Arkisto

5/2021

Evankelis-luterilaisen kirkon asema horjuu sanotaan. Yhteiskunta maallistuu, nuoria kiinnostavat enemmän horoskoopit kuin evankeliumi. Miksi? Seurasimme kirkkovuotta koronan puristuksissa ensimmäisestä adventista kesän viimeisiin konfirmaatioihin.
Raamattua kannattaa lukea edes siksi, että tietäisi, milloin ja miksi Alko on kiinni, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Tuija Siltamäki.
Byrokraattista kyykyttämistä, epärealistisia kielivaatimuksia, ulkopuolisuutta ja syrjintää. Hallitus haluaa lisätä työperäistä maahanmuuttoa. Ulkomaalaiset opiskelijat haluaisivat tulla kohdelluiksi ihmisinä.
Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro. 6 on arktisissa olosuhteissa kuvattu humaania lämpöä hohkaava road-movie. Se kertoo suomalaisen opiskelijan ja venäläisen työmiehen junamatkasta Pietarista Murmanskiin. Rosa Liksomin vuonna 2011 julkaistun romaanin innoittaman elokuvan Suomen ensi-ilta on 29. lokakuuta.
Ylioppilaslehden kulttuurisotakirjeenvaihtaja raportoi rintamilta, joiden ei tarvitsisi kiinnostaa ketään.
Musiikkitieteen opettajien työmäärä on ollut jo vuosia liian suuri henkilöstön vähentymisen takia.
Heikon taloustilanteen takia tiedekunta ei ole voinut rekrytoida riittävästi uutta henkilökuntaa. Opiskelijat ovat pettyneitä opetuksen vähenemiseen.
Miten nuoret aikuiset haluavat asua? Lehtijuttujen perusteella parvilla, pakettiautoissa ja miniyksiöissä. Tutkimusten mukaan totuus on toinen. Nuoret haluavat asua samalla tavalla kuin kaikki muutkin.
Tampereen yliopisto ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut. Helsingin yliopistossa muistetaan hyvin, mikä kaikki meni pieleen vuonna 2016, kirjoittaa Roosa Savo kolumnissaan.