Arkisto

Koronakriisi

Viime kesänä Helsingin yliopistoon ja Aalto-yliopistoon hyväksyttiin yhteensä yli 6000 kandivaiheen opiskelijaa. Fuksit ovat viettäneet lähes koko ensimmäisen vuotensa etänä. Ylioppilaslehti seurasi heistä viittä.
Kuluneen vuoden aikana poliitikot, presidenteiksi itseään luulevat toimittajat ja muut auktoriteetit ovat auliisti saarnanneet kansalaisille, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Tuija Siltamäki.
Avustuksella tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia vahvistamalla opintopsykologipalveluita vahvistetaan, lisäämällä opinto-ohjausta ja Kohti parempaa opiskelua -verkkokurssilla.
5.3.2021
Poikkeusolojen pitkittyminen näyttää vaikuttavan suureen osaan opiskelijoista kielteisesti, sanoo opiskelijoiden mielenterveyttä edistävän Nyyti ry:n puheenjohtaja.
16.12.2020
Ylioppilaslehden haastattelemien opiskelijoiden mielestä Helsingin yliopisto olisi voinut huolehtia opiskelijoiden jaksamisesta paremmin.
Lähivuosien näkymät eivät ole ruusuiset, kirjoittaa valtiotieteen tohtori ja Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälä.