Antti Hurskaisen essee: Avoin kirje Päivi Räsäselle

Rakastajianne ovat vähemmistöjen oikeuksien puolustajat, vihervasemmistolaiset, nuoret kaupunkilaiset. Olette heidän musta aurinkonsa, esseisti Antti Hurskainen kirjoittaa Päivi Räsäselle avoimessa kirjeessään.

T:Teksti:

Arvaanko oikein: kaikissa kirjeissä teitä ei teititellä?

Ei, vaikka olette entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja, lääkäri ja kirjailija. Etiketistä on luovuttu jo ennen kuin postimerkki on läiskäisty vinoon tai sähköpostiviestiä tehostettu huutomerkeillä. Teitä, sinua, on huoriteltu ja manattu helvettiin – mitä se uskonnottomille tarkoittaakaan.

Tiedätte ihmisen alhaisuudesta liikaa, eikä todistusaineiston virta ehdy.

Oma kirjeeni on julkinen näytös. Pyrin kirjailijantyössäni huomioimaan tradition painon. Haluan esimerkiksi ylittää kollegani Juha Vuorisen tason. Hän lähestyi teitä vuonna 2013 ja keskittyi eroottisuuteenne, koska piti sitä hassuna eleenä. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki valitsi kesän 2019 pääkirjoituksessaan kirjemuodon, koska olitte itse lähettänyt arkkipiispa Tapio Luomalle avointa postia. Evankelis-luterilaisen kirkon Pride-kumppanuus huolestutti teitä.

Tämän syyskuun alussa yhteyttä otti tubettaja Tuure Boelius. Olitte jälleen kommentoinut Pridea, puhunut LGBT- “ideologiasta” ja siitä, miten keisarilla ei ole vaatteita. Boelius lisäsi kirjeeseensä tunnetta jakamalla yhteiskuvan itsestään ja teistä. 13-vuotiaana hän oli halunnut poseerata kanssanne, koska olitte “TVstä tuttu” (kirjoitusasu Boeliuksen). “[ J]os olisin silloin tiennyt miten ahdasmielistä maailmankuvaa ajat ja edistät, en olisi edes katsonut sinua päin.”

Jos olisin tiennyt, että et suvaitse, en olisi suvainnut.

Argumentti on irvokas jopa avaramielisen ihmisen käyttämäksi.

Lohdutitte kiukkuista Boeliusta tiedotemuotoisella vastauksella. Vakuuttelitte, että hän on Jeesukselle rakas.

Epäilemättä näin on, mutta jos joku tässä kuviossa on jollekin korvaamaton, sitä olette te.

Rakastajianne ovat vähemmistöjen oikeuksien puolustajat, vihervasemmistolaiset, nuoret kaupunkilaiset. Olette heidän musta aurinkonsa. Myös Jussi Halla-aho, Mikko Kärnä, Aleksi Valavuori ja Timo Hännikäinen tuottavat pimeyttä arvoliberaaliin sydämeen. Hyvyys ei idä siellä ilman löyhkää. Teidän sietämättömyytenne – ja välttämättömyytenne – tuntuu ylittävän herrojenkin tason.

Johtuuko se olemuksestanne? Republikaanisesta hymystänne ja kaulakoruistanne? Teihin kohdistuvaa raivoa ei ole tapana lukea feministisestä näkökulmasta, vaikka syytä ehkä olisi. Intersektionaalinen sensitiivisyys vaikenee, kun pitäisi ymmärtää vaaleaa uskovaista Riihimäeltä. Susanna Koski ja Sanna Ukkola ovat nuoremman sukupolven esimerkkejä kaltaisestanne suorapuheisesta naisesta, jota lyödään luvan kanssa.

Toivon, että ehditte myös nauttia asemastanne. Skoolaatte Niilon kanssa ja selaatte verkkokeskusteluja.

Historioitsija Teemu Keskisarja – pieni musta aurinko hänkin – puhui vuosi sitten radiossa kirkkoon liittymisestään. Hän huokaili syvään, kun keskustelu kääntyi vallitsevaan uskontokritiikkiin.

“Kaikkein latteinta, tylsintä, uuvuttavinta valtavirtaa”, Keskisarja paalutti.

“Kaikki yhdessä kuorossa jotain Päivi Räsäs -parkaa vastaan.”

Luterilaisen kirkon vihaaminen onkin nykyään hankalaa. Homoliittolinjausta voi toki päivitellä, vaikka yhä useamman seurakunnan papistossa uhmataan vanhoillista suuntaa. Helvetillä ei pelotella, syntiä ei korosteta. Irja Askola tarttuu Teemu Laajasaloa kädestä ja arkkipiispa kumpaakin hartioista. Muikku! Kirkko toimii kuin brändistään kiinnostunut yritys, joka osaa käyttää viestinnässään sateenkaarivärejä.

