Olimme passintarkastuksessa, Silja Linen terminaalin laidalla, kun huumeet alkoivat vaikuttaa. Yhtäkkiä ympärillämme näytti olevan kaksi tv-kuvausryhmää ja tuottaja. Kaikki mongersivat käsittämättömästi.
En maininnut valokuvaajalle viereisen jonon lepakoista mitään. Hän huomaisi ne pian itsekin.
Miksi me ylipäätään olimme menossa kahdenkymmenenyhden tunnin sinkkuristeilylle, jossa esiintyy miesstrippariporukka? Oliko meillä edes matkalippuja?
”Siinähän te olettekin”, käsi iskeytyi olkapäälleni.
Valmistauduin ryntäämään väkivalloin karkuun ihmisjoukon läpi.
”Moi, mä olen Wille Wilenius, mä tuotan näitä risteilyjä Silja Linelle. Hauska tavata! Tässä on teidän liput, ilmainen buffet alkaa seitsemältä, info on viideltä. Tässä on Halmeen Janin puhelinnumero, niillä on kyllä radiopuhelimet laivalla, että te löydätte kuvausryhmän.”
Happo hellitti hetkeksi, ja muistin, miksi olimme paikalla. Me halusimme nähdä, miten Submarine-nimistä tv-ohjelmaa kuvataan. Ohjelma kun on niin käsittämätön: tuodaan sinkkuristeilylle pari nuorisoryhmää, annetaan niille vähän drinkkilippuja ja seurataan sekoilua koko risteilyn ajan. Lopuksi koostetaan kymmenistä tunneista nauhaa puoli tuntia reality-televisiota.
Tai ei meitä oikeastaan kiinnostanut itse ohjelma, vaan koko ilmiö: miksi televisiosta tulee nykyään niin paljon ohjelmia, joissa vapaaehtoiset ihmiset nolaavat itsensä, antautuvat tuomarien pilkat-tavaksi tai muun ilkeilyn kohteeksi.
On älyllistä laiskuutta väittää, että se johtuu siitä, että kaikki haluavat julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä. Me aioimme paljastaa totuuden.
Jani Halme. Muistin nimen, hän on ohjelman tuottaja. Sama mies perusti Nousukausi-elokuvan mainoskampanjaa varten Invisible Hand Tours -matkatoimiston, joka teki elämysmatkoja lähiöihin.
City-lehdessä Halme ilmoitti oman autonsa varastetuksi ja katsoi, koska poliisi ottaa hänet kiinni. Saman tempun toisti myöhemmin Tony Halme Kolmas pyörä -tv-ohjelmassa, jota Jani Halme oli tekemässä. Ohjelman osia hyllytettiin jo ennen ensimmäistä lähetystä.
Nyt Halme on töissä Aarni Kuorikosken vetämässä Bluemedia-tuotantoyhtiössä. Se tekee muun muassa Tangomarkkinoita ja Hockey Night -tv-ohjelmaa. Halmeella on oma ”anarchy unit”, jossa tehdään Submarinen lisäksi muun muassa kerrostalokyttääjistä kertovaa huumoripläjäystä. Se perustuu huippusuosittuun kyttaajat.net -sivustoon.
Kuvaajista, leikkaajista ja muusta väestä osa on häröilykanavien MoonTV:nja ATV:n entisiä työntekijöitä, osa – kuten ohjaaja Kim Finn – Taideteollisesta korkeakoulusta.
Halme oli antanut valokuvaajalle ja minulle etukäteen hiukan meskaliinia ja pari lsd-lappua. ”Saadaan parempaa ohjelmaa, jos kaikki kuvausryhmän ympärillä sekoilevat.”
En uskonut, että ohjelma hirveästi vetoapua tarvitsisi. Parissa ensimmäisessä ohjelmassa oli nähty jo ryhmäseksiä, lesboryhmäseksiä, parikin penishelikopteritemppua, räsypokkaa ja uusi laulajatähti Heidi paljastamassa, kuinka hän oli nainut sormellaan kiimaista kissaa. Sellaista mitä laivalla nyt yleensä tehdään.
Nytkin tunnelma oli jo lähdössä uhkaava. Sadat seksinnälkäisen ja humalahakuisen suomalaisnuoren karikatyyrit mylvivät lähtökuopissa. Ja silti he olivat kiinnostavia inhimillisen elämän ilmentyminä.
