Vuonna 2023 Julkisen sanan neuvosto teki kanteluennätyksensä. Osasyy siihen oli Ylioppilaslehden juttu, jossa toimittaja testasi adhd-lääkkeitä työntekoa tehostavina ”älylääkkeinä”. Juttu aiheutti osassa yleisöä närää, ja siitä tehtiin useita kymmeniä kanteluita. Yksikään ei tosin edennyt neuvoston käsittelyyn saakka.
Älylääkkeiden käytön yleisyydestä ei tutkimusten valossa tiedetä tarkasti, mutta ilmiöstä puhutaan paljon. Yhteiskuntatieteiden tohtori Aleksi Hupli tuntee Ylioppilaslehden kohujutun. Hänellä on vankka arvaus siitä, mistä reaktio johtui.
”Älylääkkeiden eteenpäin jakamisen koetaan syventävän kuilua neuroepätyypillisten ja neurotyypillisten välillä. Neurotehostaminen koetaan moraalittomana ja epäreiluna, kun toiset käyttävät aineita toimiakseen ’normaalin’ yhteiskunnan tasolla”, Hupli sanoo.
Aihe nousi esiin, kun Hupli haastatteli adhd-aikuisia väitöskirjansa alussa Tampereella vuonna 2014.
Tänä keväänä Hupli julkaisi väitöskirjaansa pohjautuvan tietokirjan Älyä lääkkeistä ja päihteistä – Tajusteiden hyötykäyttö (Siltala, 2024). Se käsittelee neurotehostamisen hyötyjä.
Siis huumeiden hyötykäyttöä?
Keskustelemme Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella perinteisten kognitiivisten tehostajien käyttöhuoneessa eli Unicafe Soc & Comin lounasravintolassa, jossa voi täyttää sekä energian- että kofeiinintarpeensa. Näitä tehostajia ostaessa ei tarvitse vilkuilla olkansa yli.
Hupli kertoo näkemyksistään rauhallisesti ja tutkimustietoon viitaten. Hän käyttää lääkkeiden tai huumeiden sijaan sanaa tajuste eli tajuntaan vaikuttava aine.
Termi ei ole yleinen. Googlekin ehdottaa muuttamaan tajusteet hajusteiksi. Tajuste on Huplin mukaan vähemmän latautunut sana kuin pahana pidetty huume tai hyvänä pidetty lääke.
Syyt hyötykäytöstä puhumiseen ovat ilmeiset – eihän kukaan käytä päihteitä niiden haittojen, vaan koettujen hyötyjen vuoksi. Silti hyötykäytöstä puhuminen ei ole yhteiskunnassa kovin soveliasta.
Kirjassaan Hupli muotoilee asian osuvasti kuvatessaan syväaivostimulaatiota, jossa aivojen osia stimuloidaan asettamalla kallon sisälle magneettisilmukka.
Se, että terapiassa ihmisen kallo avataan ja sen sisälle asetetaan laite, jolla ohjaillaan aivojen toimintaa tehostaakseen niitä, on yhteiskunnassa hyväksyttävämpää kuin tehostaa omia aivojaan huumeiksi luokitelluilla aineilla.
Tutkimustiedon lisäksi Hupli tuntee tajusteet omakohtaisesti. Hän sanoo keränneensä kokemustietoa kirjassa kirjoitetuista tajusteista eli kannabiksesta, psykedeeleistä ja esimerkiksi adhd:n hoidossa käytetystä metyylifenidaatista, muttei suostu erittelemään kokemuksiaan tarkemmin.
”En koe olevani tajustekokemusteni vuoksi älykkäämpi, mutta en myöskään tyhmempi.”
Hupli sanoo haluavansa rikkoa mielikuvia tyypillisestä tajusteiden käyttäjästä. Hänellä on työpaikka ja useampi korkeakoulututkinto, eikä hän pidä itseään huumemyönteisenä.
Tajustekokemuksensa Hupli hankki Alankomaista, jossa hän ei ole kertomansa mukaan syyllistynyt rikoksiin. Hän lisää, että antropologinen ote on tyypillistä sosiologiassa, sillä osallistuva havainnointi auttaa ymmärtämään ilmiötä.
Alankomaat on ollut Huplin uralle keskeinen paikka. Hän päätyi sinne jatko-opiskelemaan osin sattumalta: Isossa-Britanniassa tutkinnot olivat liian kalliita ja Pohjoismaissa turhan pitkiä. Alankomaat vaikutti sopivalta.
