Arkisto

Toimitus

Ylioppilaslehden toimitus kokoontuu uuden viikon alussa toimistolla ja kuulee, että Hyyn edustajisto on päättänyt Kokoomuksen, Keskeisten ja Helpin ehdotuksesta lakkauttaa lehden rahoituksen ja kannustaa etsimään ”vaihtoehtoisia tulonlähteitä”.
Hallituksen opiskelijoihin kohdistuvista lisäleikkauksista ei koskaan tiedä, mutta tähtiin voit aina luottaa.
Rapatessa roiskuu ja joskus rusentuu muutama raakku. Lähetimme postia ansioituneille mokaajille.
3x
Näiden kanssa aurinkoista oikotietä onneen.
Eduskunta jää juhannuksena kesätauolle. Lähetimme puolueille lomatekemistä.
Ylioppilaslehti listasi karismaattisimmat somesaarnaajat.
Hallitus aikoo korottaa kirjojen arvonlisäveroa kymmenestä neljääntoista prosenttiin. Kannattaakin nauttia kirjallisuudesta vielä kun voi – jos voi. Ylioppilaslehden kriitikot luokittelivat kevään opukset lukijaa varten.
Hallitus antaa kylmää kyytiä, sauna lämmittää.
Palstalla lähetetään postia.
Ylioppilaslehti tenttasi vuoden 2024 presidenttiehdokkaat.
3x
Toimituksen vinkit alennettuun arkeen.
Suomen puolustuskunto koholle.
Palstalla tehdään kohderyhmäkuratoitua palvelujournalismia.
Ristikosta muodostuva ratkaisulause on ’Liivijengit on noloja’.
Nyt riittää. Rauhoitu.
Laita tenttikirjat roskiin.
3x
Kun politiikan tärkeät sedät kokkaavat, lihassa ja rasvassa ei säästellä.
Ylioppilaslehti kysyi tarot-korttipakalta, millaiselta Suomi näyttäisi kolmen eri hallituspohjan johtamana.
“Tulevaisuustalo” Sitra julkaisi vuodenvaihteessa "selvityksen" vuoden 2023 megatrendeistä. Ylioppilaslehti tiivisti satasivuisen sanahelinän helposti ymmärrettävään muotoon ja nosti selvityksestä esiin kolme olennaisinta pointtia.
Elämäntapatrendit, jotka painuivat unholaan hyvästä syystä.
21.12.2022
Joulu on juhlan aikaa myös makuhermoille. Ylioppilaslehden syöryhmä testasi, miten hyvin norppa sopisi joulupöytään kinkun ja kalkkunan korvaajaksi.