Suunnitelmassani lukee: Hemingway daiquiri.
Kirjoita kännissä.
Meikit naamassa nukkumaan, darrassa töihin.
Tuhlaa rahaa, laiskottele, feidaa ja valehtele, jos siltä tuntuu.
Yritä edes flirttailla.
Ei ainoatakaan tuoretta asiaa lautasella.
Kofeiinia, rasvaa, suolaa, sokeria, alkoholia ja nikotiinia niin runsaasti kuin huvittaa.
”Hyvää renttuilua nyt sitten!” isäni huikkaa autosta, kun tiemme palmusunnuntaina eroavat.
Kristinuskossa pääsiäistä edeltää paastonaika, joka on varattu katumukselle ja hengelliselle syventymiselle. Perinteisesti kristityt ovat paastonneet ruoasta, nykyään jotkut myös esimerkiksi karkista, somesta tai televisiosta. Minä puolestani aion pääsiäistä edeltävän piinaviikon ajan antautua kaikille paheille ja mieliteoille.
Syy toksiseen kokeiluuni on kasvanut tunne siitä, että kaikki on jo vähän liiankin hyveellistä.
Vielä 2010-luvulla ”ulkona käyminen” ja bilettäminen nähtiin hauskimpana tapana viettää aikaa. Sarjat kuten Sinkkuelämää, Gossip Girl ja Skins voimistivat bailaamisen glamour-auraa ja kapinahenkisyyttä. Kotona viihtyviä pidettiin outoina, jopa nörtteinä.
Nyt Tiktok-video, jolla ihminen hehkuttaa pimennetyssä huoneessaan sängyssä lojumisen ihanuutta, on saanut melkein kuusi miljoonaa tykkäystä.
Hedonistisen hyperkulutuksen aika on ohi ja pidättäytyminen on seuraava iso juttu, julisti amerikkalainen kirjoittaja-muusikko-taiteilija August Lamm viime kesänä X:ssä. Raittius, selibaatti, ”tyhmäpuhelimet”, uskonto, kohtuullisuus ja itsekuri. I can’t wait, Lamm päätti kirjoituksensa.
On tapahtunut Suuri Kunnollistuminen. Kärjistetty mututuntumani on, että kukaan ei enää juhli, kun kaikki vain hoitavat ihoaan, treenaavat ja kehittävät itseään. 2020-luvun hengellisiä johtajia ovat biohakkeroivat, upporikkaat teknoveljet, alkuperäiset nörtit.
Samaan aikaan lehtiotsikoissa on tiuhaan välähdellyt uusi hiljainen uhka, yksinäisyys.
Eristäytyneiden pandemiavuosien jälkeen sosiaalinen sietokykymme on kenties kutistunut. Kaikki ne tuntemattomat, elävät ja hengittävät, hikiset kehot, joita voi kohdata kodin ulkopuolella – niin intensiivistä!
Houkuttaisi vetää johtopäätös, että koska nuoriso ei enää dokaa ja sekoile, ja koska flirttailusta ja kutkuttavien ihmisten lähestymisestä on tullut muun muassa #MeToon ja vuosien vetäytymisen jälkeen monimutkaisempaa, ja koska deittailu on uuvuttavaa, canceloinninpelkoista kaavakkeiden täyttelyä, kukaan ei enää harrasta ainakaan perinteistä penis vaginaan -yhdyntäseksiä vaan pidättäytyy ja suorittaa monimutkaisia itsehoitorutiineja pärjätäkseen edes jotenkuten yhä sekavammaksi ja vaativammaksi riehaantuvassa yhteiskunnassa ja vastapainoksi pakenee aivot mädättävään somesisältöön, jolloin syntyvyys ja mielenterveys viimeistään romahtavat.
Tätä reikäistä hypoteesiani aion testata asiantuntijoilla. Lisäksi aion kokeilla, mitä minun, kohtuuden hyveessä suhteellisen terveellisesti elävän ihmisen, psyykelleni tapahtuu, jos olen viikon ajan tuhmeliini.
