Kyllä on kyllä

Oikeusministeriö ajaa Suomeen uutta raiskauslakia, jonka tarkoitus on parantaa uhrien oikeusturvaa. Saksassa ja Ruotsissa suostumukseen perustuva raiskauslaki on johtanut tuomioihin tapauksissa, joista ei ennen olisi tuomittu.

T:Teksti:

K:Kuvitus Eili-Kaija Kuusniemi

Suostumus 2018 -kansalaisaloite sai 50 000 nimeä kasaan viidessä kuukaudessa. Sen takana oli joukko kansalais- ja nuorisojärjestöjä ja tavoitteena muuttaa raiskauksen määritelmä rikoslaissa.

Nykylain mukaan raiskauksesta voidaan tuomita, jos pakottaminen sukupuoliyhteyteen tapahtuu käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla. Kansalaisaloitteella lakia haluttiin muuttaa niin, että raiskaus määriteltäisiin suostumuksen puutteella.

Syyskuussa 2019 eduskunta kävi aloitteesta lähetekeskustelun ja ohjasi sen lakivaliokuntaan pohdittavaksi. Sinne se vuoden 2019 lopussa tavallaan jäikin, mutta ainakin kansalaisaloitteen kampanja henki maailman muutosta.

Yhdessä tilaisuudessa tubettaja Maiju ”mansikkka” Voutilainen kertoi painottavansa nuorille seuraajilleen, ettei seksiä ole koskaan eikä missään tilanteessa pakko harrastaa. Feministisen puolueen perustaja Maryan Abdulkarim puolestaan puhui toivon puolesta: maailmasta, joka perustuisi kunnioitukselle.

Tilaisuuden jälkeisissä juhlissa laulettiin Maija Vilkkumaan Ingalsin Laura.

Sietämään kaiken ja anteeks antamaan.

Syyttäjä ei vienyt asiaa eteenpäin, koska 14-vuotias ei ollut vastustellut tai yrittänyt pyytää apua.

Kymmenen vuotta sitten oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva olisi voinut kirjoittaa raporttiinsa, että Euroopan maiden enemmistöllä on samanlainen raiskauslaki kuin Suomella.

24 maassa, esimerkiksi Pohjoismaissa ja Saksassa, raiskaus rikoksena perustui voimankäyttöön. Kymmenen vuotta sitten suostumukseen perustuva pykälä oli käytössä vain Belgiassa, Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Sen jälkeen lait ovat muuttuneet, ja kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Suomen raiskauslaki on alkanut vaikuttaa jopa kiusallisen vanhanaikaiselta. Sitä on myös siitä kritisoitu.

Esimerkiksi vuonna 2017 YK:n kidutuksen vastainen komitea kehotti Suomea tarkistamaan, onko väkivaltaan perustuva raiskauspykälä Istanbulin sopimuksen mukainen. Sen artiklan 36 mukaan seksiin ryhtyvän henkilön ”on annettava suostumus vapaaehtoisesti vapaasta tahdostaan”.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT linjasi vapaaehtoisuudesta jo vuonna 2003. Bulgariassa parikymppiset tekijät olivat ajaneet 14-vuotiaan tytön autolla syrjäiseen paikkaan ja raiskanneet hänet kahdesti. Syyttäjä ei vienyt asiaa eteenpäin, koska 14-vuotias ei ollut vastustellut tai yrittänyt pyytää apua.

Tapauksessa M.C. vastaan Bulgaria EIT katsoi, että Bulgaria oli rikkonut ihmisoikeussopimusta, koska rikoslaki ei tarjonnut uhrille riittävää suojaa. Moitteita tuli myös siitä, ettei poliisi selvittänyt suostumusta, vaan ainoastaan 14-vuotiaan tytön vastustelua ja tekijän väkivaltaa. EIT huomautti, että tutkinnan ja sen johtopäätösten pitäisi kohdistua suostumukseen ja sen puutteeseen.

Tuomioistuin ei kuitenkaan edellytä mitään tiettyä sanamuotoa, vaan jokainen valtio voi tehdä omanlaisensa pykälän.

Raiskauslakia ei ole uudistettu Suomessa pitkään aikaan.

Esimerkiksi vuonna 2011 oikeusministeriö ei mietinnössään suosittanut nykyisen lain muuttamista. Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva suhtautui siihen suorastaan nihkeästi. Kanervan mietinnössä lukee, että ”lainsäädännön rakentamista nimenomaisesti annetulle suostumukselle voidaan pitää elämälle vieraana”.

Nimenomaisella Kanerva tarkoitti sitä, että laki määräisi ihmisiä ilmaisemaan suostumuksen joka kerta esimerkiksi sanallisesti tai jollain eleellä. Elämälle vieraana hän puolestaan piti mietinnön perusteella sitä, että kaikki seksikohtaamiset alkaisivat aina tällä tavalla.

Aiemmin vain pientä yleisöä kiinnostanut oikeuskeskustelu suostumuksesta pulpahti julkisen keskustelun pintaan vuonna 2018, kun oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) toisti lainsäädäntöneuvos Kanervan näkemyksen Suomen Kuvalehden haastattelussa. Lausuntoa kummasteltiin ja vastustettiin. Näytti siltä, että Häkkänen viittasi kintaalla julkiselle keskustelulle seksuaalisesta vallankäytöstä ja naisvihasta.

Häkkänen kuitenkin käynnisti seksuaalirikoslain uudistamisen Sipilän kauden loppupuolella. Yksi uudistuksen tavoitteista oli vahvistaa suostumuksen asemaa laissa ja toisaalta selvittää, voiko suostumusta vahvistaa jollain muulla keinolla kuin erillisellä suostumuspykälällä.

Suostumus-kampanjan aktiivit luovuttivat kansalaisaloitteen vasta eduskuntavaalien jälkeen, varmistaakseen ”perusteellisen käsittelyn”. Suostumus kirjattiin Antti Rinteen (sdp) hallitusohjelmaan, ja uusi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) otti siitä kopin.

Lakiuudistusta valmisteltiin ministeriössä viime vuoden kesään asti, ja mietintö julkaistiin heinäkuussa. Siinä suostumus ei ole enää elämälle vieras ajatus, pikemminkin päinvastoin. Uudistuksen työryhmä näkee suostumuksen tärkeänä ja keskeisenä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta.

1990-luvun lopulla alettiin tulla siihen tulokseen, että raiskaus loukkaa ennen kaikkea ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Suostumus nousi ensimmäisen kerran kunnolla puheenaiheeksi Suomen oikeudessa vuonna 1982.

Korkein oikeus tuomitsi tuolloin kolme parikymppistä miestä 15-vuotiaan tytön raiskauksesta. Rangaistukset jäivät ajan tapaan lieviksi. Oikeus korosti, etteivät miehet käyttäneet väkivaltaa tyttöä kohtaan. Se ratkaisi, kun oikeusneuvokset äänestivät lievän tuomion puolesta.

Vain oikeusneuvos Maarit Saarni-Rytkölä jätti tuomiosta eriävän mielipiteen. Miehet olivat raiskanneet 15-vuotiaan tytön vuorotellen niin, että yhden raiskatessa toiset pitivät tytön käsistä kiinni. Saarni-Rytkölä perusteli, kuten EIT paljon myöhemmin, että raiskauksen pahin vamma ei ole fyysinen, vaan henkinen.

1990-luvun lopulla alettiin tulla siihen tulokseen, että raiskaus loukkaa ennen kaikkea ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Suomen nykylain juuret ovat vuodessa 1998.

Oikeustieteilijä Terttu Utriaisen mukaan silloin kirjoitetun lain esitöissä näkyy ristiriitainen suhtautuminen rikokseen. Raiskaus on esitöiden mukaan väkivaltaa ja pakottamista, joka ”riittää murtamaan toisen tahdon”. Toisaalta lakivaliokunta linjasi, että kaikilla on oikeus kieltäytyä sukupuoliyhteydestä.

Raiskauslakia on päivitetty 2010-luvulla. Väkivallan rinnalle on noussut pykälän toinen momentti, joka kieltää sukupuoliyhteyden avuttomassa tilassa olevan kanssa. Edelleen laki kuitenkin perustuu väkivallalla pakottamiseen.

Ongelma on, että näiden kahden momentin väliselle harmaalle alueelle jää runsaasti tapauksia, joita on hankala ratkaista oikeudenmukaisesti.

Tekijä on esimerkiksi ryhtynyt sukupuoliyhteyteen ilman väkivaltaa tai uhri on halunnut lopettaa aktin kesken tai kieltäytynyt anaaliyhdynnästä tai koko tilanne on tullut uhrille niin yllätyksenä, ettei hän ole ehtinyt vastustella. Hän on ollut peloissaan ja passiivinen ja yrittänyt siten suojella itseään.

