Arkisto

YTHS

Opiskelijoiden kokema lähisuhdeväkivalta on muuttunut viime vuosina. Henkisen, fyysisen ja seksuaaliväkivallan rinnalle on noussut uusi kaltoinkohtelun muoto, digitaalinen väkivalta. Ilmiö painuu silti usein piiloon, ja moni opiskelija jää kokemustensa kanssa yksin.
YTHS:n tuoreella toimitusjohtajalla ei ole taikakeinoja siihen, että hoitoon pääsisi nopeammin, mutta hän lupaa yrittää.
16.1.2025
Jatkossa kiireettömään hoitoon on päästävä kahden viikon sijaan kolmessa kuukaudessa ja suun terveydenhuoltoon neljän kuukauden sijaan puolessa vuodessa. Alle 23-vuotiaita uudistus ei kuitenkaan koske.
Ylioppilaslehti kysyi Helsingin yliopiston kehitysjohtajalta, YTHS:n johtajaylilääkäriltä ja lääketieteen opiskelijoilta, millaiseen normaaliin pandemiasta palataan.
Eduskunnassa ollaan erimielisiä muun muassa siitä, sisältyykö terapiatakuu nyt käsiteltävään hoitotakuuseen vai ei. Moni muukin yksityiskohta on vielä epäselvä.
Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälä kokeilisi ikuisen opinto-oikeuden sijaan korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämistä. SYL:n puheenjohtajan Annika Nevanpään mukaan ikuinen opinto-oikeus helpottaisi opiskelijoiden paineita.
16.12.2020
Ylioppilaslehden haastattelemien opiskelijoiden mielestä Helsingin yliopisto olisi voinut huolehtia opiskelijoiden jaksamisesta paremmin.
13.2.2020
Kaikilla YTHS:n asiakkailla on käytössä samat palvelut opiskelupaikkakunnasta riippumatta.