Näin sujuu paluu yliopistolle: Helsingin yliopisto panostaa opinto-ohjaukseen ja ryhmäytymiseen, mutta ei suosittele hybridiopetusta

Ylioppilaslehti kysyi Helsingin yliopiston kehitysjohtajalta, YTHS:n johtajaylilääkäriltä ja lääketieteen opiskelijoilta, millaiseen normaaliin pandemiasta palataan.

T:Teksti:

K:Kuvitus: Leomi Sadler

Siirtymäaikana taataan joustavat läsnäolovelvoitteet ja lisää opinto-ohjaajia

Helsingin yliopistossa palattiin kokonaisuudessaan lähiopetukseen neljännen periodin alussa maaliskuussa, kertoo opetuksen toimialasta vastaava kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta.

”Meillä on opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoitusta sekä yliopiston omaa strategista rahaa opiskelijahyvinvoinnin parantamiseen ja siirtymän helpottamiseen”, Niinistö-Sivuranta kertoo.

Niinistö-Sivurannan mukaan tarkoitus on muun muassa lisätä opintojen ohjausta, uraohjausta ja ryhmäytymisen tukea.

Osa opiskelijoista on etäopiskelun jäljiltä toisella paikkakunnalla tai päivätöissä, osa kuuluu riskiryhmään. Pakollisen opetuksen läsnäolovelvoitteita on rehtorin päätöksellä höllennetty lukuvuoden loppuun asti. Fyysistä läsnäoloa vaaditaan vain, kun se on oppimisen kannalta välttämätöntä eli esimerkiksi laboratoriokursseilla.

Koronan vuoksi poissa oleville opiskelijoille on mahdollisuuksien mukaan tarjottava korvaavia tehtäviä ja riskiryhmäläisille mahdollisuus itseopiskeluun. Opiskelijan oma ilmoitus riskiryhmäläisyydestä riittää.

Ylioppilaslehden Instagram-kyselyn vastauksissa korostui paluun ristiriitaisuus. Osa opiskelijoista on riskiryhmää ja pelkää koronavirustartuntaa, kun taas osa kokee rutiinien muuttamisen vuosien etäopetuksen jälkeen vaikeaksi. Silti yhteisöllisyyden perään haikailtiin.

Helsingin yliopiston Jodel-kanavalla keskustelijat kaipasivat luentotallenteita ja etäopiskelun mahdollistamaa joustavuutta. Jodelissa erityisesti korona-ajan fuksit toivat esiin, että on vaikea kaivata yhteisöä, jota ei ole ehtinyt muodostua.

”Opiskelijoilta on tullut viestiä siitä, että näin pitkän etäopiskelun jälkeen sosiaalisuuskin on kova paikka”, Niinistö-Sivuranta kertoo.

”Myös rehtori on toivonut laajaa keskustelua siitä, miltä yliopisto pandemian jälkeen näyttää. Alku on harjoittelua. Tulossa on muun muassa koulutusohjelmajohtajien foorumi siitä, millaista on hyvinvointia tukeva pedagogiikka. Siellä opiskelijat pääsevät ääneen.”

”Yhden opettajan on vaikea jakaa huomiota riittävän tasapuolisesti sekä lähi- että etäopiskelijoille yhtä aikaa.”

Siirtymäajaksi, eli ainakin yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi, tukihenkilökuntaan liittyvät kampuskohtaiset opinto-ohjaajat. Tällä pyritään selkiyttämään opiskelun ohjausta, jota ovat tähän asti antaneet niin opintoneuvojat, uraohjaajat kuin opettajatkin. Lisäksi keskustan ja Viikin kampusten Ohjauskulma-infopisteillä järjestetään opiskelua tukevaa ohjelmaa.

Niinistö-Sivuranta lähettää vielä sähköpostitse 16-sivuisen pdf-esityksen suunnitelluista hyvinvointihankkeista. Esityksessä mainitaan muun muassa opintojen tavoiteaikataulusta jälkeen jääneiden opiskelijoiden tavoittaminen, ohjaavien opettajien lisäkoulutus ja jo toimiviksi havaittujen käytäntöjen kartoittaminen. Myös opiskelijoiden pääsyä tuen piiriin aiotaan yksinkertaistaa.

Siirtymäaikana esimerkiksi riskiryhmään kuuluvat tai kansainvälisiä kursseja opettavat opettajat voivat yhä olla etäyhteyden päässä. Vaikka osa opettajista on ottanut etäajan hybridiopiskelun luontevasti haltuun, yliopisto suosittaa vahvasti lähiopetusta. Niinistö-Sivurannan mukaan syy on pedagoginen. Hybridiopetuksessa oppiminen usein kärsii.

”Yhden opettajan on vaikea jakaa huomiota riittävän tasapuolisesti sekä lähi- että etäopiskelijoille yhtä aikaa. Luentotallenteissa taas on se ongelma, ettei tekniikan laatu ole aina riittävää. Jotta yliopisto voisi velvoittaa luentotallenteiden tekemiseen, pitäisi olla riittävä kapasiteetti opettajien osaamisen ja tekniikan ylläpitämiseen.”

Niinistö-Sivuranta sanoo, että lähivuosina opiskelun uusista muodoista käydään opiskelijoiden ja yliopiston välillä laajaa keskustelua.

YTHS aikoo jatkaa etävastaanottojen hyödyntämistä

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle koronapandemia on ollut johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemen mukaan ennen kaikkea mielenterveyden epidemia.

