Arkisto
Artikkelit
Suomen maatalouspolitiikka on tutkijoiden, viljelijöiden ja poliitikkojen mukaan remontin tarpeessa. Päästöt eivät laske, eikä tukijärjestelmä kannusta ekologisesti kestävään viljelyyn. Miksi muutoksen tekeminen on niin vaikeaa?
Suomen uusien hävittäjien elinkaarikustannukset ulottuvat 2060-luvulle. Ylioppilaslehti pyysi silloisia aikuisia esittämään näkemyksensä asekaupoista.
Eduskunnassa ollaan erimielisiä muun muassa siitä, sisältyykö terapiatakuu nyt käsiteltävään hoitotakuuseen vai ei. Moni muukin yksityiskohta on vielä epäselvä.
Ylioppilaslehti julkaisee uudelleen vanhoja juttujaan. Syyskuussa 2021 edesmenneen toimittajan Aarno "Loka" Laitisen haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran joulukuussa 2008.
Ylioppilaslehti pyysi kansanedustajia ja politiikan toimittajia nimeämään Suomen älykkäimmät poliitikot. Kilpailu oli vähäistä.
Oikeusministeriö ajaa Suomeen uutta raiskauslakia, jonka tarkoitus on parantaa uhrien oikeusturvaa. Saksassa ja Ruotsissa suostumukseen perustuva raiskauslaki on johtanut tuomioihin tapauksissa, joista ei ennen olisi tuomittu.
Automaatio- ja pakkojäsenyyden historia juontaa 1600-luvun Turun akatemiaan ja sen vanhoihin osakuntiin saakka.
Kiitämme: Helppo käyttää, teoriassa hyvä, tuntuu parhaimmillaan leppoisalta radiolähetykseltä.
Moitimme: samaa paskaa kuin kaikkialla muuallakin.
Moitimme: samaa paskaa kuin kaikkialla muuallakin.
Toisin kuin akateeminen essee, oppimispäiväkirja kirjoitetaan minämuodossa. Miksi yliopistossa kirjoitetaan
itsestä ja omista kokemuksista?
itsestä ja omista kokemuksista?
1.4.2021
Viimeisen kahdenkymmen vuoden ajan tuhannet ihmiset ovat käyneet Esa Saarisen seminaareissa kohottumassa Pafoksella. Mitä siellä tapahtuu?
5.3.2021
Poikkeusolojen pitkittyminen näyttää vaikuttavan suureen osaan opiskelijoista kielteisesti, sanoo opiskelijoiden mielenterveyttä edistävän Nyyti ry:n puheenjohtaja.
Yliopistojen vastuu kansalliskielten elinvoimaisuudesta on erittäin suuri, sanoo Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Ulla-Maija Forsberg.
17.12.2020
Students interviewed by Ylioppilaslehti think the University of Helsinki could have supported students’ well-being better.
16.12.2020
Ylioppilaslehden haastattelemien opiskelijoiden mielestä Helsingin yliopisto olisi voinut huolehtia opiskelijoiden jaksamisesta paremmin.
27.11.2020
Tšernobylin räjähdyksestä on kulunut 25 vuotta. Maailman tuhoisin ydinonnettomuus ei täysin autioittanut aluetta. Vyöhykkeellä työskentelee yhä 4000 ihmistä, paluumuuttajat viljelevät porkkanoita ja maailman uhanalaisimmat hevoset ovat löytäneet sieltä turvapaikan. Lisäksi siellä juoksentelee kuusi suomalaista turistia.
Vuonna 2020 kiistanalaisille historian henkilöille pystytetyt patsaat alkoivat kaatua maailmalla. Tampereella ongelmallista patsasta ei ole tiettävästi yritetty kaataa, mutta sen sijainnista on kiistelty kymmeniä vuosia.
Kielitoimiston yleisohjeen mukaan lyhenteiden kirjoitusasu riippuu periaatteessa siitä, miten lyhenne lausutaan.
Ylioppilaskunnan "automaattinen" tai "pakkojäsenyys" on ikuisuusaihe politiikassa. Nyt siihen on otettu kantaa myös hallinto-oikeudessa.
Finnish China Law Centerin johtaja kommentoi keskuksen toimintaa vain sähköpostilla ja tavalla, josta on vaikea saada tolkkua.
5.11.2020
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan uusi edustajisto aloittaa kaksivuotisen kautensa 1.12.2020.
23.10.2020
Mikko Kymäläinen siirtyi Hyyn pääsihteeriksi sdp:n viestintäsuunnittelijan tehtävästä. Hän on valtiotieteiden kandidaatti, jonka pääaine on talous- ja sosiaalihistoria Helsingin yliopistossa.