Artikkeliarkisto syyskuu 2002
Ihme mies
| 20. syyskuuta 2002 |
Janne Holmén tekee historian väitöskirjaa ja on opiskellut filosofiaa, egyptologiaa, assyrologiaa, matematiikkaa ja astronomiaa. Hän on kääntynyt muslimiksi ja voittanut maratonjuoksun Euroopan mestaruuden. Hän on 24-vuotias.
Viikon mittainen mediapeli
| 20. syyskuuta 2002 |
Helsingin Sanomien otsikko pisti ajattelemaan: “Suomalainen kuluttaa mediaan lähes 10 tuntia päivässä”. Onko todella mahdollista käyttää yli 60 tuntia viikossa television ja videoiden katsomiseen, radionkuunteluun, lukemiseen ja internetissä surffailuun? Kokeillaan viikon ajan.
HYY:n Tommi Laitio yliopiston avajaispuheessaan: “Nykymeno tekee yliopistoista makkaratehtaita”
| 20. syyskuuta 2002 |
Feministinen taloustiede suomentaa talouden sanskriitin
| 20. syyskuuta 2002 |
Feministinen taloustiede haluaisi olla kaikkien taloustiedettä, mutta siihen on vielä matkaa. Kun Tiina Vainion toimittama Naisten talouskirja ilmestyi kaksi vuotta sitten, häntä nimiteltiin tyhmäksi ja laiskaksi tutkijaksi. Vastineessaan Vainio nimesi talouden tutkimuksen sisäsiittoiseksi ja hedelmättömäksi poikarakkaudeksi. Mistä feministisessä taloustieteessä on kyse?
Tutkija Groove
| 20. syyskuuta 2002 |
Estetiikan laitoksen tutkija Anita Seppä astui levytysstudioon ja tuli ulos Liisa Luxina. Sepän tutkimat feministiset avantgardistit saattavat repiä tekstiä vaginastaan, mutta Liisa Lux ei julista.
Matelemalla, mutta eteenpäin
| 20. syyskuuta 2002 |
Ylioppilaslehti pyysi Johannesburgin kestävän kehityksen huippu-kokouksen suomalaisdelegaation jäseniä antamaan kokoukselle tenttiarvosanan. Eivät kai 15 000 osallistujaa, satakunta valtion-päämiestä ja 4 000 toimittajaa tehneet täysin turhaa reissua?
Pelasta radio älä maailmaa
| 20. syyskuuta 2002 |
Opiskelijajärjestöt keräsivät kaduilla koko viime vuoden nimiä vetoomukseen, jotta valtio korottaisi kehitysapumäärärahojaan. Turkulainen opiskelija keräsi internetissä kaksi viikkoa nimiä, jotta Radiomafiaa ei lopetettaisi. Arvaa kumpi voitti.
Musiikkitaloalkemistit
| 20. syyskuuta 2002 |
Los Angelesin musiikkitalo toteutui kolmen supertähden kaavalla, joka voisi toimia myös Helsingissä.
Bryssel-romantiikkaa ja koston komissioita
| 20. syyskuuta 2002 |
EU kelpaa pikkuhiljaa kulissiksi kaunokirjoihinkin. Taavi Soininvaaran jännärissä EU toimii järjestelmällisesti ja ennustettavasti, Hannu Raittilan Canal Grandessa yhdentyminen on riitelyä. Kumpi on fiktiota?
Viidenkympinvillitys: Tusinoita rusinoita
| 20. syyskuuta 2002 |
Miksi juuri sinun pitäisi saada käytettäväksesi 50 euroa ja mihin tarkoitukseen? Ylioppilaslehti palkitsee parhaan perustelun ja rahan RÄLLÄÄMISESTÄ tehdään juttu. kerro meille: villitys50@yahoo.co.uk