Mielenterveyspalveluita tarvitsevien opiskelijoiden määrä on pandemian aikana kaksinkertaistunut, eikä kasvu selity vain ammattikorkeakouluopiskelijoiden liittymisellä YTHS:ään vuoden 2021 alussa. Koska mielenterveyden arviointi ja hoito edellyttävät opiskelijakohtaisesti moninkertaisen määrän hoitokäyntejä muihin terveysongelmiin verrattuna, YTHS:n mielenterveysjonot ovat pidentyneet, ja resursseista on ollut pulaa.

Eniten ovat lisääntyneet ahdistus-, unettomuus- ja stressioireilu. Metsäniemen mukaan mielenterveyskäynnit ovat lisääntyneet hitaasti koko 2000-luvun, sillä apua myös haetaan rohkeammin. Koronapandemian aiheuttaman kasvun taustalla on kuitenkin poikkeustilanteen herättämää huolta ja yksinäisyyttä, etäopiskelun ongelmia sekä epävarmoja työnäkymiä.

YTHS:n käynneistä yli puolet on pandemia-aikana ollut etävastaanottoja. Etävastaanotot ovat auttaneet myös resurssipulaan eri paikkakunnilla, ja käytäntöä aiotaan osittain jatkaa. Metsäniemen mukaan opiskelijoilta on tullut etävastaanotoista pääosin positiivista palautetta.

”Enää ei oikein kehtaa kysyä ihmisten nimiäkään uudestaan”

Paluu yliopistolle tarkoittaa myös paluuta tavanomaiseen opiskelijaelämään. Pandemia-ajan jäljet näkyvät kuitenkin muun muassa opiskelijoiden jaksamisessa.

Lääketieteen kandidaattiseuran (LKS) keväällä 2021 järjestämän kyselyn perusteella noin 58 prosenttia tiedekunnan opiskelijoista jaksoi opinnoissaan enintään kohtalaisesti. Koronan vaikutukset näkyivät etenkin pandemian aikana aloittaneissa vuosikursseissa.

”Erityisesti heihin halutaan kiinnittää huomiota, mutta hyvinvoinnin merkitys korostuu nyt kaikilla vuosikursseilla”, sanoo LKS:n hallituksen puheenjohtaja ja lääketieteen kolmannen vuosikurssin opiskelija Ella Ihlberg.

Ihlberg iloitsee opiskelijaelämän avautumisesta. Vaikka etänä järjestetyt venyttelyt, lautapelit ja opintoaiheiset tuki-illat ovat olleet suosittuja, vihdoin edessä ovat myös laskiaisrieha, vuosijuhla ja kaverisitsit.

Myös Lääkiksen speksi harjoittelee taas. Viime kevään esitykset siirrettiin tälle keväälle. Speksissä esiintyvä Oskari Kallioinen nauttii harjoittelun fyysisyydestä.

Kallioinen kertoo, että uuvuttavasta työmäärästä kertoneille opiskelijoille järjestettiin hyvinvointiaiheinen luento – joka kuitenkin sijoittui monella pakollisen kurssin päälle.

”Lääkärit ovat itse asiassa tosi hyviä heittäytymään lavalla. Meitä opetetaan suhtautumaan kehoihin ja koskettamiseen niin neutraalisti, että toista on helppo lähestyä.”

Kolmatta vuosikurssia käyvä Kallioinen kokee olevansa etuoikeutettu, sillä kevättä 2020 lukuun ottamatta lääkäriopiskelijat ovat saaneet tehdä potilasopintoja ja ruumiinavauksia lähiopetuksena pienryhmissä. Muita vuosikurssilaisiaan Kallioinen ei ole tosin tavannut kunnolla kahteen vuoteen.

”Enää ei oikein kehtaa kysyä ihmisten nimiäkään uudestaan.”

Sekä Kallioinen että Ihlberg pitävät tiedekuntansa jäykkiä poissaolokäytäntöjä ongelmana opiskelijoiden jaksamisen kannalta. Lähes kaikessa opetuksessa on läsnäolopakko, ja tiiviissä lukujärjestyksessä sairauspoissaolojen korvaaminen on hankalaa. Käytännöt riippuvat opettajasta.

Kun korvattavat opinnot kasautuvat, opintojensa loppusuoralla olevat lääkäriopiskelijat uupuvat eniten. Ilmiö oli havaittavissa myös LKS:n kyselyssä.

Kallioinen kertoo, että uuvuttavasta työmäärästä kertoneille opiskelijoille järjestettiin hyvinvointiaiheinen luento – joka kuitenkin sijoittui monella pakollisen kurssin päälle. Kallioinen ei itsekään ehtinyt luennolle.

Tiedekunnan henkilökuntaan kuuluva jäsen on sanonut Kallioiselle, että korvauskäytäntöjen kanssa kamppailevan opiskelijan tulisi ”miettiä, soveltuuko alalle”. LKS:n puheenjohtaja Ihlberg pitää lausuntoa ymmärtämättömänä.

”On vanhentunut ja toksinen ajatus, että lääkäreiden pitäisi olla jotenkin supervoimaisia tai kovempaa tekoa kuin muiden ihmisten”, Ihlberg sanoo.

Ihlbergin mukaan nuorempi sukupolvi suhtautuu onneksi avoimemmin ja empaattisemmin siihen, että lääkäri voi olla myös potilas. Ongelmat pahenevat, jos kuormituksesta ei voi puhua.

”Vaikka korona-aikana äärimmilleen venyneitä lääkäreitä ja hoitajia on tietysti tärkeää kiittää ja ihailla, toivoisin vähän vähemmän äärirajoilla työskentelyn glorifiointia. Väsynyt opiskelija tai lääkäri ei työskentele parhaalla mahdollisella tavalla.”