Verkkomedia Long Play kirjoitti vuonna 2019 Sana sanaa vastaan -jutussa 17-vuotiaan tytön tapauksesta. Syyttäjä ei uhrin nuoresta iästä huolimatta nostanut syytettä. Poliisikuulusteluissa tyttö kertoi, että tekijä kaatoi hänet sängylle. Hän havahtui kipuun ja reagoi siihen.

Sitten mä siinä, oli siis hirveen epätodellinen fiilis tai semmonen, että ei oikeen ymmärtäny. Niin sitten mä vaan sanoin, että ei, et en mää halua ja näin.

Hän kertoi myös, että tekijä oli kovakourainen, tarttui häntä rinnoista ja käski häntä vaihtamaan asentoa. Hän kertoi itkeneensä tyynyä vasten, mutta myös, ettei yrittänyt tapella vastaan. Kuulusteluissa 17-vuotias ei osannut kertoa tarkkoja yksityiskohtia, kuten missä asennossa hänet oli raiskattu.

Kuulusteluissa 17-vuotias ei osannut kertoa tarkkoja yksityiskohtia, kuten missä asennossa hänet oli raiskattu.

Korkein oikeus linjasi vuonna 2018, että toisen momentin tarkoittama avuttomuus ei tee raiskausrikoksesta vähäisempää. Puolustuskyvytön uhri ei ole voinut reagoida tekoon mitenkään, eikä välttämättä saa koskaan selkoa tapahtumista.

Toisaalta korkein oikeus on katsonut vuonna 2019, ettei pelkkä humalatila riitä osoittamaan avutonta tilaa. Tapauksessa nainen oli palaamassa ravintolasta kotiin aamuyöllä neljän jälkeen. Hän oli kadottanut avaimensa eikä päässyt sisään rappukäytävään. Nainen oli kysynyt apua lehdenjakajalta. Lehdenjakaja kertoi kuulusteluissa, että nainen potki ulko-ovea vihaisesti ja käyttäytyi aggressiivisesti.

Kun lehdenjakaja kohtasi kierroksellaan naisen uudelleen, he jäivät juttelemaan. Nainen antoi puhelinnumeronsa ja laittoi itselleen kaveripyynnön miehen Facebook-profiilista. Seuraavana päivänä lehdenjakaja otti yhteyttä ja mainitsi, että he olivat harrastaneet rapussa seksiä – vieläpä naisen aloitteesta. Nainen sanoi, ettei hän muista siitä mitään. Hänet baarista kotiin kuljettaneen taksikuskin mukaan nainen oli ollut kovassa humalassa.

Käräjäoikeus päätteli ensin, että lehdenjakaja oli syytön.

Hovioikeudessa tuomio muuttui. Oikeus katsoi, että miehen olisi pitänyt ymmärtää, että hän käytti naisen humalatilaa hyväkseen.

Korkein oikeus puolestaan vapautti miehen syytteistä. Se perusteli ratkaisussaan, että päihtyneen henkilön kyky puolustaa itseään vaihtelee yksilöllisesti ja sitä on vaikea arvioida. Pelkkä estojen löystyminen ei ole lain tarkoittama avuton tila.

Long Play kirjoitti jutussaan 17-vuotiaan tamperelaistytön tapauksen lisäksi muistakin oikeuskäsittelyistä. Yhdessä niistä käräjäoikeus piti uhrin kertomusta uskottavana, koska nainen osasi kertoa teon yksityiskohtana, että mies varoitti siemensyöksystä etukäteen, ”tulen ihan just”. Tekijän kertomus oli oikeuden mielestä heikompi. Hän oli vedonnut siihen, etteivät naiset aina tarkoita ei, vaikka sanoisivat ei.

Tekijä oli vedonnut siihen, etteivät naiset aina tarkoita ei, vaikka sanoisivat ei.

Raiskauksesta voi saada tuomion vain tahallisena tekona. Tekijän on silloin täytynyt ymmärtää, että uhri on ”taipunut hänen tahtoonsa” väkivallan tai sen uhan takia. Oikeudessa tekijät kiistävät harvoin sukupuoliyhteyden, mutta vetoavat siihen, että molemmat halusivat seksiä.

Mikä on tahallinen teko ja mikä ei? Sitä tuomioistuimet arvioivat paitsi näytön, myös seksiin liittyvien normien ja käsitysten perusteella. Vapautumiseen voi riittää se, että tekijän versio tapahtumista on mahdollinen.

