Jenkkiopiskelijat ovat presidenttipelin outsidereita

T:Teksti:

Marraskuun vaalit kiinnostavat alle kolmannesta amerikkalaisista opiskelijoista, kiinnostus on hiipunut puoleen sitten 1960-luvun. Negatiivisen mainonnan ja likaisen kampanjoinnin takia politiikkaa pidetään raadollisena pelinä, johon kenenkään itseään kunnioittavan nuoren ei parane sekaantua.
     Tätäkin enemmän kiinnostusta tuntuu syövän tunne vaihtoehdottomuudesta. Monet nuoret eivät tunne olevansa republikaaneja, mutta eivät myöskään lämpene demokraattien ajatuksille. Amerikkalainen politiikka, ja erityisesti presidentin valinta, on kuitenkin ainakin toistaiseksi puhtaasti kahden puolueen peliä.

Pizzalla osaksi demokratiaa

Nekään nuoret, joilta vielä löytyy poliittista harrastuneisuutta eivät voi tunkea kylmiltään vaaliuurnille. Äänestäjän on rekisteröidyttävä, ennen kuin hän pääsee osaksi demokraattista prosessia. Teoriassa tämä on kaunista: motivoituneet äänestäjät rientävät rekisteröitymään. Käytännössä ihmisiä ei kiinnosta. Ja erityisen vähän rekisteröityminen kiinnostaa nuoria. Tätä ongelmaa lievittämään on viritetty Rock the Vote -kampanja, jonka tehtävänä on usuttaa nuoria rekisteröitymään.
    Smashing Pumpkinsin konsertissa, elokuvateatterin aulassa ja collegeissa Rock the Vote yrittää vakuuttaa, että äänestäminen on sangen cool ja edustuksellinen demokratia on edelleen hip. Kampanja on saapunut vokottelemaan chicagolaisen North Park Collegen opiskelijoita rekisteröitymään pizzan, bändin ja virvoittavien juomien avulla.
    Vilpoisana torstai-iltana rekisteröitymisbileisiin ei varsinaisesti ole tunkua. Parikymmentä paikalle vaivautunutta opiskelijaa täyttelee verkkaisesti rekisterilippujaan. Kristillisessä collegessa luulisi äkkipäätään nousevan suuria tunteita esimerkiksi abortista tai sosiaaliturvasta, mutta ei.
    Epävirallisen gallupin mukaan North Parkin opiskelijoista niukka enemmistö on republikaanien kannalla, mutta mitään kiihkeitä väittelyitä ei tunnu syntyvän. Enemmän keskustelua viriää siitä, miksi oman kaupungin fudisjoukkue on niin säälittävä.
    Opiskelijoiden tuntuu olevan vaikea ymmärtää Bill Clintonin moraalista lipsuttelua. Toisaalta Clinton vetoaa opiskelijoihin lupaamalla verovähennysoikeutta collegejen ja yliopistojen lukukausimaksuille. Bob Doleen verrattuna Clinton on nuorekas ja energinen. Dolella taas on moraalista ryhtiä ja hän on mainio esimerkki amerikkalisten kunnioittamasta vaikeuksien kautta voittoon -tyypistä. Republikaanien ehdokkaan maltillinen kanta esimerkiksi aborttiin ei kuitenkaan tyydytä raamattuaan tarkkaan tavaavaa opiskelijaa. Rekisteröitymään saapuvilla opiskelijoilla ei tunnu olevan intohimoista poliittista kantaa.
    Suurin osa ajattelee kuten Chrissy DiVincenzo, tämän täytyy olla tärkeää, mutta en ole ihan varma miksi. ”Ei minulla ole hajuakaan, ketä äänestän marraskuussa. Ehkä olen riippumaton demokraatti? Sattui paperit mukaan, ja päätin rekisteröityä. Äänestäminen on kyllä tärkeää, mutta ehdokkaista on niin vaikea valita.” Viimein rekisteröitymistiskille saapuu Eddie Daniel, mies jolla on selkeä poliittinen kanta. ”Minä äänestän Clintonia. Miksi? No kyllä Dolekin on ihan OK, mutta demokraatit ovat uskottavampia.”
    Rekisteröitymislappuja jakeleva Margaret Laurino myöntää, että Rock the Vote todennäköisesti rokkaa nuorten äänet demokraateille ja hyödyttää eniten Bill Clintonia. Tämä ei tunnu demokraatiksi tunnustautuvaa Laurinoa juurikaan haittaavan. Hän myöntää ylpeänä, että Chicago on perinteisesti ollut demokraattien vahvaa aluetta.

