Ikävää ja harvoille

Jäsenmaksuttomuuden ja pakkojäsenyydestä luopumisen puolesta julistavat unohtavat, että osa soisi huippuyliopistolla olevan jotain omaa kulttuuria, kirjoittaa päätoimittaja Adile Sevimli.

T:Teksti:

|

K:K: Aava Eronen

Hyvä lukija,   

pitelet käsissäsi lehteä, josta olet maksanut noin 80 senttiä, mikäli olet ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi Helsingin yliopistoon. Ylioppilaskunnalle maksamastasi 52 euron jäsenmaksusta vajaa 5 euroa käytetään Ylioppilaslehden julkaisemiseen ja postittamiseen kotiisi kuusi kertaa vuodessa.

Ylioppilaslehti on yksi konkreettisimmista palveluista, joita ylioppilaskunta jäsenilleen tarjoaa. Moni muu niistä on tuntemattomampi ja epäseksikkäämpi, kuten neuvontapalvelut ja lainattavat pakettiautot. Eivät ihan turhia toki nekään.

Säännöllisin väliajoin mediassa, perustuslakivaliokunnassa ja ylioppilaskunnissa keskustellaan siitä, pitäisikö ylioppilaskunnan pakkojäsenyydestä ja jäsenmaksusta luopua. 

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan eli Hyyn tavoitteena on pitkään ollut jäsenmaksuista luopuminen. Ilman niitä se rahoittaisi huomattavasti pienimuotoisempaa toimintaa lähinnä omistamiensa kiinteistöjen vuokratuloilla. Viime vuosina Hyyn kiinteistö- ja ravintolabisneksellä on mennyt pandemian ja inflaation vuoksi surkeasti. 

Säännöllisin väliajoin Hyyn edustajistossa keskustellaan myös Ylioppilaslehden rahoituksesta. Lehden omistajaohjausstrategian mukaan rahoitusta tulisi etsiä yhä enemmän ylioppilaskunnan ulkopuolisilta tilaajilta. Se on haastavaa, kun samassa paperissa linjataan, että Ylioppilaslehti pitäisi tuoda yhä lähemmäs opiskelijoita. 

Olisi epärehellistä väittää, että Ylioppilaslehti on yhtä relevantti Pihtiputaan mummolle kuin pääkaupunkiseudun opiskelijalle. Vaikka nykyään on trendikästä brändätä kaikki toiminta inklusiivisesti ”kivaksi ja kaikille”, Ylioppilaslehti on pikemminkin ”ikävää ja harvoille”. Vaikutamme toki globaalisti, mutta ensisijainen kohderyhmämme on melko rajattu ja paikallinen. 

Yksilönvapautta julistavana aikana kaikenlainen järjestäytyminen ja kolehdin kerääminen näyttäytyy osalle tietysti sortona ja ideologisena aivopesuna. Auta armias, jos joku junantuoma saa rahoillani pakettiauton lainaan! Ja joku lehti, kuka enää edes lukee mitään! 

Jäsenmaksuttomuuden ja pakkojäsenyydestä luopumisen puolesta julistavat unohtavat, että osa soisi huippuyliopistolla olevan jotain omaa kulttuuria, vähän kuten huippuyliopistoilla Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Pakettiautoa lainaan, demokraattisesti kaikkien opiskelijoiden keskuudesta valitut edunvalvojat. Lehti, joka valvoo edunvalvojien rahankäyttöä. 

Esimerkiksi viime syksynä uutisoimme Hyyn käyttäneen 120 000 euroa asianajokuluihin vastatakseen kanteluihin, joita edustajiston jäsen on tehtaillut Hyyn toiminnasta hallinto-oikeuteen ja oikeuskanslerille. Keväällä taas kerroimme Hyyn talousvaikeuksista, joiden takia se juuri korotti jäsenmaksua kuudella eurolla. 

Hyy säästää nyt kaikesta. Myös Ylioppilaslehteä uhkaavat massiiviset leikkaukset.  

Ajat ovat meillekin vaikeat: pandemian ja sodan seurauksena paperi, postituskulut, sähkö ja oikeastaan ihan kaikki on kallista. 

Säästötalkoiden hengessä seuraavaa numeroamme ei poikkeuksellisesti jaella jäsenistön kotiin, vaan sitä löytyy kampuksilta.   

Ikävää, kaikille.