Esimerkiksi lehdenjakajan tapauksessa korkein oikeus totesi, että seksin harrastaminen rappukäytävässä tuntemattoman henkilön kanssa on poikkeuksellista, muttei mahdotonta.

Vuonna 2012 oikeusministeriö päätteli, ettei suostumus oikein sovi tuntemattomien ihmisten seksikohtaamisiin. Ajateltiin, että niissä yksi asia yleensä johtaa toiseen ilman varsinaista sanallista lupaa. Prosessioikeuden professori Johanna Niemi pitää oletusta haitallisena. Hänestä suostumus on tärkeää nimenomaan tällaisissa tilanteissa.

”Tottakai me ajattelemme, että se tilanne ei luo suostumusta, vaan kummallakin on mahdollisuus kieltäytyä viime hetkellä.”

Vain noin 17 prosenttia raiskauksista tehdyistä rikosilmoituksista päätyy tuomioon.

Vuosina 2009–2018 tilastoitujen raiskausrikosten määrä on lähes kaksinkertaistunut. Esimerkiksi vuonna 2019 poliisin tietoon tuli 1 477 raiskausrikosta. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin mukaan se ei johdu raiskausten lisääntymisestä vaan siitä, että entistä useampi teko päätyy poliisin tietoon.

Jos poliisi pystyy selvittämään raiskausrikoksen eli suorittamaan esitutkinnan, tapaus etenee syyttäjälle. Yli puolessa tapauksista syyttäjä ei nosta syytettä. Yleensä syynä on se, ettei näyttö riittäisi oikeudessa. Myös käräjäoikeus voi hylätä syytteen. Esimerkiksi vuonna 2017 tuomioistuimet tuomitsivat alle kolmasosan poliisin selvittämistä raiskausrikoksista.

Oikeusministeriö pyysi viime vuonna Turun yliopistoa selvittämään, miksi niin pieni osa poliisin selvittämistä raiskauksista johtaa tuomioon. Ministeriössä kiinnitettiin huomiota siihen, että muissa vakavissa rikoksissa luku on paljon korkeampi. Erityisesti ministeriössä haluttiin tietää, mikä merkitys tuomioissa on annettu tahdolle ja suostumukselle tai niiden puuttumiselle.

Professori Heini Kainulainen, tutkijatohtori Daniela Alaattinoğlu ja Johanna Niemi analysoivat 232 päätöstä. Niissä poliisi ei ollut löytänyt rikosta, syyttäjä ei nähnyt perustetta syytteelle tai oikeus oli hylännyt sen.

Tutkijat havaitsivat, että poliisi perusteli päätöksiä yleensä vain yhden tai puolen sivun verran. Niistä ei useinkaan käynyt selväksi, miksi rikosta ei epäilty. Työryhmä kiinnitti huomiota myös siihen, että vaikka epäillyt olivat tyypillisesti yli 30-vuotiaita, uhreista neljäsosa oli 15–17-vuotiaita. (Kaikista raiskausten uhreista noin kolmasosa on 18–24-vuotiaita naisia.)

He huomasivat myös, että usein, kun syytettä ei nosteta, uhri on alaikäinen, mutta tekijä täysi-ikäinen. Syyttäjä myös hylkää tapauksia, joissa uhri on kertonut painostuksesta ja jopa väkivallalla uhkaamisesta. Sanallista vastustelua ei välttämättä ole pidetty riittävänä. Ei, vaikka tekijä on vastannut kieltoon, että ”kyllä sä haluut” tai ”mutta mä haluan”. Yli kolmasosassa syyte ei mennyt eteenpäin, koska uhri oli lamaantunut.

”Jos tilanne on nopea, uhrit hirveän usein kuvaavat, että he jäätyivät”, Johanna Niemi kertoo.

Valtaosa seksuaalista väkivaltaa kokeneista ei halua viedä asiaa eteenpäin.

Valtaosa seksuaalista väkivaltaa kokeneista ei halua viedä asiaa eteenpäin.

Se voi johtua esimerkiksi siitä, että tekijä on tuttu tai prosessi hyvin hidas ja kallis. Uhrin pitää kertoa traumaattisesta tapahtumasta uudestaan ja uudestaan. Ensin poliisille, sitten oikeudessa, oltava johdonmukainen ja yksityiskohtainen. Prosessissa voi kulua vuosia, ja lopputulossaattaa silti olla se, ettei näyttö riitä.