Tai: Suomen johtavat luterilaiset ovat alkaneet ottaa Jeesuksen lähimmäisenrakkauden tosissaan.

Te annatte uskontoa vastustaville sitä, mitä he turhaan toivovat pehmokirkolta. Teille kadotus on elävä uhka ja Raamattu vahvempi kuin Suomen laki. Muistutatte, että seksuaalivähemmistökulkueessa palvellaan paholaista. Kampusten vetelät agnostikot kaipaavat selkeää uhkaa. Jumalan teräväkyntistä puhenaista, joka somettaa.

Te ette ole kirkko, ette luulekaan olevanne. Sekaannus on tapahtunut mediassa ja levinnyt mielikuviin. Vaikutatte kristillisdemokraattisessa puolueessa ja viidesläisessä herätysliikkeessä. Eksentrisestä asemastanne huolimatta olette saanut tuhannet suomalaiset eroamaan mainstream-kirkosta. Kymmenen vuoden takainen Ajankohtaisen kakkosen Homoilta on osa yhteiskunnallisesti vaikuttavan television historiaa. Jos ohjelma uusittaisiin parhaaseen katseluaikaan, eroilmoituksia satelisi taas.

Tuskin sentään neljääkymmentätuhatta, kuten lokakuussa 2010. Esiinnyitte ohjelmassa melko hillitysti.

Yle kunnioitti hiljattain Homoillan muistoa artikkelilla, jossa kommentoitte:

“Ohjelman jälkeen soitin miehelleni kotiin ja sanoin, että oli aika laimeaa keskustelua. Olisiko pitänyt sanoa jämäkämmin asiat?”

Sanoitte ja sanotte jämäkästi J-sanat: Jumala, Jeesus. Olette ainoita julkisia henkilöitä, jotka niin tekevät. Kun käytössä on riittävän rikkinäinen puhelin, päädytään tilanteeseen, jossa Päivi Räsänen on yhtä kuin kirkon rääväsuinen tiedotusosasto. Harhaluulon täytyy piinata teitä. Tuskin haluatte edustaa kirkon söpöjä arvoja. Tehän edustatte, ammattinimikkeenne mukaisesti, kansaa.

#sananvapaus. Lisäsitte tunnisteen syyskuisen Pride-kritiikkinne loppuun. Käsitteestä on tullut teille tärkeä, ymmärrettävistä syistä. Sanomisistanne on tehty reilussa vuodessa neljä tutkintapyyntöä. Olette poliitikon kiireistänne huolimatta joutunut istumaan kuulusteluhuoneissa lukemassa Raamattua poliiseille, jotka eivät ole kuulleet Paavalista rippikoulun jälkeen.

Raija. Olisitteko vielä homoillan aikoihin uskonut, että nykyisen arkkivihollisenne nimi on Raija? Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on ottanut teidät pakanakseen ristiretkellä vihapuhetta vastaan. Tuloksetta, toistaiseksi. Surkuhupaisin kantelu koskee kommenttejanne Maria Veitolan televisio-ohjelmassa vuonna 2018. Edes asian esille nostanut yksityishenkilö ei ollut vaivautunut tarkistamaan, mitä todella sanoitte. Riitti, että tuli epämiellyttävä tunnelma Räsäsestä. Sellaista ei niellä vapaassa Suomessa.

Kiistätte toimineenne vihan nimissä – viimeksi Helsingin Sanomien sunnuntaisivujen haastattelussa syyskuun alussa. Vetoatte Vuorisaarnaan ja Jeesuksen näkemykseen helvetin tulen ansaitsemisesta.

“Hän puhuu siinä tosi rajusti”, painotatte. Useat muutkin Jumalan pojan lausunnot flirttailevat vihapuheen kanssa. Jeesus ei tullut tuomaan rauhaa vaan miekan. Hän on jyräävä reetori, koska uskoo asiaansa vankkumatta. Fariseukset, Jerusalemin Toiviaiset, yrittävät vaientaa Jeesusta. Lopulta ei auta muu kuin maailmanhistorian tunnetuin kidutusmurha.

Vihapuhetutkintanne olisivat naurettavaa näytöstä elleivät ne osoittaisi, miten hataralla pohjalla sananvapaus on 2020- luvun Suomessa.

Edes muutaman vuoden takaiset vapaa-ajattelijat, Raamattuja pornolehtiin vaihtaneet idiootit, eivät olisi osanneet toivoa, että pelkkä pyhän kirjan siteeraaminen voisi johtaa kuulustelutoimenpiteisiin. Toimittaja Johanna Vehkoo sai jo kunnianloukkaustuomion, kun käytti äärioikeistolaisesta kuntapoliitikosta ilmausta “natsipelle”.

Kai tuette Vehkoota, ehdoitta?

