Arkisto

media

Ylioppilaslehden lukijoilla, opiskelijoilla ja alumneilla on nyt mahdollisuus päästä muovaamaan sitä, millaiseksi Suomen suurin ja vaikutusvaltaisin ylioppilasmedia tulevaisuudessa rakentuu.
Jos nuorille tehdyn journalismin arvoa ei ymmärretä nuorten omissa järjestöissä, missä sitten? Tätä pohtii Ylioppilaslehden päätoimittaja Roosa Welling.
Kunnianhimoton ilmastojournalismi on epäreilua yleisöä kohtaan, kirjoittaa toimittaja Karoliina Paananen.
Median sotapelimäiset jutut Gazan tunnelikäytävistä etäännyttävät lukijan siitä, mikä on varsin yksinkertaista: kuolleista palestiinalaisista, maan tasalle pommitetuista sairaaloista ja niistä helvetillisistä oloista, joissa ihmiset ovat loukossa, kirjoittaa toimitussihteeri Eveliina Mäntylä.
Toimittaja Petri Jääskeläinen, true crimen suurkuluttaja, ryhtyi penkomaan liki 30 vuotta vanhaa rikosta. Sitten hän alkoi epäröidä. Milloin vanhojen kaivelu on eettisesti oikein?
Jos läpinäkyvyydestä tingitään, journalistit voivat heittää hanskat tiskiin, kirjoittaa päätoimittaja Adile Sevimli.
Suomen hiilineutraaliustavoitteen tielle on ilmestynyt kaksi uutta töyssyä. Päättäjien olisi syytä korjata suunnitelmansa tavoitteen saavuttamiseksi vastaamaan todellisuutta, kirjoittaa toimittaja Riikka Suominen uutisanalyysissaan.
Ylioppilaslehti julkaisee uudelleen vanhoja juttujaan. Syyskuussa 2021 edesmenneen toimittajan Aarno "Loka" Laitisen haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran joulukuussa 2008.
10.5.2021
Medialiitto tuntuu uskovan, että jos ilmaisia verkkouutisia ei ole, kaikilla on maagisesti varaa maksaa lukuisten paikallislehtien vuositilaukset, kirjoittaa toimittaja ja Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi.
25.10.2019
Vihreän langan lakkauttaminen on jälleen askel kohti maailmaa, jossa vain ahneus ja ignoranssi voittavat, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.
Trump saa median levittämään paskapuheitaan kerran toisensa jälkeen.
25.9.2018
Tiistaina julkaistava Totuuden jälkeen -kirja on kattava esitys politiikkaa ja mediaa riivaavista muutoksista. Haastattelimme kirjan tekijät.