3 x kesäkirja

Laita tenttikirjat roskiin.

T:Teksti:

|

K:K: Pauliina Nykänen

Tove Jansson – Kesäkirja (WSOY) 

Reilu satasivuisen klassikkoteoksen voi selata läpi nopeasti sateisena iltapäivänä tai sulatella hitaasti jäätelöpuikon mittaisina paloina. Jälkimmäinen kannattaa, jotta kirjan Sophia-tytön ja tämän isoäidin rönsyilevästä dialogista saa enemmän irti. Janssonin vuonna 1972 ilmestyneessä romaanissa kesä Porvoon saaristossa kestää pienen ikuisuuden. Sen aikana lapsen ja isoäidin arkisista havainnoista rönsyää joukko säikeitä, jotka kutittelevat läpi ison osan elonkirjoa. Jää nähtäväksi, miten hyvin dialogi kerroksineen taipuu valkokankaalle kirjasta tänä kesänä kuvattavassa elokuvaversiossa. Sen pääroolissa nähdään yhdysvaltalainen Glenn Close

Anni Härkönen 

Deborah Levy – Hot Milk (S&S) 

Kuumaa maitoa ilmestyy Sari Karhulahden suomentamana 8. kesäkuuta. Kuten niin usein englannista suomeen käännettäessä, tästäkin nerokkaan simppelistä nimestä tulee vähän cringe. Käännös tekee vuonna 2016 ilmestyneen kirjan kuitenkin taas ajankohtaiseksi. Teoksessa varautunut Sofia matkaa Espanjaan viedäkseen äitinsä tutkimuksiin. Äiti on halvaantunut, tai kuten lääkärit epäilevät, esittää liikuntakyvytöntä. Äiti ei ehkä koskaan saa diagnoosia, ja Sofian on alettava elää omaa elämäänsä, joka on äidin hoitamisen vuoksi tauolla. Meressä meduusa pistää Sofiaa, minkä jälkeen tämä rakastuu Ingridiin. Levyn fiktio toimii omaelämäkertatrilogiaa paremmin. Rytmi on ilmavaa ja dialogi lähes absurdia, kuin Välimeren aurinko olisi aiheuttanut henkilöhahmoille kollektiivisen auringonpistoksen. Matkakirja, joka sopii laiturinnokkaan luettavaksi.  

Adile Sevimli 

Stephen King – Ruumis (Book Studio) 

Kauhukirjailijana tunnetun Stephen Kingin pienoisromaani Ruumis (1982) on juoneltaan simppeli: neljä 12-vuotiasta kaverusta lähtee etsimään kuolleen ikätoverinsa ruumista kuumana kesänä vuonna 1960. Kingin kirja ei ole kauhua, vaan kasvukertomus. Pojat kulkevat junaraiteita pitkin, heittävät törkeitä vitsejä ja suunnittelevat elämäänsä sankareina ruumiin löytämisen jälkeen. Taustalla leijailee pelko ja odotus syksyllä alkavasta yläasteesta, joka vie ystävät erilleen. Ruumis kuvaa kauniisti yhtä elämän taitekohdista sekä ystävyyttä, joka ei unohdu lapsuuden loputtua. Paremmin pienoisromaani muistetaan yhtenä tunnetuimmista King-filmatisoinneista Stand by Me – viimeinen kesä

Petri Jääskeläinen