Varmistan vain. Ette nimittäin ole osoittanut sananvapausasiassa suurta johdonmukaisuutta. Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen halusi jutussaan tietää, hyväksyttekö kristittyjen Jumalan pilkkaamisen. Kysymys on mielestänne vaikea, ja saivartelun jälkeen annatte ymmärtää, että Jumalan pilkkaaminen ei käy päinsä.

Miksi ei? Jos ja kun Jumala on suuri, mitä hän välittää ihmisrääpäleen poikkipuolisista sanoista? Miten horjuvaa uskonne on, jos herjaukset pystyvät kolhimaan sitä?

Jumalanpilkan kavahtaminen on hämärä oikku uskovaisessa logiikassa. Eikä närkästys ole kristittyjen yksinoikeus. Profeetta Muhammed ei kerta kaikkiaan voi olla niin pikkusieluinen jumalhahmo, että pilapiirrokset liikuttaisivat häntä. Charlie Hebdo -lehteen vuonna 2015 hyökänneet terroristit alleviivasivat: uskomme kaatuu, jos hengitätte sitä kohti.

Tietokirjailija Jussi K. Niemelä, vanha Raamatut pornolehtiin -tempauksen aktiivi, pitää teitä blogissaan nykypäivän Hannu Salamana. Vertaus on osuva: 1960-luvulla nuori kirjailija ravisteli konservatiiveja, 2020-luvulla uskovainen poliitikko ravistelee nuoruuttaan pitkittäviä twiittaajia.

Arvostaisin sananvapaustaisteluanne, jos olisitte vielä enemmän Salama. Hänhän ilmoitti syyttäjälleen kesken jumalanpilkkaoikeudenkäynnin, että halusi Juhannustanssit-romaanillaan “pilkata ja loukata kansalaisten jumalakäsitystä ja uskonnollisia tunteita.” Entä jos tekin lakkaisitte kiistämästä vihapuhesyytöksiänne? Käsi sydämelle: ette varmaankaan ajattele, että seksuaalivähemmistöt pitävät lausuntojanne miellyttävinä tai edes ei-vihamielisinä?

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa kerroitte kärsivänne siitä, että homolausuntonne ovat loukanneet. Juontaja vaikuttui ja eteerinen taustamusiikki lähti soimaan. Silti lähetyksestä seurasi tutkintapyyntö.

Miksi sievistellä? Vihaatte homoja, koska he rikkovat Jumalan luomisjärjestystä. Sanokaa tämä, kun poliisi seuraavan kerran kysyy. Teillä on oltava siihen vapaus, sanaan ja syntiin. Salaman armahti KekkonenNiinistöstä tuskin on pelastajaksenne. Näyttäisitte huonolta hänen ansioluettelossaan.

Ajat ovat kovat mutta debatit liian usein näennäisiä, pumpulissa painivia. Kaikkien instanssien ja yksityishenkilöiden pitäisi kestää raaempaa kielenkäyttöä. Enemmistöjen, vähemmistöjen, siltä väliltä olevien ja erityisesti niiden, joilla on tukenaan Jumala. Jumalanpilkkapykälä korvattiin rikoslaissa “uskonrauhan rikkomisella” vuonna 1999. Sanamuoto on huvittava. Kuka haluaa uskolleen, levottomalle etsinnälleen, rauhan?

En tarkastele asiaa ateistiselta pohjalta, vaikka Jumala ja minä olemmekin kääntäneet toisillemme selät. Uskon ylösnousemukseen mutta en siihen, että pystyisin elämään kristittynä. Aktiivisesta hartauselämästäni ei silti ole kauan. Kun uskonrauhaani silloin rikottiin suvivirsikriittisillä kolumneilla, olin innoissani. Tutustuin Christopher Hitchensin teokseen Jumala ei ole suuri löydettyäni Jumalan suuruuden.

Eivätkö Luojan pilkkaaminen ja hänen kannattajiensa rauhan rikkominen edusta elävintä kristillistä traditiota? Vainot ja katakombit ovat tehneet uskosta intensiivistä. Ratkaisevin pilkan ja häpeän spektaakkeli sijoittuu hiljaiseen viikkoon. Matka Getsemanesta tuomion kautta Golgatalle on yhtä Jumalan alas ampumista. Ruoskinta tekee Jeesuksesta kuolemattoman.

Vai kuinka on? Riiput ristillä jo, Päivi Räsänen. Vielä on mahdollisuus tehdä riippumisesta kunniakkaampaa. Pilkatkaa ja myöntäkää pilkanneenne. Ihmisen Poika ilmoittautuu asianajajaksenne.

Ystävällisin terveisin

Antti Hurskainen

Päivää ennen lehden ilmestymistä Iltalehti uutisoi, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisella on harkinnassa jo viides Räsäseen kohdistuva tutkintapyyntö.