Artikkeliarkisto lokakuu 1996
Kirjailija kahden vaiheilla
| 18. lokakuuta 1996 |
Aikoinaan kun helsinkiläinen Kjell Westö aloitteli kirjailijan uraansa, hän kertoi haluavansa kirjoittaa “murhelaulun kadotetulle sukupolvelle”. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ja 35-vuotiaan Westön lähestyessä keski-ikäänsä hän ei osaa olla purskahtamatta nauruun kuullessaan mitä on nuorempana suustaan päästänyt.
Sosiaalitieteilijöiden kadotettu paratiisi
| 18. lokakuuta 1996 |
Sosiaalitieteilijät ovat hyläneet Kallion sydämessä sijaitsevan legendaarisen Franzenian ja muuttaneet keskustakampukselle. Rakennus toimi kolmenkymmenen vuoden aikana niin yliopistovallankumouksen kehtona kuin opiskelijoiden toisena kotina.
Jenkkiopiskelijat ovat presidenttipelin outsidereita
| 18. lokakuuta 1996 |
Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin on aikaa vajaa kuukausi. Kaksi pääehdokasta, Bob Dole ja Bill Clinton, valmistautuvat kampanjoinnin loppuhuipennukseen. Opiskelijoiden silmissä amerikkalainen demokratia ei näytä hohdokkaalta.
Viedäänkö Suomelta aivot?
| 18. lokakuuta 1996 |
Oululainen biokemian professori otti ja lähti tutkimusryhmineen länsinaapurin Karolinska-instituuttiin. Anatomian apulaisprofessori muuttaa Uppsalaan. Parinkymmenen suomalaisen arvioidaan olevan Ruotsissa lääketieteen professoreina. Apua! Viedäänkö meiltä aivot?
Opiskelijamuoti on kestävää ja hyvännäköistä
| 18. lokakuuta 1996 |
Tämän päivän opiskelija on järkevä kuluttaja. Hän uskoo joko kierrätykseen ja käy kirppareilla tai säästää ja satsaa laatuun. Opintotuki ei riitä vaatteiden ostoon. Rahat revitään muualta tai sitten ollaan ilman. Vaategallupissa vastailtiin kainostellen – kuluttamisella kun ei retostella!
Tartu muotoon!
| 18. lokakuuta 1996 |
Kuinka monen kotoa löytyi 1970-80 -luvuilla Ufox-ilmankostutin? Moni sen ainakin tunnistaa ja mieleen tulee ehkä näkymä lapsuudenkodista. 1970-luvun suomalainen koti on helposti tunnistettava. Tietynlaiset oranssin, ruskean, vihreän ja keltaisen sävyt sekä tutut kupit ja pannut. Kaiken sen takana on suomalainen muotoilu.
Urbaani uusoikeistolaisuus nostaa päätään
| 4. lokakuuta 1996 |
Uusoikeistolaisuus on rynninyt vaivihkaa eteenpäin. Professori Tuomo Martikaisen tutkimuksen mukaan peräti kolmannes 18-30 -vuotiaista kaupunkilaisista nuorista luokitellaan uusoikeistolaisiksi. Mikään puolue ei ole silti lähtenyt kosiskelemaan heitä. Perustavatko mustapaidat siis oman puolueen?
Kunnallispolittisessa broilerijalostamossa
| 4. lokakuuta 1996 |
Veimme nuoret kunnallisvaaliehdokkaat broilerijalostamoon ja seurasimme miten käy. Liittoutuivatko he yksissä tuumin vanhempiaan vastaan? Vai nokkivatko he toisensa hengiltä? Ennen kaikkea testasimme, onko broilereiden maussa eroja.
Tukholmassa opintoviikot haetaan valkokankaalta
| 4. lokakuuta 1996 |
Mitä yhteistä on kellumisella äidin kohdussa ja elokuvahistorian peruskurssilla Tukholmassa? Yhdeksän kuukautta turvallisuuden tunnetta ja punaiset pehmusteet. Synnytystuskat alkavat suullisissa tenteissä Kööpenhaminassa.
Miehet täyttävät television
| 4. lokakuuta 1996 |
Kolme viestinnän kolmannen vuosikurssin opiskelijaa on kokoontunut ruotimaan yhden keskiviikkoillan televisiotarjontaa. Tiina Torikka, 22, Annika Takaniemi, 23, ja Tero Manninen, 23, pohtivat minkälaista nais- ja mieskuvaa television prime time tarjoaa. Samalla lasketaan ohjelmissa esiintyvät naiset ja miehet. Lopputulos on tyrmäävä – miehiä on lähes puolet enemmän kuin naisia!


