Viime viikkoina on taas voinut seurata erään yhteiskuntamme vahvan kasvualan kuulumisia. Tarkoitan tietysti aktivistialaa, kuten valtakunnallinen päivälehtemme artikkelissaan tuota nuorison liikehtimisen kenttää luonnehti.
Aktivistiala on ollut keskuudessamme jo pitkään, mutta yhä tuolla muuten niin dynaamisella ja kenen tahansa maailmanparannusta komppaavan mielestä sympaattisella alalla on yksi paha kompastuskivi: viestintä.
Viime viikonloppuna vietettiin itsenäisyyspäivää ja linnanjuhlia. Linnan edessä järjestettiin Kuokkavieras-tapahtuma. Tätä aktivismikonferenssia ja sen osallistujia esiteltiin valtakunnan viestimissä vaikka miten, mutta käsi ylös: kuka ymmärsi kuokkavieraiden viestin?
En minä ainakaan. Siksi kävinkin kuokkavieraiden verkkosivuilla. Uusliberalismi-yhteiskunnallinen tehdas–prekariaatti-höpötyksestä en ymmärtänyt kuin sanat pätkätyöläinen ja opiskelija, mutta turha kysyä minulta, mitä meistä pätkätyöläisistä ja opiskelijoista sanottiin.
Arvailin tapahtuman motiiveja itse: kai ne haluavat vastustaa yhteiskunnan yleistä eriarvoisuutta. Minusta se olisi hyvä syy osoittaa mieltä linnan edessä. Sitten kyllästyin: rajansa se on ymmärtämiselläkin!
Ei minun tehtäväni ole täyttää aukkoja mielenosoittajan mielipiteessä, jotta hänen mielenosoittamisessaan olisi jotain mieltä. Jos mielenosoittaja ei itse saa ilmaistua mielipidettään, hukkaan ovat menneet äidinkielen tunnit tässä maassa.
Aktivistialalla toimii kuitenkin sellaistakin väkeä, joka hallitsee viestinnän vaikean taidon. Turkistarha-alalla toimivat aktivistit ovat saaneet paljon negatiivista julkisuutta, mutta käsi ylös: kuka ei ole ymmärtänyt, mitä he haluavat?
Muutama käsi taisi nousta lehtien pääkirjoitustoimituksissa ja sisäministeriön virkahuoneissa. Aktivistialan toinen ongelma on nimittäin se, että vaikka viestin ymmärtää alakoululainen, sitä ei ymmärrä yhteiskunnan yläkoululainen.
Sen huomasi taas kerran, kun julkisuuteen tuli tieto, että poliisi oli Oikeutta eläimille -järjestön sähköposteja tutkiessaan saanut selville järjestön kolmen vuoden takaiset rahavarat. Järjestö oli kerännyt avustuksina huikeat 4 100 euroa. Kaksi avustusta oli tullut ulkomailta, mutta niiden summista ei ollut tietoa.
Ekoterroristeille tukea ulkomailta, otsikoi Ilta-Sanomat. Terrorismi: Kana-aktivisteille rahaa ulkomailta, hihkui Aamulehti.
Lehtien suhteettomissa otsikoissa voi olla kyse sukupolvien välisestä kuilusta. Jos otsikoija ei ole koskaan asunut tai liikkunut ulkomailla, hänen on ehkä vaikea ymmärtää, että nuorilla ihmisillä – kyllä, aktivisteillakin – on nykyisin paljon tuttavia maailmalla. Ulkomainen ystävyys ei tarkoita heti Tiitisen listaa. Parin euron tuki ulkomaalaiselta kaverilta ei tee Al-Qaidaa.
Toisaalta otsikoissa voi myös olla kyse selkeästä taktiikasta. Eläinaktivistit osaavat ehkä esittää viestin, mutta tosiammattilaiset osaavat väistää sen.
Jos ikävää viestiä ei halua kuulla, keskustelu kannattaa siirtää nopeasti muille raiteille. Tietysti hyökkäys on näissäkin asioissa paras puolustus.
Aktivistialalla on vielä pitkä matka viestintäyhteiskuntaan.
anu.partanen@helsinki.fi