Siihen nähden julkisuudessa esitetty huoli siitä, että suostumusperusteinen laki rohkaisisi perättömiin ilmoituksiin ja kuormittaisi oikeuslaitosta ihmisten välisillä tulkintaerokiistoilla tuntuu monista liioitellulta.

Oikeusministeriö arvioikin, että uusi laki voisi lisätä käsiteltäviä raiskaustapauksia noin 20 prosenttia.

Suomi on matkalla vähemmistöön. Viime vuosina monissa Euroopan maissa suostumus on kirjattu raiskauslakiin. Suostumuspykälä on otettu käyttöön esimerkiksi Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Belgiassa, Ranskassa, Englannissa, Walesissa ja Irlannissa.

Ruotsi uudisti raiskauslakinsa heinäkuussa 2018 julkisen paineen ja kiivaan Me Toon jälkiaalloissa.

Nykyään Ruotsin rikoslaki kieltää seksuaalisen teon sellaisen ihmisen kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti, frivilligt. Saksassa puolestaan vuonna 2016 uudistettu laki sanoo, ettei seksuaalista tekoa saa toteuttaa ”vastoin toisen henkilön tunnistettavissa olevaa tahtoa”.

Tavallaan siis Saksassa ei tarkoittaa ei, ja Ruotsissa kyllä tarkoittaa kyllä.

Saksassa seksiä ei saa harrastaa vastoin toisen tahtoa, Ruotsissa vain vapaaehtoisesti. Molemmissa maissa raiskaukseksi lasketaan myös muu vakava seksuaalinen teko, Suomessa vain sukupuoliyhteys.

Kun ylilääkäri kärtti lisää, assistentti kehotti häntä ”runkkaamaan itse”.

Muitakin eroja on. Esimerkiksi siinä, mitkä lasketaan tilanteiksi, joissa suostumusta ei voi vapaasti antaa. Ruotsissa näihin luetaan esimerkiksi uhrin kova humala, pelko, sairaus, psyykkinen häiriö ja tajuttomuus. Saksassa raiskauksesta voidaan tuomita esimerkiksi silloin, jos tekijä on ryhtynyt seksiin niin nopeasti, ettei toinen ole ehtinyt kieltää.

Saksassa uhrin pitäisi lain mukaan ilmaista selkeästi, ettei halua seksiä. Toisaalta laki sanoo, että tekijä ei saa käyttää hyväksi sitä, ettei toinen ”pysty muodostamaan tai ilmaisemaan vastakkaista tahtoa”.

Saksassa lain valmisteluun on käytetty vähemmän aikaa kuin Ruotsissa. Vastuu tulkinnasta on jätetty tuomareille. Oikeudessa onkin toisinaan pohdittu lähes filosofisesti, mitkä kaikki seikat estävät uhreja sanomasta ei – tai mikseivät he aina pidä kiinni kiellostaan.

Varatuomari Minni Leskinen tekee väitöskirjaa suostumuksesta seksuaalirikoslainsäädännössä. Hän on käynyt läpi Saksassa sattunutta tapausta, jossa ylilääkärin ja assistentin työpaikkasuhde päättyi raiskaussyytteeseen.

Assistentti oli ensin kertonut ylilääkärille, ettei hän halua enää antaa tälle suuseksiä. Sen jälkeen hän oli ottanut ylilääkärin peniksen suuhunsa noin kahdeksi sekunniksi. Kun ylilääkäri kärtti lisää, assistentti kehotti häntä ”runkkaamaan itse”.

Ensimmäinen oikeusaste tuomitsi teon. Ylilääkärin olisi sen mukaan pitänyt tietää, ettei suostumusta ole annettu vapaasta tahdosta.

Tuomio käynnisti Saksassa kiivaan väittelyn.

Kysyttiin, pitäisikö ”aikuisen naisen” osata poistua epämiellyttävästä tilanteesta oma-aloitteisesti. Huoneen ovi ei ollut lukossa, eikä ylilääkäri ollut uhannut assistenttia. Nainen oli sanonut ”nyt riittää” selvästi, mutta jostain syystä suostunut lyhyeen seksuaalisen tekoon. Oikeudessa pidettiin mahdollisena, että ylilääkäri oli onnistunut puhumaan assistentin ympäri.

