kamerakerhoskeida on vallannut valtamediankin

On osuvaa, että tämänkertainen Fotofinlandia-näyttely järjestetään kaikista maailman paikoista Lempäälän Ideaparkissa, kirjoittaa valokuvaaja Joel Karppanen.

T:Teksti:

K:Kuvat: Sami Kilpiö

Vuonna 2016 kuvasin Suomalainen pastoraali -valokuvateostani varten erään pohjoispohjalaisen maatilan navetan päädyn. Sitä koristi kauniisti ikääntynyt maalaus lehmästä. 

Kuva ei päätynyt kirjaan eikä näyttelyyn, mutta olin siitä huolimatta epäuskoisen tyrmistynyt huomatessani, että vanha maalaus oli jokin aika sitten korvattu mautonta toteemieläintatuointia muistuttavalla ruiskumaalauksella. 

Samanlaisen reaktion minussa aiheuttivat tämän viikon tiistaina julkistetut Fotofinlandia-kilpailun finalistit ja voittajakuvat.

Kilpailu järjestettiin uudistuneessa nykymuodossaan alakategorioihin jaettuna toista kertaa. Ihmettelen kategorioiden tarpeellisuutta. Kaikki kuvat näyttävät tismalleen samalta. Muotokuva ei eroa mainos- tai kuvituskuvista. 

Kaikki palkitut kuvat henkivät muovista estetiikkaa, mutta eivät suinkaan ajanmukaista. Mainoskuvat näyttivät tuolta ehkä joskus kymmenen vuotta sitten. 

Parhaana lehtikuvana palkitun otoksen idea – pyöreä valaisin sädekehänä pään yllä – on noin tuhat kertaa käytetty. Luontokuva on rahalla ostettu turistiotos, ja taidekuvan kategoria puolestaan muistuttaa 60–70-luvuilla käytyä keskustelua siitä, onko valokuva taidetta vai ei. 

Pääpalkinnon voittaneen Johanna Sjövallin Magic of Horses -sarjan yliterävöitetyistä ja luonnottomasti valaistuista kuvista puuttuu oikeastaan enää vain kaunokirjaimin kuvan päälle kirjattu lattea elämänviisaus. 

Onkin osuvaa, että tämänkertainen Fotofinlandia-näyttely järjestetään Lempäälän Ideaparkissa: tuovathan kilpailukuvat mieleen marketeissa ja halpistavarataloissa pläräiltävät sisustusjulisteet, joilla alempi keskiluokka maaseutukaupungeissa sisusti kotejaan millenniumin vaihteessa.

Ja kyseessä on Yleisradion mukaan maamme merkittävin valokuvapalkinto! 

Kamerakerhomaisuus hallitsee palstatilaa myös maamme merkittävimmässä sanomalehdessä. Parin viime kuukauden aikana Helsingin Sanomissa on julkaistu muun muassa juttu virolaisesta viulistista joka ”ottaa Helsingistä sadunomaisia valokuvia” ja Kasperi Kropsusta ”joka otti Kalliosta huvikseen kuvia, jotka ovat kuin valokuvauksen suurten mestareiden ottamia”. 

Ensiksi mainitun kuvat ovat Instagramin matkailusivuilta tuttua rumaa HDR-käsiteltyä tusinatavaraa, jälkimmäisen korkeintaan esikuviensa keskinkertaista jäljittelyä. 

Lisäksi samaisen lehden sivuilta löytyy myöskin hiljattain julkaistut kaksi juttua katukuvaajista – harrastelijoita hekin – sekä uskomattoman yhdentekevä ja banaali kuvapari osoittamassa Helsingin katukuvan muuttumista. 

Toinen suosittu lähestymistapa valokuvista kirjoittamiseen on tarinallistaminen. Valokuvaaminen nähdään siinä keskeisenä osana kuvaajien haaveiden toteutumisen narratiivia.

Palomies matkasi Tšernobyliin kohtamaan kollegoidensa haamut

Insinööri jätti päivätyön ja alkoi valokuvaajaksi! 

Instagram teki Danielista tähden ja nyt hän reissaa ympäri maailmaa luontokohteiden perässä! 

Kaiken huippu on toukokuussa tehty Juho Rahkosen haastattelu, jossa luontokuvausta harrastava Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja poseeraa kameransa kanssa ilman paitaa kuin Vladimir Putin konsanaan.

Kritiikitöntä suhtautumista voisi havainnollistaa vertaamalla valokuvasta käytävää keskustelua kirjallisuuskeskusteluun. 

Kuvitelkaapa tilanne, jossa kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaisi tusinadekkari- tai Harlekiini-tarina. Miettikää, jos joka toista sähköisen omakustanteen julkaissutta kirjailijaa haastateltaisiin ja verrattaisiin Joyceen ja Dostojevskiin

Amatöörit harrastkoot valokuvausta rauhassa kaduilla ja kerhoissaan. Heihin keskittyvä journalismi yhdessä kaiken maailman kuvankäsittelyn maailmanmestaruuskilpailujen kanssa sen sijaan muokkaa käsitystämme valokuvasta perustavalla tavalla. 

Se on uhka media- ja kuvanlukutaidolle ja ajaa valokuvataidetta entistä kauemmas marginaaliin. Esimerkiksi valokuvataidekirjoista ei enää kirjoiteta elleivät ne satu käsittelemään jotain yhteiskunnallista aihetta tai ilmiötä. 

Kun minä olen pitänyt näyttelyitä, ei toimittajien kiinnostus ole ollut valokuvissa. Minulta on kysytty muun muassa vasemmiston ja maaseudun tulevaisuudesta. 

Mistä minä tiedän, lukekaa niitä kuvia, jos vielä osaatte! 

Joel Karppanen on Turussa asuva dokumenttivalokuvaaja ja kuvataiteilija.

Artikkelia muokattu 6.11. kello 10.17. Korjattu Johanna Sjövallin nimi oikeaksi.