”Nyt sä hankit darran, että sulla olisi jotain kirjoitettavaa.”
Maanantai-iltana minä sitten lipsahdan, suunnitellusti ja vähän kankeasti. Kun ”kaiken tuhman” itselleen sallii, ei teekään oikein mieli mitään. Siispä suoritan paheellisuutta, avaan kaljan sporassa matkalla tanssitunnilta kotiin ja juon siitä nopeasti puolet tyhjään vatsaan.
Juon harvoin olutta raitiovaunussa ainakaan yksikseni. Lasipalatsin kohdalla mietin, huomaako kukaan, että särvin kaljaa. Värikäs tölkki menisi ehkä energiajuomasta.
”Juomme viiniä sillä olemme turmeltuneita. Miten vähän siihen nykyisin tarvitaan”, sanotaan Saila Susiluodon Akheron-teoksen nimettömässä runossa.
Arjen rutiineissa ja ruokavaliossa on niin monta askelmaa, joilta lipsahtaa ja suistua perikatoon. Media osallistuu syyttelyyn ja pelotteluun. Iltapäivälehtien etusivut vinkuvat joka viikko alzheimeria, sydänsairauksia ja suolistosyöpää.
Haluaisin ajatella, että oma suhteeni päihteisiin ja ”roskaruokaan” on aika rento. En ole terveysniuho, vaan siedän alkoholia ja nikotiiniakin. Toisaalta välillä voi vierähtää viikkoja ilman ainuttakaan alkoholiannosta.
Silti jännittää, pystynkö nauttimaan karsinogeeneistä näin suunnitellusti. Tuleeko kokeilusta lässy ja mauton hulttiolarppi?
Kotona juon ranskalaisten perunoiden ja öljyisten vegenugettien päälle punaviiniä lasin toisensa perään ja imen röökiä parvekkeella. Maanantaidokailuun aisapariksi suostunut ystäväni naureskelee ja kysyy, eikö suunniteltua paheiden viikkoa aidompaa tuhmuutta olisi spontaani päätyminen radalle.
”Nyt sä hankit darran, että sulla olisi jotain kirjoitettavaa.”
Hän on oikeassa. Panokset ovat alhaiset. Olen kertonut pomolleni, että saatan tulla krapulassa töihin seuraavana päivänä.
Vielä kymmenisen vuotta sitten juhlakulttuurista väitellyt filosofian tohtori Johanna Catani kertoi Ylen jutussa, että suomalaiset juhlivat aiempaa useammin ja näyttävämmin.
Nyt tutkimukset kertovat, että nuoret ovat raittiimpia kuin koskaan, ja korkean tulotason maissa nuorten riskikäyttäytyminen väheni selvästi vuosina 1999–2019.
Saavatko nuoret enää etsiskellä, kokeilla ja sekoilla riittävästi? Tuhmuuksien lomassa voi oppia tuntemaan itseään ja pitämään huolta kavereista. Sosiaalisten suhteiden dynamiikkaa on hankalaa harjoitella omasta huoneesta käsin.
Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Antti Kivijärven mukaan nuorten elämä on paljon kontrolloidumpaa kuin muutama vuosikymmen sitten. Vielä 1990-luvulla nuoret ottivat lähiympäristöä haltuun omaehtoisesti haahuilemalla. Siinä sivussa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Nyt lapsia ja nuoria kuljetetaan autojen takapenkillä harrastuksesta toiseen.
Olemme siirtyneet hyvin strukturoituun, ohjatun toiminnan harrastamisyhteiskuntaan.
Myös alkoholinkäytön valvonta on muuttunut. Vaikka viinaa, vapea, nuuskaa ja huumeitakin saa hankittua parilla klikkauksella Snapchatista, sosiaalinen vahtiminen on tiukempaa.
”Koko ajan on kännykkä taskussa, johon vanhemmat voivat soittaa videopuhelun tai frendit voi kuvata, kun sammut jonnekin pusikkoon, ja sitten se on somessa”, Kivijärvi selittää.
