Kävin hiljattain asuntonäytössä. Yllätyksekseni asuntoa vuokrasi vanha opiskelukaverini. Jostain syystä me, kaksi samanikäistä valtiotieteiden maisteria, jotka on puristettu saman tasapäistävän opintoputken läpi, olemme hyvin eri pisteissä elämissämme. Hänellä on hulppea, lankkulattiallinen omistuskämppä Kalliossa, minä taas etsin uutta vuokra-asuntoa, jossa mahtuisi kääntymään, mutta joka ei silti maksaisi tonnia kuussa. Siitäkin huolimatta, että olemme aloittaneet opinnot yhtä aikaa ja kouluttautuneet yhtä korkealle.
Toinen ystäväni tiesi kertoa, että hänen ensimmäinen muistonsa kyseisestä landlordista on kandivuosilta. Hän oli opastanut ystävääni opintolainasta:
”Kaikki nostetaan, kaikki sijoitetaan.”
Ilmeisesti sijoitusguru elää kuten opettaa. Toisin kuin minä, joka kyllä nostin lainaa, jota ilman en olisi Helsinkiin muuttaessani pärjännyt, mutta jota en lopulta juuri uskaltanut käyttää ja joka sijoitussalkun sijaan makaa edelleen tyhjänpanttina pankkitililläni odottamassa tuomiopäivän korontarkistusta.
Uusimmassa Ylioppilaslehdessä puhutaan opiskelijoiden velkaantumisesta. Tekstiä lukiessani leukani putosi lattiaan: opin, että vain reilussa kymmenessä vuodessa vastavalmistuneiden maisterien keskimääräinen opintolainavelka on kolminkertaistunut. Miten se on mahdollista?
Yksi syy on asumisen murros. Samalla aikavälillä asumiskustannukset ovat kasvaneet Suomessa rajusti. Opiskelijat on siirretty yleisen asumistuen piiriin ja opintotuki on muuttunut lainapainotteisemmaksi. Opintorahaakin laskettiin vuonna 2017.
Siinä missä valtio inflaation ja vaalien aikaan tukee keskiluokkaisia äänestäjiä esimerkiksi energiakriisissä tai ylimääräisillä lapsilisillä, opiskelijoita tuetaan lähinnä lainahyvityksellä. Siitä saattaa päästä nauttimaan, mikäli kuuluu onnekkaaseen 60 prosenttiin nuorista, jotka eivät vielä paini masennus- tai ahdistusoireiden kanssa tai ovat niistä huolimatta jotenkin saaneet grindattua opinnot tavoiteajassa kasaan.
Valtiovarainministeriö julkaisi hiljattain ehdotuksensa valtiontalouden tasapainottamiseksi. Mukana oli satojen miljoonien leikkaukset opinto- ja asumistukeen. Lukukausimaksutkin nostettiin taas pöydälle.
Puolueet kiirehtivät irtisanoutumaan ehdotuksista. Vaalien alla ei ole trendikästä kertoa leikkaavansa koulutuksesta. Voi olla, että kohta somessa jo trendaa kuva, jossa kaksi epärehellisen näköistä miestä pitelee käsissään viestiä koulutuslupauksesta, jonka heti vaalien jälkeen syövät.
Opiskelijajärjestö SYL:n sosiaalipolitiikan asiantuntija Sakari Tuomisto laski, että jos kaikki VM:n ehdottamat noin miljardin euron säästötoimet korkeakoulutukseen toteutuisivat, keskiverto-opiskelija kompensoisi niitä ottamalla jopa 40 000 euroa opintolainaa. Nyt vastavalmistuneen maisterin keskimääräinen velka on noin 20 000 euroa. VM:n ehdotuksista kaikki tuskin toteutuvat, mutta jo yksikin niistä eriarvoistaisi opiskelijoita entisestään.
Suomessa omistusasuminen on yleistä ja moni haaveilee siitä vauvanhankinnan aikaan. Noilla veloilla ja näillä koroilla voisin itse kuvitella ottavani opintovelan kylkeen asuntolainaa 60-vuotiaana. Lasten hankkiminen saattaisi olla myöhäistä, mikä on sinänsä onni, sillä lainoja täytyy olla varaa maksaa myös pois.
Toki jos koko 40 000 euron lainan sijoittaa, irtoaa varmasti oikein mässy kämppä kantakaupungista pian opintojen päätyttyä.
Lue opintolainojen nousevista koroista kertova juttu Nousukausi täältä.
