Arkisto

essee

Toimittaja Emilia Voltti on krooninen myöhästelijä, joka haluaisi oppia täsmälliseksi. Chilessä hän sai maistaa rennompaa elämää, kun aikataulut muuttuivat lennossa ja myöhässä olivatkin kaikki muut. Esseessään Voltti etsii selityksiä myöhästelylleen ja ratkaisuja sen lopettamiseksi.
Elokuva voi opettaa jotain elämästä, mutta sen tehtävä ei ole kasvattaa paitsi fasistisissa valtioissa, kirjoittaa toimitussihteeri Eveliina Mäntylä.
Muut puolueet syyttävät perussuomalaisia rasismista. Onko suomalainen päätöksenteko muuttunut inklusiivisemmaksi, kun hallituksessa on viimeiset neljä vuotta istunut maahanmuuttomyönteisiä vasemmistopuolueita?
Sekavina aikoina moni hakee lohtua oman julkisivunsa ja toisten sanomisten kontrolloimisesta.
Suosittujen komediasarjojen päähenkilöillä on isot kämpät ja pienet tulot. Vaikka tv-sarjat huomioivat eriarvoisuuden yhä paremmin, luokka ei tunnu mahtuvan mukaan, kirjoittaa toimittaja Sara Harju esseessään.
Numeroarvioinnin tarkoitus on kuvata sitä, miten hyvin oppilas on saavuttanut tavoitteet. Tutkimusten mukaan numerot voivat kuitenkin haitata oppimista, kirjoittaa kirjailija Iida Rauma esseessään.
Omiin unelmiin uskomisen sijaan ihmiskunta tarvitsee nyt yhteisiä utopioita, kirjoittaa toimittaja Sara Harju.
Ihminen haluaa luoda eläimet omaksi kuvakseen. Eläinrakkaalta sen ymmärtää, mutta eläinoikeusliikkeelle antropomorfistinen retoriikka voi olla haitallista, kirjoittaa toimittaja Tuija Siltamäki esseessään.
Suomalainen rikas haluaa väkisin näyttää nöyrältä ja ahkeralta tavikselta eikä pukeutua ja käyttäytyä yhteiskuntaluokkansa mukaisesti, kirjoittaa toimittaja Oskari Onninen esseessään.
Teatterintekijä Amanda Palo lopettaa traumastaan puhumisen heti tämän esseen jälkeen.
1.6.2021
Suomen taiteen kultakauden perintö elää luontokuvissa ja sosiaalisen median syötteissä. Luontoa ja kulttuuria erotteleva kuvasto kuitenkin vieraannuttaa meitä ympäristöstämme, kirjoittaa taiteilija Joel Karppanen esseessään.
Toivon, että näkisin jossain vaiheessa jotain muitakin nurkkia kuin omani. En haluaisi kehittää tämän kyseisen nurkan tuijottelusta mitään aikaa, tilaa ja kaikkeutta käsittelevää projektia, kirjoittaa Helmi Kajaste esseessään.
Rakastajianne ovat vähemmistöjen oikeuksien puolustajat, vihervasemmistolaiset, nuoret kaupunkilaiset. Olette heidän musta aurinkonsa, esseisti Antti Hurskainen kirjoittaa Päivi Räsäselle avoimessa kirjeessään.
6.11.2020
Enemmistövaalitapa, perustuslain vastainen postiäänestys ja tunneliverkosto ovat räjähdysherkkä yhdistelmä, kirjoittaa kirjailija Jaakko Yli-Juonikas.
Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne kertoo, että sukupolvi, joka haluaa puhua omista tuntestaan, haluaa nyt puhua myös televisiosta.
Tekoälyvallankumous saattaa olla lopussa, ei alussa.