Horjuimme omaan hyttiimme, tyhjensimme minibaarin kuohuviinistä ja painuimme toisen kuvattavan ryhmän hyttiin. Heitä me seuraisimme, todistaisimme irstaudet ja luultavasti itsekin harrastaisimme niitä.
Niin pahasti meskaliini oli sekoittanut meidät. Haluilleen voi vielä kääntää selkänsä, mutta huumeille ei. Joutuisimme joka tapauksessa vaikeuksiin.
”Kaikki on Petran syytä. Kaikki on Petran syytä.”
Joona, 24, (”kuvata saa mutta sukunimeä en kerro”) tyhjentää sponsoribreezerinsä ja selvittää, miksi hän ja kaverit — skedepunk-henkinen Pokki Saarinen, vittua välimerkkinä käyttävä Petra Markovaara ja kiltimmän oloinen Hanna Keskinen – ovat tulleet esiintymään ohjelmaan. Koska Petra ilmoitti heidät, ja koska täällä saa ilmaista viinaa.
”Julkisuus ei tosiaan kiinnosta, jokainenhan nyt voi näkyä telkkarissa. Ja me ei aiota vilautella, repe pysyy housuissa”, Pokki Saarinen uhoaa.
Hanna tarkentaa vielä kameralle, joka surraa koko ajan: ”Mitään seksiä te ette tule näkemään.”
Emme me haluaisikaan, eikä sillä ole väliäkään. Se ei ole tärkeää, minkälaista haureutta ohjelmassa tai jaksossa esitetään. Se on pian unohdettu.
Toisin kuin todellisuudentajunsa menettäneet veijohietalat ja muut tutkijat yrittävät selittää, eivät kaikki televisiossa törttöilevät tavikset halua julkkiksiksi. Televisiossa voidaan koheltaa, koska se on ihan yhtä arkipäiväistä kuin kaksikymmentä vuotta sitten oli tanssia puolialasti koulun juhlissa – ja ”hävetä” sitä seuraavana päivänä.
ATV ja MoonTV aloittivat Suomessakin suuntauksen, että televisiota voidaan tehdä halvalla, ilman lavasteita ja leppoisassa hengessä. Vähän niin kuin kuvattaisiin kotivideolle frendien toilailuja. Koulukavereiden sijaan yleisönä ovat tv-katsojat.
Niin kauan kuin on ollut lehdistöä ja sitä kautta yhteinen julkisuus, niin kauan on ollut myös tähdiksi haluavia ja peilin edessä laulaneita. Ei se ole mitään ”ajallemme tyypillistä”. Nyt vain on mahdollisuus pyrkiä tähdeksi telkkarin kautta: ja se voidaan tehdä, koska ei se nyt ole niin iso juttu. Joku huomauttelee koulussa, ja se siitä.
Ja miksi on sitten olemassa tällaisia ohjelmia? Ei sekään kerro mistään ilkeästä nykyajasta. Se kertoo siitä, että elämme kaupallista aikaa. Idolsissa ollaan ilkeitä juuri sen vuoksi, että ohjelmasta puhuttaisiin ja myytäville tuotteille saataisiin julkisuutta.
Silja Linen markkinointiväkikin pitää sekoiluviihdettä hyvänä keinona ravistaa firmaltaan tylsä perheristeilymaine, he kertovat ja tarjoavat lisää kuohuviiniä.
Aivan. Haluatko tähdeksi -ohjelmat, submarinet ja muut ovat vain ja ainoastaan markkinointia sekä halpaa viihdettä. Siitä voi olla montaa mieltä, ovatko ne hyvää viihdettä.
No, ainakaan Submarinessa esiintyminen ei ole ihan silkkaa humalaisten hyväksikäyttöä: vieraat saavat katsoa halutessaan ohjelman etukäteen ja kieltää minkä tahansa pätkän näyttämisen. Harva on kieltänyt, lähinnä pomon haukkumiset on jätetty pois.
”Haluutsä jotain rikki? Me tehdään kyllä sulle kunnon show”, Joona terhentää puolen yön aikaan tuottaja Halmeelle.
Ei, mitään ei pidä hajottaa.
”Lisää domppaa, niin show jatkuu”, humalaisen aggressiivinen Joona huutaa. Julkisuus on noussut näköjään kuitenkin päähän.