Tyypillisesti tajusteiden käyttö jaetaan viihde- ja ongelmakäyttöön. Eräällä luennolla Alankomaissa Hupli kuuli ensimmäisen kerran termin enhancement, tehostaminen. Se viittasi hyötykäyttöön.
Termi herätti tutkijanvaistot. Samalla syntyi idea neurotehostamista käsittelevästä väitöskirjasta.
Huplin piti viettää Alankomaissa vuosi, mutta niitä vierähti kymmenkunta. Ympäristö oli sopiva neurotehostajien tutkimiselle.
Hän teki haastatteluita asuntolansa alakerran salakapakassa, jossa sai polttaa sisällä tupakkaa ja kannabista. Hupli työskenteli siellä satunnaisesti baarimikkona, mikä auttoi tutustumaan skeneen ja hankkimaan aineistoa.
En koe olevani tajustekokemusteni vuoksi älykkäämpi, mutta en myöskään tyhmempi.
Kirjansa nimestä huolimatta Hupli suhtautuu kriittisesti älylääke-termiin. Tyypillisesti se tarkoittaa adhd-lääkkeenä käytettyä metyylifenidaattia, mutta ratkaisevaa ei ole aine, vaan sen käyttötarkoitus.
Huplin hollantilaiset korkeakoulussa opiskelleet haastateltavat olivat käyttäneet monenlaisia tajusteita kognitionsa tehostamiseen: kannabista, psykedeelejä, adhd-lääkkeitä, kokaiinia. Itse hän ei halua antaa käyttöohjeita siihen, mitä tajusteita voi hyödyntää missäkin tilanteessa.
”Ideaalisti ihmisen ei tarvitsisi käyttää mitään, mutta aineryhmille on annettu kuvaavia nimiä: stimulantit keskittymiskyvyn stimuloimiseen tai muistin parantamiseen, rauhoittavat rauhoittumiseen, empatogeenit kuten MDMA empatian lisäämiseen, psykedeelit mielialaan vaikuttamiseen ja niin edelleen”, hän sanoo.
Neurotehostajien vaikutukset ovat yksilöllisiä ja niihin liittyy monia muuttujia, kuten olosuhteet, valittu aine, annoskoko ja yksilön ominaisuudet. Huplin mukaan älyä ei voi edes välttämättä lainkaan lääkitä.
”Ihmiskognitiolla on tietyt rajansa, eikä niitä välttämättä voi ylittää. Yleissivistys, uni, ravinto ja liikunta auttavat ylläpitämään kognitiota paremmin kuin tajusteet. Niissä on silti potentiaalia, mitä ei välttämättä ymmärretä, hyväksytä tai sallita.”
Tajusteiden käytön syistä ei vielä ole kattavaa tutkimusta, mutta yksi syy lienee yhteiskunnan asettamat suorituspaineet, kuten pyrkimys saada opiskelijat valmistumaan yhä nopeammin.
Huplin mukaan tajusteet voivat auttaa esimerkiksi opiskelemaan kauemmin ja tehokkaammin. Kirjassaan hän mainitsee myös esimerkiksi psykedeelit mahdollisina luovuuden lisääjinä. Ilmiötä ovat tuoneet esiin edesmenneen Steve Jobsin kaltaiset teknologiagurut, jotka ovat kertoneet lsd-kokemuksistaan.
Vaakakupin toisella puolella ovat tajusteiden aiheuttamat riskit esimerkiksi yöunien menettämisestä piristeiden käytön vuoksi tai liian vähäisen levon aiheuttama loppuun palaminen.
Viime vuosina yhteiskunnallinen keskustelu päihteiden käytöstä on hiljalleen muuttunut. Enää suomalaisnuoria ei pelotella jatkuvasti tarinoilla, joissa lsd:tä käyttänyt henkilö luuli osaavansa lentää ja hyppäsi ikkunasta tai huhulla henkilöstä, joka huumetripin jälkeen luuli itseään appelsiiniksi.
Kumpikin urbaani legenda on alun perin osa Yhdysvaltojen huumevastaista propagandaa. Amerikkalaisjuontaja Art Linklaterin Diane-tytär teki itsemurhan vuonna 1969. Onnettomuuden jälkeen juontaja alkoi levittää tarinaa ”huonon tripin” aiheuttamasta tragediasta kamppaillessaan huumeiden leviämistä vastaan.