Hänen mukaansa olisi hyvä, että nuoret voivat viettää vapaa-aikaa keskenään kasvattavien aikuisten silmien ulottumattomissa.
”Se on opettavaista ja tärkeää rentoutumiselle. Löydetään tapoja olla keskenään ja ratkaista konflikteja ilman, että siellä on aina nuorisotyöntekijä tai opettaja laittamassa hommaa järjestykseen.”
Vahva päihtymys ei myöskään ole nuorten keskuudessa enää samaan tapaan ihannoitu tila, mitä se on vielä 2000-luvun alussa ollut.
Olemme siirtyneet hyvin strukturoituun, ohjatun toiminnan harrastamisyhteiskuntaan.
Asenteellinen muutos näkyy myös nuorisorikoskyselyissä. Kriminologi Matti Näsin mukaan selkeimmin ensin vuosituhannen alussa ja toisen kerran vuoden 2012 jälkeen, jolloin älylaitteet alkoivat lyödä läpi. Noihin aikoihin nuoret alkoivat suhtautua aiempaa karsaammin toisten nuorten tekemiin rikoksiin, ja vuoden 2012 jälkeen havaittiin myös selkeä lasku nuorten rikoskäyttäytymisessä.
Tämä voi olla vain sattumaa, Näsi sanoo, mutta älylaitteiden yleistyminen on yksi tekijä, jonka yhteyttä vähentyneeseen rikoskäyttäytymiseen on spekuloitu.
Ruutuaika on Tilastokeskuksen mukaan kasvanut voimakkaasti erityisesti 15–24-vuotiailla, joka on Näsin sanoin ”se rikosaktiivisin porukka”. Ruutujen ääressä vietetty aika on absoluuttisesti pois kaikesta muusta tekemisestä. Myös juhlimisesta, yhteisöllisestä irrottelusta ja rötöksistä.
Toisaalta nuorisorikollisuus on isossa kuvassa vain sivujuonne. Taustalla vaikuttavat suuremmat kysymykset.
Yleinen puheenparsi on, että elämme myöhäiskapitalismissa, jossa kaikki on väliaikaista eikä mikään pysy. Monet sosiaaliset ja yhteiskunnalliset instituutiot purkautuvat, mikä aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Palkkatyö rapautuu, hustlauskulttuuri yleistyy.
Milloinkaan ihmiskunta ei ole ollut näin hyvin ravittu ja vapaa alkukantaisista kamppailuista, joista olemassaolomme kerran riippui. Samaan aikaan vaikuttaa, että olemme hauraampia ja vähemmän joustavia. Moni potee merkityksettömyyttä, vihaa ja purevaa ahdistusta.
Kun priorisoimme turvaa ja otamme vähemmän riskejä, alamme samalla pelätä ja ahdistua yhä pienemmistä asioista. Elämään väistämättä kuuluvat vastoinkäymiset mielletään yhä useammin vakaviksi mielenterveysongelmiksi.
Takaiskuista aiheutuvat tunteet kenties vahvistavat ajatusta, että eipä tässä kannatakaan ottaa riskejä, olla haavoittuvainen toisen edessä tai päästää irti ja hullutella menemään juhlissa, jos siitä kuitenkin seuraa esimerkiksi sydänsuru, krapula tai nolo olo.
Tiistaina herään meikit naamassa ja hiukset röökinhajuisina. Jonkin ajan päästä istun kohmeloisena töissä. Tuijotan vuorotellen tietokoneen ruutua ja tyhjää pihaa. Parin tunnin kärvistelyn jälkeen laahustan kotiin pää jyskyttäen ja menen suoraan sänkyyn.
Haaskaan kauniin kevätpäivän sisällä ja tuijotan läppäriltä viisi jaksoa Love Islandia. Tavallisesti välttelen Woltin ja Foodoran kaltaisia riistopalveluita ja turvaudun niihin korkeintaan kipeänä, mutta nyt tilaan kuljetuspalvelulla ruokaa Hesburgerista.
