Arkisto

4/2023

Jäsenmaksuttomuuden ja pakkojäsenyydestä luopumisen puolesta julistavat unohtavat, että osa soisi huippuyliopistolla olevan jotain omaa kulttuuria, kirjoittaa päätoimittaja Adile Sevimli.
Palstalla kurkistetaan yliopistoon.
Suomen puolustuskunto koholle.
Kolumnisti Taija Roiha kaipaa löyhämoraalisia poliitikkoja, joilla on eettistä selkärankaa.
Palstalla henkilö määritellään työnsä kautta, kuten nykyajalle on ominaista.
Syksyn elokuvatarjonnassa painitaan ja syödään kalkkunaa.
Palstalla tehdään kohderyhmäkuratoitua palvelujournalismia.
Flow-festivaali on kasvanut muutaman tuhannen kävijän puistopiknikistä ruuhkaiseksi kulttuurispektaakkeliksi, jonka tärkein esiintyjä on minä itse. Festivaalia järjestävä Flow Festival Oy teki viime vuonna miljoona euroa liikevoittoa. Millaista vastinetta 239 euron pääsylipulle saa?
Oikeustieteen tiedekunnat ovat lisänneet paikkoja avoimen väylän hakuun opetus- ja kulttuuriministeriön painostuksesta. Tie tutkinto-opiskelijaksi maksoi Helsingissä viime vuonna vähintään 675 euroa. Nyt hallitus haluaa nostaa hintoja.
Voiko vanhemmistaan luopumiseen valmistautua? Toimittaja Eveliina Lempiäinen keskustelee vanhenevan isänsä kanssa kuolemasta Savon ja Varsinais-Suomen koskien kuohuessa taustalla.
Hyy pyrkii uudella yhdenvertaisuusohjelmallaan aiempaa monimuotoisemmaksi. Se ei kuitenkaan puutu aiempaa enempää esimerkiksi järjestöjen tapahtumissa laulettuihin syrjiviin kappaleisiin.
Ristikosta muodostuva ratkaisulause on ’Liivijengit on noloja’.
Vastuuta fuksiaisissa tapahtuvan nöyryytyksen lopettamisesta ei pitäisi jättää uusien opiskelijoiden harteille, kirjoittaa toimitussihteeri Anni Härkönen.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Unicafe-ketju täyttää syyskuussa 70 vuotta. Ylioppilaslehti jututti kävijöitä heidän linjastosuhteestaan Kaivopihan ruokalassa.