Appelsiinimies puolestaan oli 1960-luvun suurimpia huumevastaisia legendoja, jotka kiersivät eri muodoissaan ympäri Yhdysvaltoja. Osassa hän luuli olevansa appelsiini ja kuori ihoaan kuorimaveitsellä, osassa hän luuli olevansa appelsiinimehulasillinen ja joutui psykiatriseen hoitoon.
Sosiaalisen median myötä mikä tahansa viranomaisten tai kristillisten saarnaajien levittämä huumeidenkäytön vaaroista kertova tarina ei mene yleisöltä läpi. Huplin mukaan se voi muuttaa keskustelukulttuuria rakentavammaksi.
Kannabis voitaisiin tuoda samanlaisen säätelyn piiriin kuin alkoholi. Kun poliisin uhka ei ole tehonnut, ehkä verottaja toimii paremmin.
Muutos kansalaisten päihdesuhtautumisessa näkyy maailmalla. Saksa laillisti aikuisten kannabiksen käytön maalis-huhtikuun taitteessa. Huumeidenkäytön dekriminalisointia eli käytön rangaistavuudesta luopumista on edistetty useissa maissa. Suomen eduskunnassa on puhuttu varovaisen hyväksyvästi kannabiksen käytöstä lääkintätarkoituksiin. Dekriminalisointi ei ole Suomessa vielä näköpiirissä, vaikka Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on suositellut sitä kaikkiin huumausaineisiin vetoamalla tutkimusnäyttöön, jonka mukaan huumeista koituvat haitat ja kuolemat vähentyisivät käytön laillistamisella.
Huplin mielestä on liian aikaista puhua uudesta huumevallankumouksesta, mutta hän toivoo siirtymää huumesodasta huumerauhaan. Hän kaipaa Suomeen asiapohjaisempaa päihdekeskustelua.
Älylääkkeiden käyttö on laitonta. Huplin mukaan käytön sallimisessa olisi hyvät ja huonot puolensa. Käytön yleistyminen voi aiheuttaa lisäpaineita suorittaa enemmän. Riskit lisääntyvät, mikäli käytettävät määrät ovat suuria. Kaiken ytimessä on sääntely.
”Alkoholi on hyvä sosiaalinen tehostaja, mutta isoina annoksina se tekee kaikkea muuta kuin tehostaa älyä. Esimerkiksi kannabis voitaisiin tuoda samanlaisen sääntelyn piiriin kuin alkoholi. Kun poliisin uhka ei ole tehonnut, ehkä verottaja toimii paremmin”, Hupli sanoo.
Ainakin on selvää, että tajusteiden jaottelu hyviin ja pahoihin on vanhanaikaista. Pohjimmiltaan ne ovat vain molekyyliyhdistelmiä, joita käytetään eri syistä eri tarkoituksiin.
Aleksi Hupli, 38, tutkija, tietokirjailija ja päihdepoliittinen aktivisti
Mistä tunnetaan: Tajusteiden käyttöön perehtynyt tutkija ja kirjailija sekä Humaania päihdepolitiikkaa -yhdistyksen aktiivi.
Työpöydällä nyt: Kysely- ja haastattelututkimus ei-lääkelaatuisen kannabiksen itselääkinnällisestä käytöstä. Lisäksi Hupli koordinoi kliinistä tutkimuskeskusta Kouvolassa psilosybiiniavusteisesta terapiasta alkoholismin hoidossa.
Unelmien projekti: ”Haluaisin tutkia kliinisen lääketutkimuksen vaiheiden onnistumisen edellytyksiä eli esimerkiksi sitä, miten eläinkokeissa havaittu psykedeelien kiinnittyminen tiettyyn aivoreseptorin osaan etenisi seuraavaan vaiheeseen, ja miten sitä päästään testaamaan ensin terveillä koehenkilöillä ja sitten masennuspotilailla.”
Alalla mättää: ”Tutkimukseen ei ole tarpeeksi rahoitusta. Tarvitaan uusia innostuneita tutkijasukupolvia. Siihen tarvitaan peruskursseja, jonne voidaan tulla oppimaan eri taustoista ja lähtökohdista.”
NOSTOVAIHTOEHTOJA
”En koe olevani tajustekokemusteni vuoksi älykkäämpi, mutta en myöskään tyhmempi”
”Alkoholi on hyvä sosiaalinen tehostaja, mutta isoina annoksina se tekee kaikkea muuta kuin tehostaa älyä.”
”Kannabis voitaisiin tuoda samanlaisen sääntelyn piiriin kuin alkoholi. Kun poliisin uhka ei ole tehonnut, ehkä verottaja toimii paremmin”