Illemmalla nuuhkin kaihoisana biojäteastiaa, jossa lojuu kämppikseni syömän appelsiinin kuoria. Käyn ostamassa mehujään. Se on raikasta olematta vihannes tai hedelmä. Illalliseksi on pikanuudeleita ja samoja nugetteja kuin edellisenä päivänä.
Yhä useamman on päästävä lepäämään ison pahan ruudun äärestä pienemmän kivan ruudun ääreen.
Laiskottelu on yksi tuomittavimmista paheista, mutta se ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa. Olen kokenut lorvailija. Lintsaaminen ei tunnu yhtään syntiseltä, mutta miellyttävältä kuitenkin.
Vastustan ajatusta, että elämän työlääseen suoritusputkeen on varauduttava nuoresta asti. Sitä, että jos on päässyt rutiineihin mukavasti kiinni ja elämä rullaa, yksikin valvottu yö, krapulamorkkis tai missattu treeni on liian iso häiriökupru, joka sotkee pakan.
Aivojamme rasittava tietotyö on lisääntynyt, eikä kilinä ja paukutus lopu vapaa-ajallakaan. Aiemmin olisimme töiden jälkeen käyneet ehkä treffeillä, kaljalla työkavereiden kanssa tai nähneet ystäviä. Nyt yhä useamman on päästävä lepäämään ison pahan ruudun äärestä pienemmän kivan ruudun ääreen.
Kun perinteisten ihmistä suojaavien tekijöiden, kuten perheen ja suvun, kyläyhteisön ja kirkon merkitys pienenee, väestö joutuu enemmän vastaamaan itsestään. Silloin oman kehon ja ihon hoitoon on helppo panostaa, koska se on riskitöntä.
Nyt sitten lihaksikkaat erakot Tiktokissa heräävät aamuneljältä harjoittamaan itsekuria ja olemaan tuotteliaita. Jäbylit hierovat banaaninkuorta kasvoilleen, bodaavat ja tekevät hengitysharjoituksia kliinisen tyhjän kodin kulisseissa. Maalliset häiriötekijät, kuten päihteet ja seksi, on rajattu minimiinsä.
Vuoden 2020 paikkeilla suosioon nousi myös niin kutsuttu clean girl -estetiikka eli tiivistetysti minimalistinen vaatetyyli, aamukasteenhehkeä ”meikitön meikki”, sileäksi nuoltu nuttura ja mukissa loiskuva vihersmoothie tai matcha-tee.
Puhtaustrendin suosio ei näytä laskeneen vielä herran vuonna 2025. Ei, vaikka edeltävänä vuonna brat summer toi hetkeksi tullessaan juhlimisen ja tupakoinnin ilot.
Ehkä hautaan mennessä saa jättää väliin huulimaskit, kuorsausteipit, kiharamyssyt ja kosteuttavat naamiot. Ja vain levätä.
Kun viikko on puolivälissä, alan lämmetä itseni myrkyttämiselle. Päätän hetkeksi unohtaa jutunteon ja elää melko tavallista elämää.
Keskiviikko onkin sitten kesy, turhan tervehenkinen. Olen nukkunut hyvin. Sentään juon liikaa kahvia, syön välipalaksi ison donitsin ja tuhlaan rahaa tilaamalla netistä verkkarit. Illalla vietän teehetkeä kämppisteni kanssa.
”Eve, do you want to be a bad girl?” turkkilainen kämppikseni kysyy Jägermeister-pulloa heilutellen ja purskahtaa raikuvaan nauruun.
Juomme teen kylkeen jekkusnapsit.
Torstaina kiinalaisessa lounasbuffetissa lapan lautaselle puolivahingossa vähän salaattiakin. Fuck it, saan tehdä mitä haluan.
Illalla juon taas tanssituntien jälkeen kaljaa ja syön pakastepitsaa. Teen myös vihdoin Hemingway daiquirin. Drinkissä on ehkä turhan paljon c-vitamiinia greippi- ja limemehun muodossa, mutta rommia tulee tuplamäärä eli puoli desiä per lasi.
