Arkisto
Eveliina Lempiäinen

Nuortenlehtiä lakkautetaan ja isot mediatalot irtisanovat tusinoittain kokeneita toimittajia. Datajätit ovat tuhonneet sekä tekijöiden että lukijoiden kyvyn syventyä. Kun kirjoittajana kehittyminen käy yhä vaikeammaksi, lopulta myös demokratia kärsii.

Kulttuurinen pakkomielteemme nuoruuteen on irvokasta, kirjoittaa Ylioppilaslehden toimitussihteeri Eveliina Lempiäinen.

Perinteiset yhteisöt ovat rapautuneet samalla, kun näkyvyys ja tunnettuus ovat nousseet yhä tärkeämmiksi arvoiksi. Tarvitsemme kuitenkin tekijöiden lisäksi edelleen aktiivisia yleisöjä, kirjoittaa toimitussihteeri Eveliina Lempiäinen.

Hyy ilmoitti marraskuussa myyvänsä sekä Vanhan että Uuden ylioppilastalon, joissa on perinteisesti järjestetty sitsejä ja muita opiskelijatapahtumia. Samalla on uutisoitu, että tapahtumien liput eivät mene kaupaksi entiseen malliin. Kysyimme opiskelijoilta, käyvätkö he bileissä ja miltä opiskelijarientojen tulevaisuus vaikuttaa.

Ida Kvist vertaili hammaslääketieteen lisensiaattityössään nikotiinipussien käyttötottumuksia ja lainsäädäntöä Pohjoismaissa.

Dystooppisilla trendeillä voi rahastaa mutta myös vahvistaa yhteisöllisyyttä esimerkiksi pelaamalla ja maailmoja rakentamalla.

Mikäli suhdannevaihtelujen seuraaminen tuntuu monimutkaiselta, tarkkaile näitä kansantalouden virallisia ilmapuntareita.

Luova johtaja Seena Talvi tekee töitä Suomen kuumimpien artistien kanssa, kerää kehuja maailmalla ja tähtää vieläkin korkeammalle. Hänen mukaansa supertähteyden voi saavuttaa vain, jos lopettaa nöyristelyn.

On tullut taas aika ratkoa henkisten lasten tiedekysymyksiä. Lähetä oma kinkkinen kysymyksesi sekä kysyjän nimi ja ikä osoitteeseen toimitus@ylioppilaslehti.fi.

Kun sota esitetään ylevänä, jopa ”esteettisenä” tapahtumana, alle peittyvät todelliset inhimilliset ja taloudelliset kustannukset, kirjoittaa toimitussihteeri Eveliina Lempiäinen.

Mitä eroa lopulta on platonisella ja romanttisella rakkaudella? Tätä toimitussihteeri Eveliina Lempiäinen alkoi pohtia, kun huomasi rakastuneensa pikkusiskoonsa kaksikymmentä vuotta tämän syntymän jälkeen.

Seuraako pidättäytymisestä pelkästään hyvää? Toimitussihteeri Eveliina Lempiäinen kokeili viikon ajan elää tuhmasti.

Helsingin yliopisto luopui maaliskuun loppupuolella paperisista tutkintotodistuksista ja otti käyttöön sähköiset todistukset. Kysyimme, mitä ajatuksia opiskelijoilla herää pelkän pdf-todistuksen vastaanottamisesta.

Moni arvottaa ystävät jo vähintään yhtä tärkeiksi kuin kumppanit, ainakin teoriassa. Arjessa hemmottelun ja hoivan saa kuitenkin ensisijassa kumppani. Myös ystäviä kannattaa viedä treffeille, kirjoittaa toimitussihteeri Eveliina Lempiäinen.

Suomalaisnuoret kokevat tutkimusten mukaan valtavasti ilmastoahdistusta ja -surua. Vaikeita tunteita yritetään purkaa terapiassa ja autoteillä istumalla, mutta helpotusta voi löytää yllättävän pienistäkin rituaaleista.

Lasten tiedekysymyksiä on ratkottu iät ja ajat, mutta vihdoin vastatuiksi ansaitsevat tulla ”aikuisten” kysymykset. Lähetä oma kinkkinen kysymyksesi sekä kysyjän nimi ja ikä osoitteeseen toimitus@ylioppilaslehti.fi.

Länsimaalainen on lähimpänä ruumiita silloin, kun seuraa puhelimensa ruudulta kansanmurhaa. Fyysisesti olemme kaukana kuolleista. Kammoamme tai kummeksumme kuolemaa, ja silti janoamme lisää – tietoa, tarinoita, tulkintoja. Oikeuslääkäri ei taivastele eikä kursaile kuoleman äärellä.










