Artikkeliarkisto toukokuu 2008
Kriisimies
| 2. toukokuuta 2008 |
Viiden viime vuoden aikana kreikkalaistoimittaja Sotiris Danezis on vieraillut neljälläkymmenellä konfliktialueella. War Zones -ohjelmassaan hän haluaa tehdä sen, mihin ei sotakirjeenvaihtajana pystynyt: kertoa tragedioista muutakin kuin uhriluvut.
Kissa vs. Krp: Markku Salminen muistelee
| 2. toukokuuta 2008 |
Opiskeluaikoinaan Markku Salminen luki tentteihin öisin ja kiirehti luennoille tulitaisteluista. Lisensiaatintyötä oli valmiina jo 300 sivua, kun kissa tuhosi sen.
Sitten kun on aikaa
| 2. toukokuuta 2008 |
Kampin palvelukeskus on seniorien nuorisotalo, eikä kantiksilla ole kiire mihinkään.
Viktoriaanisten salarakkaiden jäljillä
| 2. toukokuuta 2008 |
A.S. Byattin vihdoin käännetyssä Riivauksessa kirjallisuudentutkimus on jännää puuhaa.
Välitilojen ylistys
| 2. toukokuuta 2008 |
Virva Talosen tuoreessa koreografiassa toissijainen on ensisijaista.
Larppaamisella lisäpotkua näyttelykokemukseen
| 2. toukokuuta 2008 |
Katve-larppi täytti Ateneumin oudosti käyttäytyvällä yleisöllä.
CIA ei hoitanut hommia
| 2. toukokuuta 2008 |
”Koskaan ei pidä selittää salaliitolla sitä, minkä voi selittää typeryydellä”, sanoo CIA-historiikin kirjoittanut Tim Weiner.
Maailmassa on virhe: Millä perusteilla YTHS antaa akuuttiajan hammaslääkäriin?
| 2. toukokuuta 2008 |
Hammaslääkäreitä ei lisätä, koska rahaa ei ole.
Syntisiä nautintoja: Valosuunnittelija purkaa työpaineet Nylon Beatin avulla
| 2. toukokuuta 2008 |
Mikki Kunttu, valo- ja lavastussuunnittelija
Ylioppilaslehti kysyy: Koetko voivasi tahtoessasi vaikuttaa EU-päätöksentekoon?
| 2. toukokuuta 2008 |
Ylioppilaslehden kyselyyn vastasi huhtikuun lopussa 845 pääkaupunkiseudun korkeakoulujen opiskelijaa. Kyselystä tiedotettiin opiskelijajärjestöjen sähköpostilistojen kautta.