Menen pitkästä aikaa teknokeikalle ja solahdan klubilla tanssivaan massaan. Paikalla on hyvin ihmisiä, nuoriakin. Ehkä toivo ei ole vielä menetetty. Ehkä olen Tiktok-kuplan harhauttama ja täysin hakoteillä. Voiko nuorten rikoskäyttäytymisen vähenemisestä huolimatta olla, että aikuiset vain luulevat nuorten olevan kurinalaisempia tai yksinäisempiä, koska heidän vapaa-aikansa näyttää erilaiselta kuin ennen?
Antti Kivijärvi muistuttaa, että nuorten arvot eivät ole muuttuneet paljoa kolmessakymmenessä vuodessa. Kulttuurit ovat melko pysyviä. Mutta perinteisten yhteisöjen murenemisesta on paljon aikalaisdiagnoosia. Elämä muotoutuu nykyään toisella tavalla, ystävyyssuhteiden ja yksilöllisten tavoitteiden varaan.
”Nuoret ei varmaan itse ajattele sitä minään kunnollisuutena, koska he elävät sitä vapaa-aikaa ja arkea, johon ovat tottuneet”, Kivijärvi toteaa. ”Kunnollisuus tulee sitten ylhäältä alaspäin katsottuna tai historian perspektiivistä.”
Kivijärvi on sitä mieltä, että voisimme yhteiskuntana vähän löysätä jatkuvaa puristusotetta nuorten vapaa-ajasta ja kouluttautumisesta.
”Ei siitä varmaan hirveästi huonoja seuraamuksia olisi, vaikka asiaa ajattelisi ekonomistin linssien läpi. Kyllähän me nähdään, ettei tällaisilla aikaistetuilla ja paineistetuilla valinnoilla ole ollut haluttuja seurauksia.”
Parhaimmillaan krapulassa voi tuntea itsensä pieneksi pehmeäksi eläimeksi peittopesässä.
Voisi ajatella, että kurinpitoon panostavien viranomaisten ja päättäjien korville kunnollistuminen on hunajaista musiikkia.
Nuorista tulee nopeammin siivoja veronmaksajia, kun he eivät pode krapuloitaan tai haaskaa aikaa riekkumiseen. Yhteiskunnan resurssejakin säästyy, kun katulamppuja ei enää potkita tylsyyksissä tohjoksi ja alkoholimyrkytyksestä johtuvat vatsahuuhtelut ovat harvinaisempia.
Matti Näsin mukaan oikeuslaitos ja poliisi kuitenkin vetävät jatkuvasti enemmän rahaa.
”Se säästö ei näy siellä, eikä kunnollistuminen ehkä ole näyttäytynyt nuorten hyvinvoinnin lisääntymisenä. Vaikka on positiivista, että nuoret tekevät vähemmän rikoksia, en tiedä, voivatko he kuitenkaan paremmin.”
Rikokset ja esimerkiksi päihdekuolemat usein kumuloituvat sille joukolle nuoria, joka on jo valmiiksi joutunut kokemaan kovia: turvattoman lapsuuden, vanhempien runsasta päihteidenkäyttöä tai muuta huono-osaisuutta. Alttius riippuvuuksiin on kiinni geeneistä, mutta myös ympäristö, mielenterveys ja matala tulotaso voivat vaikuttaa.
Julkisessa keskustelussa nuorille tapahtuvia asioita usein yleistetään.
”Annetaan ymmärtää, että jokin asia tapahtuu koko porukalle eikä oteta huomioon, että nuorten kohdalla on erilaisia ryhmittymiä. Niin hyvät kuin huonot ilmiöt voivat kasaantua”, Näsi sanoo.
Pitkäperjantaina vierailen vanhemmillani ja rikon taas ruokarajoituksia syömällä muun muassa parsaa. Aijai, voi voi. Sentään söin aamiaiseksi hampurilaisen ja ranskalaisia majoneesilla ja join pari desiä Club-Matea.