Tuomio palautui käsittelyyn, mutta lopulta tapaus päättyi sovitteluun. Eräs saksalainen oikeusoppinut muistutti, että yksittäiset teot voivat olla osa laajempaa hyväksikäyttöä. Ylilääkäri oli ahdistellut useita alaisiaan, mutta sitä oikeus ei ottanut huomioon.

Ruotsissa vapaaehtoisuuden puute täytyy olla selvää, muuten tuomiota ei tule. Oikeuteen päätyvät tapaukset eivät radikaalisti eroa aiemmista. Usein saleissa ratkotaan nuorten ihmisten välisiä kohtaamisia juhlissa ja niiden jatkoilla.

Oikeudessa on selvitelty esimerkiksi sitä, onko tekijällä ollut syytä erehtyä suostumuksesta siksi, että uhri on aiemmin osoittanut seksuaalista kiinnostusta. Tultiin siihen tulokseen, että sellaisessa tapauksessa uhrin pitää kertoa, ettei enää halua seksiä. Yllättävissä tilanteissa uhrin ei tarvitse sanoa mitään, koska tekijällä ei ole syytä tulkita vaikkapa paikallaan hiljaa makaamista suostumukseksi.

Ruotsissa ensimmäinen korkeimman oikeuden ratkaisu koski tapausta, jossa oli menty samaan sänkyyn nukkumaan. Nainen oli aiemmin kertonut, ettei halua seksiä. Kun tekijä alkoi kosketella ja aloitti yhdynnän, hän oli mielestään jäätynyt. Syytetty kertoi oikeudessa, että hän ei ollut varma, oliko nainen muuttanut mieltään.

Korkein oikeus päätteli, että tekijä ei ollut täysin välinpitämätön suostumuksesta.

Tekijä sai tuomion tuottamuksellisesta raiskauksesta, joka on tavallista raiskausta lievempi rikos. Oikeuden mukaan mies ei raiskannut tahallisesti, vaikka hänen olisikin pitänyt selvittää vapaaehtoisuus paremmin. Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto Brå kritisoi tuomiota vaikeaselkoiseksi. Lain esitöissä nimittäin sanotaan, että ihmisillä on velvollisuus ottaa selvää suostumuksesta epäselvissä tilanteissa.

Rikoslain tuottamus tarkoittaa arkikielessä huolimattomuutta. Esimerkiksi Suomessa korkein oikeus on linjannut, ettei huumerikos ole lievempi siksi, ettei tekijä katsonut tarkkaan, mitä huumeita laukussaan kuljettaa. Ihmisiä ei voi potkia ja vedota myöhemmin siihen, ettei tiedä potkujen satuttavan.

Rajanveto on kuitenkin hankalaa. Ruotsissa vaikeat tapaukset liittyvät etenkin nuorten ihmisten seksikohtaamisiin. Johanna Niemen ja Helena Jokilan tutkimuksessa kävi ilmi, että nuoret 16–19-vuotiaat naiset antavat kieltäydyttyään helposti periksi, jos painostus on sinnikästä.

Norjassa kyseistä pykälää ei käytetä lainkaan. Riski lain kuolleesta kirjaimesta olisi Suomessakin, eikä oikeusministeriön työryhmä kannata tuottamuksellisuuden tuomista lainsäädäntöön.

Johanna Niemen mukaan tuottamuksellisuus voisi johtaa tuomioon silloinkin, kun oikeus ei näe todisteita tahallisuudesta. Sellaisia voivat olla vaikkapa tapaukset, joissa useimmat ihmiset kyllä ymmärtävät, ettei toiminta ole ollut täysin vapaaehtoista, mutta tilanne ei ole ollut yksiselitteinen.

”Mielestäni sitä pitäisi harkita vakavasti”, Johanna Niemi sanoo.

Ruotsissa jäi #metoo-keskustelusta elämään rikoskirjailija Katarina Wennstammin lausahdus. En kvinna som vill ligger inte still.

Nainen, joka haluaa seksiä, ei makaa paikoillaan.

En kvinna som vill ligger inte still.

Suomessa seksuaalirikoslain uudistamista valmisteleva työryhmä suosittelee eduskunnalle muotoilua, jossa raiskaus on sukupuoliyhteys ihmisen kanssa, ”joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti”.

Saksalaiseen malliin (on sanottava ei tai muuten ilmaistava kielto selkeästi) työryhmä suhtautuu nihkeästi. Se ei toimi tilanteissa, joissa uhri jäätyy, ja tutkimusten mukaan jopa 70 prosenttia raiskauksen uhreista raportoi jäätyneensä niin, etteivät he ole pystyneet puhumaan.

Toinen työryhmän hylkäämä muotoilu ei saanut kannatusta siksi, että nimenomainen suostumus on elämälle vierasta. Se voisi työryhmän mukaan muuttaa rikokseksi kaikki sukupuoliyhteydet, joissa suostumusta ei ole kerrottu juuri tietyllä tavalla, esimerkiksi keskustelemalla. Seksiin suostuminen voi tapahtua myös ”hiljaisessa yhteisymmärryksessä”, jos ihmiset niin haluavat, ja seksiin voi osallistua suostumuksellisesti myös ”passiivisesti tai vähäeleisesti”.

Työryhmä kantoi nimenomaisen suostumuksen kohdalla huolta myös pitkien parisuhteiden sananvapaudesta. Lain muotoilulle tällä tavalla ei heistä ”näytä olevan painavaa yhteiskunnallista tarvetta”.

Professori Johanna Niemi pitää osaa työryhmän pohdinnoista tarpeettoman monimutkaisena, koska molempien mallien viesti on selvä. Seksin on perustuttava vapaaehtoisuuteen.

Niemen mielestä oikeusministeriön aiempi tulkinta ”elämälle vieraasta” suostumuksesta liittyy keskiluokkaisten ja keski- ikäisten parisuhdenormiin, jossa ei tarvitse joka kerta erikseen kysyä haluaako toinen seksiä. Se ei ole kaikkien todellisuutta. Hänestä pitäisi miettiä, kenen ajattelulle laissa annetaan normatiivista voimaa.

Samaa vaativat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Istanbulin sopimuksen taustamuistio edellyttää, että laintulkinnat eivät pohjaa sukupuolistereotypioille tai myyteille miesten ja naisten seksuaalisuudesta. Yksi tällainen myytti on, että naiset ovat seksuaalisesti passiivisia ja miehet aktiivisia.

Aina ei ole tarpeen selvittää, sanoiko uhri kyllä vai ei. Sillä ei ole väliä tilanteissa, joissa tekijä käyttää hyväksi uhrin haavoittuvaa asemaa. Siksi oikeusministeriön työryhmä haluaisi pitää raiskausta koskevassa pykälässä mukana sen toisen, avuttomia tiloja koskevan momentin. Kansalaisaloite oli ehdottanut avuttomien tilojen skenaarioiksi esimerkiksi seuraavia:

Jos tekijä käyttää väärin luottamus-, auktoriteetti- tai valta-asemaa.

Jos henkilö on ilmaissut sanoin tai käyttäytymisellään, ettei hän suostu sukupuoliyhteyteen.

Jos sukupuoliyhteys toteutetaan toisin kuin mihin henkilö on ymmärtänyt suostuvansa.

Jos henkilön tajunnantila on muuttunut esim. lääkityksen, päihteiden, vammaisuuden tai pelkotilan seurauksena.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei kansalaisaloitteen listaus ole vakuuttanut oikeusministeriön työryhmää.

Professori Johanna Niemen mukaan nyt ehdotettu kakkosmomentti on vain lievä parannus entiseen. Siihen on lisätty tilanteen äkillisyys ja voimakas päihtymistila, mutta avuttomuuden tiloja on paljon vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa.

”Nämä nyt listatut ovat itsestään selvästi sellaisia tilanteita, joissa toinen ei ole vapaaehtoisesti mukana.”

Lakiehdotuksen perusteluissa sanotaan, että kakkosmomentti on kirjoitettu tai oikeastaan jätetty pykälään selvyyden vuoksi, ei kattavaksi listaukseksi. Niemi ei ymmärrä, mihin työryhmän järkeily perustuu.

”Kakkosmomentti ei tällaisenaan auta hankaliin tapauksiin.”

Myös varatuomari Minni Leskinen arvostelee avuttomia tiloja koskevaa listaa vajaaksi. Lain esitöissä todetaan, että vapaaehtoisuus voi puuttua myös muissa tapauksissa, esimerkiksi taloudellisessa riippuvuussuhteessa. Leskinen ihmettelee, miksei esimerkkejä ole kirjoitettu suoraan lakitekstiin.

