Artikkeliarkisto toukokuu 2005
Sukupolvisota
| 20. toukokuuta 2005 |
Väestö ikääntyy ja vanheneminen maksaa. Synkissä ennusteissa nykyhetken pari-kolmekymppiset maksavat suurten ikäluokkien eläkelaskun. Vastineeksi he saavat huonon koulutuksen, epävakaat työolot ja heikot palvelut. Missä viipyy kapina? Ylioppilaslehti yrittää värvätä nuoren naisen sukupolvisotaan suuria ikäluokkia vastaan.
Kuopion kräkkerit FBI:n kynsissä
| 20. toukokuuta 2005 |
Neljä laittomia tietokoneohjelmia kopioinutta suomalaismiestä jäi kiinni Yhdysvaltain viranomaisten maailmanlaajuisessa operaatiossa. Tutkijan mukaan internetin warezalakulttuuri on kisailua kunniasta, syyttäjän mukaan varastamista.
Rakkaudesta radioon
| 20. toukokuuta 2005 |
Kaupungin kohutuimman radioaseman Radio Helsingin päätoimittaja Paula Salovaara on rautainen radioammattilainen, joka uskoo yhä elämään soittolistojen ulkopuolella. Hän on myös suomalaisen vaihtoehtoradion suurin mesenaatti.
Ostettu opinnäyte ei vakuuttanut
| 20. toukokuuta 2005 |
Plagiointi on akateemisessa maailmassa kasvava ongelma. Ylioppilaslehden verkosta tilaama essee ei kuitenkaan vakuuttanut professoria.
Sivarien terveystiedot lainvastaisesti armeijalle
| 20. toukokuuta 2005 |
Siviilipalvelusmiesten terveystietojen rutiininomainen luovuttaminen puolustusvoimille rikkoo lakia, toteaa eduskunnan oikeusasiamies tuoreessa päätöksessään.
Verkossa ilman vaatteita
| 20. toukokuuta 2005 |
Anonyymin nettideittailun ja chattailyn aika on ohi. Netin kuvagallerioissa erottaudutaan nyt paljaalla pinnalla.
Arjen piinat
| 20. toukokuuta 2005 |
Eri alojen ammattilaiset kertovat, mikä oman työn arjessa ärsyttää.
Pohjolassa flamenco vapautuu
| 20. toukokuuta 2005 |
Koreografi ja tanssija Katja Lundén yhdistää Eino Leinon runot flamencoon.
Ysärijysäri
| 20. toukokuuta 2005 |
Yhdeksänkymmentäluvun popmusiikki on seuraava nostalgiabuumi. Mutta mitä vuosikymmenen pophiteistä jäi käteen?
Aktivistin maailmanselitys
| 20. toukokuuta 2005 |
Negrin ja Hardtin Imperiumi valaa uskoa nettiajan vallankumouksellisiin, mutta ei anna ohjeita kumouksen jälkeiseen aikaan.
Tyttökirjakokemuksia
| 20. toukokuuta 2005 |
Kirjoittajat kertovat häpeilemättä kummallisistakin Anna-ajatuksistaan.
Uusi raittiusliike
| 6. toukokuuta 2005 |
Raittiusliikkeellä olisi rahaa, omaisuutta ja mahdollisesti paljon vaikutusvaltaa. Miksi nuoret yhteiskunnallisesti aktiiviset absolutistit eivät valtaa sitä?
Miten videovuokraamoista tuli karkkikauppoja
| 6. toukokuuta 2005 |
Suomalaisessa videobisneksessä on ollut käänteitä kuin b-luokan agenttiseikkailussa. Neljännesvuosisadassa vuokraamokenttä on keskittynyt kolmelle suurelle ketjulle ja tarjonta supistunut 1980-luvun villeistä vuosista. Nyt povataan videokasettien katoamista.
Lähtijät
| 6. toukokuuta 2005 |
Pitääkö koulutetun nuorison uhrata ammattietiikkansa tai kunnianhimonsa köyhän isänmaansa edestä? Aivovuodosta kärsivässä Beninissä lääketieteen opiskelijat pitävät ainoana velvollisuutenaan tehdä lääkärintyötään hyvin. Kotimaassa se ei heidän mukaansa onnistu.
Huipputason äitiyslomittaja
| 6. toukokuuta 2005 |
Ammattipoliitikko Mari Kiviniemestä piti tulla kaksi vuotta sitten ministeri, mutta toisin kävi. Kollegojen äitiysvapaat ovat silti avanneet ovet huippupaikoille. Syksyllä putki saattaa jatkua ministerinpallille saakka.
Virtsakokeen kautta uuteen työpaikkaan
| 6. toukokuuta 2005 |
Työpaikoilla tehdään vuosittain jopa 30 000 huumetestiä, ja ne yleistyvät yhä. Vaikka käytännön pelisäännöt ovat epäselvät, etenkin uusia työntekijöitä testataan ahkerasti.
Ostoskeskuskaupunki
| 6. toukokuuta 2005 |
Helsingin keskustaan on noussut ostoskeskus toisensa perään. Kaupunkisosiologi Pasi Mäenpään mukaan kehitys on kaupallisuudestaan huolimatta ihmisten mieleen.
Säästökuuri iskee ylioppilaskuntaan
| 6. toukokuuta 2005 |
Ylioppilaskunnassa aloitetaan ensi vuoden alusta ahkera säästäminen. Jäsenmaksu nousee neljällä eurolla ja järjestöjen palveluita karsitaan.


