10. joulukuuta 2010
Teksti:

Laboratoriossa pitää olla yhdeksältä illalla. Vastassa on sairaanhoitaja, joka puhalluttaa alkometrillä. Virtsanäytteestä tehdään huumeseula ja naisille raskaustesti. Sitten saa pussin petivaatteita ja voi mennä laittamaan punkkaa kuntoon.
Tila sijaitsee maan alla Espoossa Orionin lääketehtaan vieressä, eikä sinne tule juurikaan päivänvaloa.
Lääketestaajana toimiva opiskelija Sanna Uuttu kuvailee tunnelmaa surrealistiseksi. Laboratorion sisäseinät on tehty lasista ja puusäleistä, jotta testaajat olisivat näkyvillä. Huoneet on sisustettu kasarityyliin mäntypuisilla huonekaluilla. Testaajilla on rinnassaan kuvallinen nimikyltti, jossa lukee henkilön numero.
Sairaanhoitajat suhtautuvat koeihmisiin Uutun mielestä liioitellun lempeästi. Muu henkilökunta juttelee rennosti ja sanoo pitävänsä testaamisesta, paitsi silloin, kun lääkkeet saavat koehenkilöt voimaan pahoin.
Pillerit annostellaan pinseteillä muovialustalle. Vieressä on vesilasi ja kaksi valvojaa, jotka varmistavat, että koko lasi juodaan.
Ilta menee verta luovuttaessa ja ”miltä tuntuu” -kysymyksiin vastatessa.
”Kyllä ne verta lappoi ihan kunnolla. Loppuillasta voi olla vähän tympeä fiilis, kun suoni alkaa olla tukossa ja hoitajat joutuu ronkkimaan sitä”, Parkinsonin tautiin tarkoitettua lääkettä Orionille testaava Uuttu kertoo.
Projektissa, johon Uuttu osallistui, oli kolme tutkimuskertaa viikon välein. Ensimmäisenä iltana testaajat nukahtelivat jatkuvasti. Muuten elämä labrassa sujui sosiaalisesti. Koehenkilöt katsoivat tv:tä ja söivät yhdessä aina saman verran ja samaa ruokaa.

Lääketeollisuus ry:n jäsenyrityksillä oli viime vuonna 14 tutkimusprojektia, joihin osallistui keskimäärin 160 ihmistä. Lisäksi Suomessa on vuosittain käynnissä parisenkymmentä tutkijalähtöistä testiprojektia. Yleensä lääketestien ykkösvaiheessa haetaan 18-65-vuotiaita terveitä ihmisiä. Toisessa vaiheessa lääkkeitä testataan potilailla, joita varten lääke on kehitetty. Testaajaksi pääsee seuraamalla ilmoituksia vaikkapa Metro-lehdestä tai lääkefirmojen nettisivuilta. Testausjakson ajan lompakossa kannetaan korttia, jossa on testaajien yhteystiedot ja testattavan lääkkeen nimi. Kokeen voi lopettaa milloin tahansa.

Orion ei hyväksy minua testaamaan eräiden tablettien imeytymistä, koska serotoniinilääkitykseni sekoittaisi tutkimuksen. Kofeiinikyselystä olisin selvinnyt, mutta Kiinan matkasta olisi voinut tulla karanteenia.
Esitarkastus ei kuitenkaan estä muita vähävaraisia ryhtymästä lääketestaajiksi.
”Iso osa testeihin osallistuvista on nuoria opiskelijoita ja lopputyöntekijöitä”, Uuttu kertoo.
”Orion oli erityisen innoissaan, kun lukiolaiset suostuivat viemään lääketestausmainoksen koulunsa seinälle. Minuakin pyydettiin värväämään lisää testaajia yliopistosta.”

Lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan säädösten takia Suomessa ei tehdä kovin dramaattisia lääkekokeita. Kehitysmaissa ja Yhdysvalloissa testataan kyseenalaisemmin. Toimittaja Liam Scheff löysi New Yorkista vuonna 2004 orpokodin, jossa lapsiin ruiskutettiin väkisin testattavia lääkkeitä. Euroopassakaan ei aina osu kaikki kohdalleen. Vuonna 2006 kuusi nuorta brittimiestä päätyi sairaalan kesken TeGenero-yhtiön lääketestauksen. Heidän immuunijärjestelmänsä sekosi, raajat mustuivat ja ruumiit turposivat. Huonon julkisuuden seurauksena lääkefirma meni konkurssiin.

Uuttu kertoo osallistuneensa testeihin osin uteliaisuudesta, mutta enemmän palkkion vuoksi.
”Rahan takiahan sitä lopulta tehdään. Ei voi olla muuta motiivia mennä sinne.”
Uuttu ihmettelee palkkion muodostumisperustetta. Ennen vuoden 1999 tutkimuslakia lääketestauksesta saatettiin maksaa enemmän, jos firma niin halusi. Sitten palkkiot yhdenmukaistettiin periaatepäätöksellä.
Lakiasetus vuodelta 2008 kertoo, että vapaa-aikanaan lääketutkimukseen osallistuvalle saa maksaa enintään työttömyyspäivärahan peruspäivärahan mukaisen korvauksen. Lisäksi testeistä voidaan palkita niiden aiheuttaman haitan mukaan 50, 120 tai 170 eurolla per kerta. Haitat arvioidaan sen mukaan, miten paljon aikaa ja vaivaa testiin kuluu. Yhdestä projektista maksetaan yhteensä enintään 510 euroa. Matkakulut korvataan.
Ehkä lainsäätäjät ajattelivat, että kun palkkioita pienennetään, niin epätoivoiset ihmiset eivät hanki rahaa lääketesteillä. Testeihin menevät vain ne, jotka haluavat epäitsekkäästi auttaa lääketeollisuutta. Päätös on kuitenkin Uutun kokemuksen mukaan johtanut siihen, että testaajina on vielä epätoivoisempia ja köyhempiä ihmisiä. Kuten lukiolaisia, graduntekijöitä ja köyhiä osa-aikatyöläisiä.
Lääketeollisuus ry:n asiantuntija Mia Bengtström ei jaa havaintoa.
”En usko, että kovin moni tulee testiin noin pienen rahan takia. Mukavaahan tuo on opiskelijoille, kun voi vaikka lukea tenttiin ja välillä luovuttaa verta. Ja sitten vielä maksetaan vähän.”
Bengtströmin mukaan ihmiset käyvät testeissä, koska he tietävät, että heillä voi joskus olla tarvetta lääkkeelle. Ajatellaan, että pitää itsekin osallistua niiden kehittämiseen. Suurin osa lääketestaajista on nuoria miehiä.
”Äsken oli kuitenkin yksi rokotetutkimus, johon osallistui 78 000 kaiken ikäistä ihmistä ilman korvausta. Viisi tuhatta heistä oli lapsia.”
Bengtström kertoo, että suomalaiset suhtautuvat lääketesteihin poikkeuksellisen myönteisesti.
”Meillä tehdään myös paljon ilmaista puhelintutkimusta. Ulkomailla sellaiseen vastaamisesta pitäisi maksaa.”
Hän arvelee innostuksen johtuvan suomalaisten korkeasta koulutustasosta.
Ehkä suomalaiset vain kokevat tarvetta auttaa lääketutkimusta.
Tai sitten pillereiden popsiminenkin on kivempi keino hankkia rahaa kuin palvelualan paskaduuni.

Pontus Purokuru
Kuva Sami Vähä-Aho