Johanna Niemi puolestaan kritisoi – kuten jo vuoden 1998 lakiuudistuksen yhteydessä – sitä, että raiskaus ajatellaan edelleen lähtökohtaisesti ja ainoastaan penetraatioksi. Seksuaalisella nöyryyttämisellä on muitakin muotoja, mutta niistä tuomitaan usein penetraatiota lievemmin tai ei ollenkaan.

Hovioikeus kumosi pari vuotta sitten Espoon käräjäoikeuden antaman raiskaustuomion, koska tekijä oli ”vain” nuollut klitorista, ei tunkeutunut uhriin kielellään.

Hovioikeus kumosi pari vuotta sitten Espoon käräjäoikeuden antaman raiskaustuomion, koska tekijä oli ”vain” nuollut klitorista.

Suostumus 2018 -kansalaisaloitetta käsiteltiin eduskunnassa syyskuussa 2019.

Kampanjan näkyvin poliitikko, vihreiden Iiris Suomela, ei säästellyt puheessaan muita puolueita, ”tässäkin salissa istuvia konservatiiveja”, jotka ovat ”sulkeneet korvansa oikeusoppineiden ja raiskauksen uhriksi joutuneiden vaatimuksilta”.

”Meille normaalia oli se, että ruumiimme oli ikään kuin yhteistä omaisuutta, jota saivat halventaa sanoin, katsein ja kosketuksin niin tutut kuin vieraat pojat ja miehet”, sanoi puolestaan vasemmistoliiton Veronika Honkasalo puheenvuorossaan.

Honkasalo näki suhtautumisessa suostumukseen sukupolvien välisen railon. Nuorille suostumus on enemmän itsestäänselvyys.

”Vanhemmat sukupolvet haraavat toisinaan edelleen vastaan.”

Vuosittain 2–3 prosenttia suomalaisista kokee seksuaalista väkivaltaa, raiskauksen 0,2 prosenttia.

Monilla naisilla on kuitenkin kokemusta seksistä, jossa suostumusta ei erikseen varmistettu tai se on jäänyt arveluttamaan. On lähdetty baarista jatkoille niin, että seksiä on pidetty mahdollisena. Silti seksiin suostuminen on tapahtunut vähän vahingossa.

Tutkijatohtori Kati Niemisen mukaan raiskaustilanteissa ei yleensä ole kyse siitä, että osapuolet eivät ymmärrä toisiaan, vaan siitä, että tekijä ei kunnioita toisen tahtoa. Nieminen epäilee, ottaako suomalainen oikeuskulttuuri tätä huomioon.

Entä onko sellainen suostumus vapaata ja aitoa, missä uhri on pelännyt ikävää selkkausta tai mielen pahoittamista? Tai ajatellut, että jonkun kotiin meneminen tai flirttailu sitoo seksiin ja kieltäytyminen siitä on kiusallista?

Oikeusturvasta ollaan välillä huolissaan ikään kuin miesten olisi mahdotonta ymmärtää, haluaako nainen seksiä. Todellisuudessa tuomitsematta jää sellaisiakin tapauksia, joissa itsemääräämisoikeutta on selvästi ja rajusti loukattu.

Seksikulttuuri ei suosi naisia siinäkään, että riskit eivät seksissä jakaannu tasan. Heteromiehillä ei välttämättä ole kokemusta penetraatiosta tai siitä, miten kivuliasta se voi olla. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa 30 prosenttia naisista kertoi tunteneensa joskus kipua yhdynnässä. Yleensä he eivät kerro siitä seksikumppanille.

Sitä, miten eri tavoin naiset ja miehet kokevat seksin, on tutkittu vain vähän. Tulosten perusteella erot ovat isoja. Esimerkiksi Michiganin yliopistossa esimerkiksi kävi ilmi, että miesten mielestä ”huono” seksikerta ei johda orgasmiin. Naisten määrittelemä huono sisälsi voimakkaan kielteisiä tunteita ja pelkoa kivusta.

Eräässä syyttämättäjättämispäätöksessä vuodelta 2016 tekijä vetosi tietämättömyyteen.

Lisäksi X oli hämmästynyt siitä, että yhdyntä voi sattua, jonka jälkeen hän oli lopettanut Y:n pyynnöstä yhdynnän ja jatkanut koskettelua ja nuolemista.

Senkin X oli tehnyt ilman suostumusta.

Jutussa on käytetty aineistona 2010-luvulla annettuja julkisia tuomioita raiskauksista sekä Terttu Utriaisen teosta Raiskaus rikosoikeudellisena ongelmana ja Amnestyn raporttia Oikeuksien arpapeli.