Kolumni: Empatian rajat

Poliittisten päätösten ei tule perustua empatiaan, kirjoittaa Aurora Lemma.

T:Teksti:

K:Kuva: Mikko Rikala

Vastakkainasettelu lisääntyy. Suomalaisten arvot koventuvat ja keskustelukulttuuri on kuollut. Emme enää kuuntele toisiamme.

Tämä on tyypillinen kahvipöytäkeskustelu tai kolumnin aloitus. Ei tarvitse katsoa kauas löytääkseen todisteita näille väitteille: globaalisti valtiot kääntyvät sisäänpäin ja asettavat oman etunsa yhä selvemmin yhteisen hyvän edelle. Suomessa ollaan huolestuneita keskustelukulttuurista, jonka seurauksena ihmiset vetäytyvät julkisista tiloista.

Tarvitaan lisää empatiaa, sanotaan. Jos vain voisimme ymmärtää toisiamme, voisimme välittää enemmän.

Koronaikana empatia on jälleen ollut otsikoissa. Pitäisi ajatella riskiryhmiä, muistaa eristettyjä vanhuksia ja ymmärtää terveydenhuollon työntekijöiden taakkaa.

Empatian vallassa tehdyt päätökset eivät kuitenkaan ole niin hyviä kuin voisi luulla.

Empatian voi määritellä kykynä asettua toisen asemaan ja ymmärtää toisen ajatuksia ja tunteita. Onko meistä siihen?

On ja ei. Pohjimmiltaan ihmisen sielunelämä on tasapainottelua itsekkyyden ja yhteistyön impulssien välillä. Tämä tarkoittaa, että empatian tunteet elävät rinnakkain muiden, itsekkäämpien tunteiden kanssa.

Empatiaa ei myöskään tunneta tasapuolisesti.

Tutkimusten mukaan eniten empatiaa tunnetaan sisäryhmää kohtaan – siis niitä kohtaan, joihin voimme samaistua. Jossain määrin synnynnäisenä pidetyn piirteen lisäksi voi ajatella, että samanlaisiksi miellettyjen ihmisten käytöstä ja tunteita on helpompi ymmärtää. Filosofi Adam Smith ajatteli toisen tunteisiin samaistumisen olevan mahdollista vain jos voimme kuvitella itse tuntevamme samoin vastaavassa tilanteessa.

Koska elämme erilaisia elämiä, voi olla lähes mahdotonta hahmottaa, miten käyttäytyisi itselle täysin tuntemattomassa tilanteessa. Jos on elänyt taloudellisesti ja fyysisesti turvallisen elämän, voi olla vaikea kuvitella, miten toimisi tilanteessa, jossa turvaa ei ole koskaan ollut. On helppo tuudittautua omaan kykeneväisyyteensä, jos omassa elämässä ovet olivat jo valmiiksi auki.

On olemassa empatian suosikkeja ja inhokkeja. Vuonna 2018 julkaistussa suomalaistutkimuksessa havaittiin, että suurin osa meistä tuntee empatiaa lapsia ja vanhuksia kohtaan ja harvempi esimerkiksi päihteiden käyttäjiä kohtaan.

Myös puoluekannatuksella on väliä. Eniten empatiaa tuntevat tutkimuksen mukaan vasemmistoliiton kannattajat ja vähiten perussuomalaisten. Perussuomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulottui tutkimuksen mukaan kaikkiin väestöryhmiin, ei siis vain esimerkiksi vähemmistöihin.

Tutkimuksen mukaan negatiivisilla elämäkokemuksilla oli positiivinen vaikutus myötätuntoon muita ihmisiä kohtaan. Näitä kokemuksia oli eniten vasemmistoliiton, vihreiden ja kristillisdemokraattien kannattajilla ja vähiten kokoomuksen ja rkp:n. Lisäksi empatian kokemukset vaihtelivat riippuen henkilön taloudellisesta tilanteesta ja mielialasta.

Meistä siis on empatiaan – mutta vain tietyissä tilanteissa ja joitakin ihmisiä kohtaan. Empatian tunnetta edellyttää kyky samaistua toisen ihmisen kokemuksiin ja tunteisiin, mikä vaikuttaa usein olevan paljon pyydetty.

Siksi poliittisten päätösten täytyy perustua jollekin muulle kuin kansan tunteille.

Oli kyse sitten koronaviruksen riskiryhmien suojelemisesta, ilmastonmuutoksesta tai vähemmistöjen oikeuksista, päätöksentekoa ei voida jättää empatian varaan. Se kun voi aina loppua.