Eikä show`kaan ole loppujen lopuksi ohjelman tekijöiden mieleen. Tytöt lähtevät hakkaamaan kundeja, mutta unohtavat matkalla koko idean.
Ei mitään niin visuaalista kuin esimerkiksi sillä ryhmällä, joka yhtäkkiä päätti filmata uudelleen Ilmestyskirja. Nyt. -elokuvan: porukka ryömi rappuja kuin viidakossa, polki käsilaukkua kuin miinoja ja helikopterikohtaus toteutettiin tietenkin munalla laivan kannella, Halme kertoo.
Valokuvaajani Mika Ranta sekoaa huumeissaan tarinasta. Toistasataakiloinen, gruusialaisen vapaapainijan näköinen Ranta tempaisee esiin hirvittävän kokoisen viidakkoveitsen. Sitten hän alkaa heilutella sitä tuottajan naaman edessä huutaen: ”Mihin olet vanginnut Ruskean Puhvelin? Mihin?!”
Onneksi tuo luojan prototyyppi saadaan rauhoitettua kyynelkaasulla.
Samaan aikaan Hanna ja Petra kiusaavat porealtaassa puhallettavaa miestään ja Scandinavian Hunks -ryhmä tanssii yökerhon lavalla huonosti ja epätahtiin. Hyvät kropat saavat naiset ihan kiitettävän villeiksi.
Wille Wilenius seisoskelee taustalla. Hän kertoo hoitavansa poliitikkojen ja julkkisten julkisuuskuvaa – ja myös Hunksien. Näkyvin asiakas on tainnut olla Linda Lampenius. Nyt henkilöasiakkaiden nimiä ei voi paljastaa.
Loputtoman sulava ja mukava Wilenius promoaa myös uutta vodkamerkkiä, jota kuvankauniit parikymppiset tyttäret tarjoilevat laivalla. Wilenius haluaa esitellä heidät minulle.
”Tytöt, saanko esitellä teidät ystävälleni.”
Emmehän me ole koskaan tavanneet, ja Wilenius tuskin haluaisi muutenkaan hengata pilven ja hapon sekakäyttäjän kanssa. Ja tietenkin Wilenius tietää, että minä tajuan, ettei hän oikeasti pidä minua ystävänään. Kunhan nyt vähän vedätetään hymysuin.
Niin kuin Submarinessakin tai internetissä: ei kaikki ole totta, mitä jossakin näytetään tai kerrotaan. Luuliko joku, että Submarinen kuvausryhmä voi oikeasti törmätä ”yllättäen” ruotsalaismiljonäärin luksushyttiin keskelle poreammeryhmäsekoilua?
Tietenkin se oli sovittu etukäteen: ryhmää hytistä ulos huitova ”järjestysmies” oli – Wille Wilenius.
Kun Jani Halme antoi Iltalehdelle haastattelun kerrostalokyttääjistä, toimittaja kirjoitti kiltisti lehteen, että Punavuoressa on oikeasti kerrostaloyhtiö, jossa on keskusvideovalvomo ja tallentavat ovisilmät.
Eihän sellaista ole: Halmeelle ja muille nuorille tekijöille julkisuus ei vain enää ole niin vakavaa, etteikö sillä voisi leikkiä.
Varmaan arvaatkin. Ei Halme tarjonnut mitään huumeita minulle ja valokuvaajalle. Sillä vain markkinoitiin tätä juttua sinulle.
Petran, Pokin, Hannan ja Joonan kommelluksia ei päädy valmiiseen ohjelmaan kuin muutama minuutti, mutta jotain jäi myös historiaan. Jakso oli ensimmäinen, jonka Silja Linen edustajat halusivat nähdä etukäteen. Pojat olivat pitäneet pienen skedepunk-hetken: hytin siivoamisesta ja rikkinäisestä tuolista lähti heille 470 euron lasku.
Mitään moraalista laskua ainakaan Petra Markovaara ei myönnä saaneensa, kun puhumme muutama päivä jakson esittämisen jälkeen.
”Ei mitään, koulussa jotkut naureskelivat, ihan hyvässä hengessä. Äiti sanoi, että mä voisin kiroilla vähemmän. Eihän se nyt eronnut normibailauksesta, ja sehän on vaan ohjelma, joka on leikattu näyttämään todellisuutta pahemmalta.”
Niinpä. Se on vain tv-ohjelma.
Riku Siivonen
kuvat Mika Ranta
