Articles Archive for Year 2003
ÄIJÄT
| 12. joulukuuta 2003 |
He tuijottavat meitä uutiskuvista ja ajankohtaisohjelmista. He ohittavat meidät pääkonttorien kulmilla ja katsovat ohitsemme Mersun ikkunasta liikennevaloissa. He ovat kaikkialla keskuudessamme, mutta silti meille vieraita. Kun he avaavat suunsa, me hämmästymme: Mitä se oikein horisee? He ovat äijiä, kuusikymppisiä politiikassa ja talouselämässä valtaa pitäviä vauraita miehiä. Ja he eivät pyydä anteeksi keneltäkään.
Eläkevakuutus huomenlahjaksi
| 12. joulukuuta 2003 |
Kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, nuoriso panikoi: millä rahalla meidän eläkkeemme maksetaan? 2000-luvun Suomessa vastuuntuntoinen opiskelijapariskunta ottaa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen parikymppisenä.
Keppiä, keppiä ja giljotiini
| 12. joulukuuta 2003 |
Se tiedetään, mitä hallitus haluaa: opiskelijat opiskelemaan suoraan lukiosta, valmistumaan nopeammin ja tekemään töitä nykyistä kauemmin. Nyt hallitus esitteli keinot: lisää opintolainaa ja rajoituksia opintoaikoihin.
Isät meidän
| 12. joulukuuta 2003 |
Ohjaaja Visa Koiso-Kanttila purkaa uudessa dokumenttielokuvassaan suhdettaan isäänsä: pelkoa, vihaa ja psykoterapiaa. Sodanjälkeisen sukupolven miehet ovat siirtäneet nyt kolmekymppisille pojilleen rakkauden lisäksi ahdistuksen. Milloin poikalapsikin saa itkeä?
Häjyt pilut: Murheellisten mulkkujen maa
| 12. joulukuuta 2003 |
Häjyt pilut tarkastelevat maailmaa jalkojen välistä
Pohjanmaan kautta
| 28. marraskuuta 2003 |
Lauri Tähkä vetää ylpeästi helavyön nahkahousujensa päälle ja soittaa Elonkerjuu-orkesterinsa kanssa rokkiversioita pohjalaisista kansanlauluista.
Historia vaikenee yhä
| 28. marraskuuta 2003 |
Elina Sanan kirja Suomen natsi-Saksaan luovuttamista ihmisistä nostatti toisenkin kysymyksen: miksi näin tärkeä asia paljastetaan vasta nyt? Onko Suomen historiantutkijoilla todella ollut kaikki nämä vuodet parempaa tekemistä?
Hillitty hallittu hallitus
| 28. marraskuuta 2003 |
HYY:n uusi hallitus on neuvoteltu kokoon; vain uuden edustajiston kumileima puuttuu. Uudet vallanpitäjät pääsivät pohtimaan opiskelijademokratian kiemuroita.
Osakuntien brändi hukassa
| 28. marraskuuta 2003 |
Osakuntalaitos juhlii 360-vuotista taivaltaan. Jotkut osat ovat osakunnissa kunnossa, mutta esimerkiksi imago kaipaisi päivittämistä, vaadittiin osakuntien tulevaisuutta pohtineessa seminaarissa.
Pukeudu pullaan
| 28. marraskuuta 2003 |
Ruista rintaan ja pitkoa pöksyyn. Heidi Romo pohtii Nuorten biennaalissa ruuan, sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteita mediakuvissa.
Romanssireiskat: Nainen vaietkoon poikaseurassa
| 28. marraskuuta 2003 |
Roopella ja Rikulla on takanaan yhteensä yhdeksän eroa ja yksi avioero. Kysy mitä vain rakkaudesta, seksistä ja ihmissuhteista – he ovat jo tehneet virheet puolestasi.
Et voi tulla rajan taa
| 14. marraskuuta 2003 |
Euroopan unioni yrittää saada jäsenmaat samaan ruotuun maahanmuuttopolitiikassa. Laillisen ja laittoman työvoiman, oikeiden ja väärien turvapaikanhakijoiden sekä pakolaisten muodostama sekamelska on niin monimutkainen kuvio, että aina joku kärsii.
Pelkoa ja inhoa Silja Operalla
| 14. marraskuuta 2003 |
Valtava mediahuoli on taas valloillaan: koska kaikkien nuorten unelma on tulla julkkikseksi, he suostuvat esiintymään tosi-tv-ohjelmissa, joissa heitä kiusataan ja haukutaan. Toimittaja Riku Siivonen lähti risteilylle mukaan katsomaan reality-television tekoa. Samalla paljastui totuus Suomalaisesta Unelmasta: kyse on tietysti vain siitä, että julkisuus ja televisio ovat nuorille arkipäivää.
Vaaleista tulikin punaiset
| 14. marraskuuta 2003 |
Poliittiset ehdokkaat ja etenkin punavihreä rintama etenivät HYY:n edustajistovaaleissa. Mutta miten siihen tultiin?
Opiskelijavalinnat uudistuvat tuoreiden ylioppilaiden eduksi
| 14. marraskuuta 2003 |
Helsingin yliopiston opiskelijavalintoja halutaan muuttaa niin, että entistä useampi saman vuoden ylioppilas pääsisi sisään. Kaikissa tiedekunnissa ei innostuta abeille annettavista lisäpisteistä tai lukion päättötodistuksen käyttämisestä valinnoissa.
Vaalit yliopiston tapaan
| 14. marraskuuta 2003 |
Yliopistodemokratia on kummallista. Varsinkin konsistorinvaalit. Yliopiston käytävillä puhuttaa Professoriliiton jättämä oma ehdokaslista, joka koostuu viidestä ehdokkaasta ja viidestä varaehdokkaasta, joita liitto kannustaa jäseniään äänestämään.


