Ronja Salmen kolumni: Medialiiton ehdotus uudeksi Yle-laiksi on typerä ja huono

Medialiitto tuntuu uskovan, että jos ilmaisia verkkouutisia ei ole, kaikilla on maagisesti varaa maksaa lukuisten paikallislehtien vuositilaukset, kirjoittaa toimittaja ja Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi.

T:Teksti:

K:Kuvat: Pietari Purovaara

Suomessa valmistellaan Yleisradiota koskevaa lakimuutosta. Taustalla on Medialiiton EU-komissiolle tekemä kantelu, jonka mukaan Yleisradio julkaisee suurta verkkosanomalehteä ja vääristää kilpailua media-alalla. Ratkaisuksi Medialiitto esittää rajuja rajoituksia Ylen verkkosisältöihin.

Lukuisat asiantuntijat ovat esittäneet lakimuutosta koskevissa kuulemisissa eriävän mielipiteensä ja todenneet, että kaavailtu lakimuutos rajoittaa kansalaisten tiedonsaantia ja sananvapautta. Yle-lakia vastustava Tieto on meidän -kansalaisaloite puolestaan on kerännyt muutamassa kuukaudessa yli 31 000 allekirjoitusta.

Medialiiton ajamassa mallissa Ylen verkkosisällöt saisivat olla olemassa vain, jos ne liittyisivät suoraan johonkin tv- tai radiosisältöön. Vaatimus Ylen palauttamisesta analogiseen aikaan kuulostaa enemmän kaipuulta We love the 90’s -festareille kuin varteenotettavalta lakimuutokselta.

Medialiitto on kaupallisen median edunvalvontajärjestö. Sen jäseniä ovat lehtitalot, kuten Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland, Iltalehteä julkaiseva Alma Media ja Etelä-Suomen Sanomia julkaiseva Mediatalo ESA sekä lukuisat kirjankustantajat. Yhteensä jäseniä on pari sataa.

Lakimuutos on ylipäätään tekeillä, koska Medialiitto niin toivoo. Mutta minkälaisia nuo muutostoiveet ovat? Itse tunsin uusinta ulostuloa lukiessani syvää, kainalot hikoiluttavaa myötähäpeää.

Medialiiton mukaan Ylen ei tulisi jatkossa julkaista verkossa edes esimerkiksi nopeisiin ja nopeasti kehittyviin uutistilanteisiin liittyviä uutissisältöjä, ruotsinkielisiä paikallisuutisia, kulttuurin tai oppimisen sisältöjä, elleivät ne liity suoraan johonkin radio- tai tv-sisältöön. Lopetettavaksi vaaditaan esimerkiksi Ylen abiturienttien tueksi rakentamaa Abitreenit-sivustoa.

Perustelu on kaikissa kohdissa pitkälti sama: markkinat hoitaa. Medialiitto tuntuu uskovan, että jos ilmaisia verkkouutisia ei ole, kaikilla on maagisesti varaa maksaa lukuisten paikallislehtien vuositilaukset ja nettilukuoikeudet. Ikään kuin lukiolaisilla olisi rahaa ostaa oppikirjavalmistajalta preppaus ylioppilaskokeisiin. Uutinen teille hyvät median edustajat: ei ole.

Käytännössä tuhannet ja tuhannet suomalaiset jäisivät ilman uutisia ja muita sisältöjä. Tuntuu pähkähullulta, että kaikista tahoista juuri mediayhtiöt eivät ymmärtäisi tällaisen kehityksen pitkäaikaisia vaikutuksia.

Mediatutkija Anu Koivunen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä joulukuussa, kuinka tällä toiminnalla ”kansalaisten viestinnällinen epätasa-arvo lisääntyy, kun koulutetut ja hyvätuloiset maksavat premium-sisällöistä ja muille jää se, mitä maksutta saa.” (Kolumnin voi muuten lukea, jos maksaa lukuoikeudesta.)

Ahdinkoa tulee toki myös ymmärtää.

Internet-aika ollut vaikeaa perinteisille mediataloille. Vastassa ovat kansainväliset alustajätit, ja kotimaisella kentällä maakuntalehdet joutuvat operoimaan Goljat-Ylen varjossa.

Yle on myös läsnä osa-alueilla, joista markkinoilla on ylitarjontaa. Se tuuttaa kansalle musiikkiohjelmia ja sketsiviihdettä, jossa nuorisokanavien kasvot vääntävät vitsiä kännäämisestä ja Temppareista. Tällaista sisältöä tuntuu kieltämättä toisinaan hieman hankalalta puolustaa.

Juhlapuheissa Medialiiton edustamat tahot ymmärtävät journalismin ja laadukkaiden sisältöjen merkityksen demokratialle ja yhteiskuntarauhalle. Kabineteissa tunnelma näyttäisi olevan toinen.

Ehkä poskettomin vaatimuksista oli esitys siitä, ettei Yle voisi enää jatkossa valvoa itse itseään, kuten riippumattoman median kuuluu. Medialiiton ehdotuksessa valvontaelimeksi määrättäisiin Kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Viraston alaisuudessa Ylen journalismi voisi olla tuote tuotteiden joukossa, kuin maitopurkki kylmähyllyssä. Journalismilla on kuitenkin itseisarvo, eikä sitä voi kutistaa vain kulutustuotteeksi.

Suomi on toistuvasti sijoittunut kärkikahinoihin lehdistönvapautta mittaavan kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön vertailussa.

Vuonna 2021 media puuhastelee Suomessa rajoituksia toiminnalleen aivan itse. Koska jos Medialiitto saisi päättää, media olisi ehkä vapaa, mutta ei missään nimessä ilmainen.

Kirjoittaja on Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja ja vapaa toimittaja, joka on työskennellyt mm. Ylen, Helsingin Sanomien sekä lukuisten kirjakustantamoiden kanssa.