Pohjoisen luonto on kiinnostanut suomalaisia tieteentekijöitä vuosisadasta toiseen. 1930-luvulla äkämäpunkki- ja mikrosienitutkija Johan Ivar Liro (kuvassa) konttasi Kilpisjärven tunturimaastojen halki miltei neliömetri neliömetriltä ja löysi 80 tieteelle uutta punkkilajia. Perimätiedon mukaan 94-kiloinen Liro vaelsi kerran Kilpisjärveltä Meekonjärvelle pääasiassa kontaten. Välimatka on linnuntietä 25 kilometriä. Maastoretkillään Liro ei hötkyillyt, vaan hän konttasi noin kilometrin tunnissa.
Kilpisjärven-retkillään tutkijat majoittuivat toisinaan maastossa telttoihin, toisinaan vaatimattomaan taloon, jossa asuivat paikallisen Mallan luonnonpuiston vartija Valdemar Viik ja hänen puolisonsa Hilda Viik perheineen.
Näin teki myös lupaava eläintieteilijä Olavi Kalela, joka saapui Kilpisjärvelle vuonna 1946 tunturisopulien perässä. Kalela halusi tutkia, miksi tunturisopulien kanta vaihteli niin paljon vuodesta toiseen. Työskentelyolot olivat alkeelliset: aluksi myös Kalela avustajineen ruokaili ja preparoi eläimiä Viikin perheen tuvassa öljylampun valossa. Kun sana jyrsijöitä tuvassa ronkkivista tutkijoista levisi, paikalliset alkoivat kutsua tupaa hiirimökiksi.
1960-luvulle tultaessa Kalela oli ehtinyt jo julkaista kourallisen tutkimuksia Kilpisjärven kenttämatkoiltaan. Hän ehdotti Helsingin yliopistolle, että Kilpisjärvelle perustettaisiin ihan oikea tutkimusasema.
Sellaisen hän lopulta sai, kun heinäkuussa 1964 Saana-tunturin juurelle nousi tutkimusasema laboratoriotiloineen ja rantasaunoineen. Kalelasta tuli aseman johtaja, joka ei antanut minkään häiritä asemalla tehtävää tutkimustyötä. Kun asema meni keskitalven ajaksi kiinni, Kalela määräsi assistentin kaatamaan maahan 10 litraa näytteiden säilömiseen käytettävää pirtua, jotta etanolivarasto ei houkuttelisi paikallisia näpistelyyn. Asemalle kertyneen ”viihdekirjallisuuden” hän määräsi poltettavaksi.
Asemaa on sittemmin laajennettu, ja nykyisin se majoittaa kerralla jopa 70 ihmistä: tutkijoita, opiskelijoita ja turisteja
Onnekkaat Helsingin yliopiston maisteriopiskelijat voivat päästä asemalle täysihoitoon myös maksutta. Kahdesti vuodessa yliopisto avaa maisterivaiheen loppuvaiheen opiskelijoille Gradut valmiiksi -nimisen stipendihaun. Stipendi oikeuttaa viikon graduretriittiin Kilpisjärven biologisella asemalla tai neljässä muussa Helsingin yliopiston tutkimusasemista. Syyslukukauden stipendien hakuaika päättyy 17.5.2023.
Lähteet:
Järvinen, Antero & Lahti, Seppo (toim.) Suurtuntureiden luonto: Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja. Palmenia-kustannus, 2004.
Järvinen, Antero; Heikkilä, Tuomas & Lahti, Seppo (toim.) Tieteen ja taiteen tunturit. Gaudeamus, 2014.