Lauantaina huonosti nukutut yöt alkavat painaa ja joudun puskemaan itseäni ystäväni illanistujaisiin. Menen suoraan yksin nurkkaan istumaan ja juomaan kaljaa. Olen luovuttaa, mutta eräs toveri houkuttelee minut klubille ilmaisen sisäänpääsyn varjolla. No jos hiukan kokeilemaan. Kaksi vodkatonicia ja muutama tunti tanssia myöhemmin olen hikinen ja onnellinen.
Sunnuntaina herään sateen ropinaan. Raikas sadesää tuntuu maadoittavalta juhlaillan ja kaiken tuhnuilun jälkeen. Parhaimmillaan krapulassa voi tuntea itsensä pieneksi pehmeäksi eläimeksi, joka lepää ja herkistelee peittopesässään.
Olen antanut huoneeni vajota viikolla hävityksen kauhistukseen. Vähän huijaan ja alan jo pestä pyykkiä, vaikka teknisesti minun pitäisi vielä olla yksi päivä pahanteossa. Ostan myös kiellettyjä tuoreuksia hevihävikistä ja valmistan suurenmoisen brunssin. Mustikat ja pinaattimunakas eivät ole koskaan maistuneet yhtä hyviltä.
Myrkkyviikon jälkeisenä maanantaina harkitsen, menisinkö pääsiäiskirkkoon, mutta menen sen sijaan pienen tauon jälkeen kuntosalille temppeliäni huoltamaan. Sali on monen nykyihmisen pyhä paikka, jossa hiljentyä kuuntelemaan ajatuksiaan.
Ponnistelen laitteissa ja pohdiskelen. Jos päihteet, valvominen ja rasvainen ruoka rasittavatkin kehoa, ylenpalttinen mukavuus ja turva puolestaan turmelevat mielen, näivettävät ja kuihduttavat elinvoiman.
Ehkä optimointiin sairastuneessa yhteiskunnassa varsinainen haaste on oppia navigoimaan viivasuisen kyttäämisen ja holtittomien ylilyöntien välimaastossa. Huolehtia itsestään ilman pakkomielteisyyttä. Voimme olla niinkin lurjuksia, että juomme joskus salitreenin jälkeen proteiinijuoman sijasta kaljan. Jos syöminen ahdistaa, Mäkkärin hampurilainen voi olla terveysteko. Väsyneenä kotiluolasta ulos kaivautuminen, tanssimaan lähteminen tai yksinkertaisesti muihin ihmisiin keskittyminen on terveellisempää kuin älykellon tuijottelu.
Maailmassa, joka on väärällään valintoja, velvollisuuksia ja tavoitteita, voi tuntua helpottavalta valita keskitie, suostua kohtuullisuuden vaatimukseen. Toisaalta kohtuuden edellyttäminen on voimakasta epäsuoraa kontrollia.
Eri aikoina marttyyrit, häiriköt sekä vastarintaliikkeet ovat katsoneet, että keskitien lisäksi tarvitaan myös rajanylityksiä, epäsovinnaisuutta ja jopa paheita. 1600–1700-luvulla vaikuttaneen moraalifilosofi Bernard Mandevillen mukaan jotkin yksilön teot voidaan luokitella paheiksi, mutta ne voivat kuitenkin olla hyväksi yhteiskunnalle. Ilman varkaita ei tarvittaisi lukkoseppää, ilman omaisuusriitoja asianajajilla olisi vähemmän töitä ja ilman ylpeyttä ei olisi muotiteollisuutta.
Iltapäivällä huomaan Instagramista, että paavi Franciscus on kuollut aamulla. Vaikka katolinen kirkko yhdistyy ajatuksissani ankaraan pidättäytymiseen, tukahdutettuihin haluihin ja seksuaalirikoksiin, Franciscuksesta tulee ensimmäisenä mieleen köyhien ja sorrettujen puolustaminen sekä Gazan sodan tuomitseminen. Edesmennyt pyhä isäkin työskenteli nuorena miehenä tuhmuuden liepeillä: yökerhon portsarina.
Juttua varten on haastateltu myös Turun yliopiston psykologian tutkijatohtori Eetu Marttilaa.