Kolmannen polven republikaanit

Kampanjointi on alusta saakka ollut raadollista. Republikaanien virittelemän mainoksen mukaan Bill Clinton on epäonnistunut huumeiden vastaisessa taistelussa, koska Bill poltti pilveä kerran kaukaisessa nuoruudessaan. Poltti, vaan ei vetänyt henkeen. Clintonin kampanjatoimisto taas kunnostautuu pelottelemalla mainoksillaan vanhempia äänestäjiä. Jos Dolen kaavailema sosiaaliturvapaketti toteutetaan, niin hyvästi kultainen vanhuus.
    Bob Dolen kannattajat ovat lupailleet, että suorastaan aneemisesti gallupeissa menestynyt Dole aloittaa kiivaan loppukirin tv-väittelyssä. Bill Clintonin kannattajat taas uumoilevat, että sujuvasanainen, miltei lipevä Clinton tanssii retoriset piruetit jäyhänoloisen Dolen ympäri.
     Uusia ja nuoria kiinnostavia vaihtoehtoja ei synny ja muutokset rajoittuvat erilaisiin suuntauksiin valtapuolueiden sisällä. Molemmilla puolueilla on kuitenkin myös nuoria kannattajia. Useimmiten he valitsevat puolueensa vanhasta tottumuksesta. ”Vanhempani ovat demokraatteja” tai ”olen republikaani jo kolmannessa polvessa” ovat yleisimpiä perusteita puolueen valinnalle.

Valtapuolueet ovat tärvänneet mahdollisuutensa

Näiden elämäntaparepublikaanien tai -demokraattien usko omaan puolueeseensa on kuitenkin kokenut kovia viime vuosina.
     Ensin Bill Clinton voitti vuoden 1992 presidentinvaalit. Häntä pidettiin miltei Kennedymäisenä nuorena toivona, ja muutkin kuin oman puolueen pojat ja tytöt uumoilivat perusteellisia uudistuksia. Tuloksena oli kuitenkin kasa pettymyksiä, kompromisseja ja puolitiehen jätettyjä uudistuksia. Vuonna 1994 republikaanit saivat mahdollisuutensa voittaessaan enemmistön kongressissa. Puolue kehitti kunnianhimoisen ”Sopimuksen Amerikan kanssa”, jota ajoi puhemies Newt Gingrich.
     Sittemmin Sopimus on unohdettu ja republikaanit mieluusti unohtaisivat myös Gingrichin, jota tutkitaan epäiltynä useista väärinkäytöksistä. Molemmille valtapuolueille on siis annettu mahdollisuus, ja molemmat ovat mahdollisuutensa tärvelleet. Kun media samalla marginalisoi muut ehdokkaat, kuten vihreiden Ralph Naderin tai Ross Perot’n, lepakkokorvaisen riippumattoman ehdokkaan, niin mitäpä jää jäljelle? Joko äänestää vanhasta tottumuksesta, tai viettää marraskuun 5. vaikkapa televisiota katsellen?
     Rock the Vote -tilaisuudessa pizza loppuu, bändi on surkea eikä demokratiakaan kuulosta hohdokkaalta. Laurino joukkoineen pakkaa julisteensa kasaan ja poistuu paikalta. Illan saalis on viitisenkymmentä äänestäjää. Rock the Votella on vajaa kuukausi aikaa vakuuttaa nuorille, että äänestäminen ehkä kuitenkin kannattaa.

Jarmo Raivio
Kuva: Lehtikuva