Alapääkirjoitus: Yhteiskunta on vääränlainen, jos autismikirjolla olevien on mahduttava neurotyypillisten muottiin

Kyttäämme liikaa, noudattavatko muut ihmiset sosiaalisia normeja, kirjoittaa Ylioppilaslehden toimitussihteeri Sonja Parkkinen.

T:Teksti:

|

K:Kuva: Johannes Roviomaa

Henkilökuva Sonja Parkkisesta

Ei ihan tavallinen. Erilainen. Outo. Ulkopuolinen. Vääränlainen. Viallinen.

Tällaisia sanoja autismikirjolla olevat usein käyttävät kuvaillessaan, millaiseksi he ovat itsensä yhteiskunnassa kokeneet. Osalle on saatettu sanoa näin jopa päin naamaa.

Ennemmin vikoja kannattaisi etsiä yhteiskunnasta. Peiliin sietäisi katsoa myös meidän neurotyypillisten, siis ihmisten, jotka ovat neurologiselta tyypiltään enemmistössä.

Vuoden viimeistä Ylioppilaslehteä varten haastattelin autismikirjolla olevia opiskelijoita siitä, millainen paikka yliopisto heille on. Osan kokemukset olivat hyviä, mutta vaikeuksiakin oli. Usein ne liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin ja yliopiston jäykkiin vaatimuksiin.

Vaikeuksia ei useinkaan aiheuta autismikirjo itsessään, vaan ennen kaikkea se, että autismikirjolla olevia yritetään ahtaa neurotyypillisten muottiin.

Monet autismikirjolla olevat käyttävät valtavasti energiaa muottiin mukautumiseen ja siihen, että pärjäisivät neurotyypillisten ehdoilla luodussa yhteiskunnassa. Siksi osa peittelee autismikirjon piirteitään ja uupuu tavoitellessaan hyväksyntää.

Samaan aikaan moni haluaisi vain olla oma itsensä.

Neurotyypillisetkin voisivat nähdä hieman vaivaa sen eteen, että pyrkisimme ymmärtämään erilaisia tapoja hahmottaa maailmaa ja kyseenalaistamaan omaa tapaamme. Ovatko esimerkiksi käsityksemme siitä, miten ihmissuhteissa pitäisi toimia tai miten yliopiston kurssi suoritetaan todella niitä ainoita oikeita – vai ainoastaan niitä, joihin olemme tottuneet?

Kun koneet ovat viime vuosikymmeninä korvanneet suorittavaa työtä, on sosiaalisista taidoista tullut kallisarvoista kauppatavaraa. Valvomme tarkasti, joskus alitajuisestikin, sitä, käyttäytyykö joku totuttujen pelisääntöjen mukaan. Esittääkö toinen osanottonsa mummon kuoleman takia? Nauraako vitsille oikeassa kohdassa? Katsooko silmiin riittävästi, mutta ei liikaa?

Sosiaalisissa tilanteissa on harvoin kyse oikeasta tai väärästä, vaan vain erilaisesta tavasta kommunikoida. Jos sosiaalisiin normeihin suhtauduttaisiin kevyemmin, kaikkien elämä olisi helpompaa.

Lue myös: Autismikirjolla olevat opiskelijat Eetu, Jaakko ja Veera kertovat, millainen paikka yliopisto on heille