Alapääkirjoitus: Nainen halusi vain nukkua, ja mies tuomittiin tuottamuksellisesta raiskauksesta

Ruotsissa on esimerkiksi tuomittu tilanteista, joissa tekijä on aloittanut seksin niin yllättäen, ettei toinen ole ehtinyt sanoa mitään, kirjoittaa Minea Koskinen.

T:Teksti:

|

K:Kuva Eino Ansio

Ennen juhlia nainen oli sanonut, ettei halua seksiä. Kun hän myöhemmin yöllä päätyi miehen kanssa nukkumaan samaan sänkyyn erillisen peiton alle, se ei hänestä tarkoittanut suostumista seksiin.

Näin tulkitsi myös Ruotsin korkein oikeus. Mies sai tuomion tuottamuksellisesta raiskauksesta, koska hän oli edennyt penetraatioon, vaikka oli riski vapaaehtoisuuden puuttumisesta. Syytetty kertoikin oikeudessa, että hän ei ollut varma, oliko nainen muuttanut mieltään.

Ruotsi uudisti raiskauslakinsa Me Toon jälkiaalloissa, ja Suomi tekee pian samoin.

Hallitus toivoo, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus vahvistuu lakiuudistuksen jälkeen. Syyttäjä voi viedä eteenpäin myös tapauksia, joissa ei ole käytetty väkivaltaa.

Ruotsissa on esimerkiksi tuomittu tilanteista, joissa tekijä on aloittanut seksin niin yllättäen, ettei toinen ole ehtinyt sanoa mitään.

Ruotsissa on väliä sillä, mitä ennen treffejä on keskusteltu. Jos toinen on sanonut, ettei halua seksiä, passiivisuus ei ole enää myöntymisen merkki. Täytyy kuulla toiselta: kyllä.

Minea Koskinen on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka kirjoitti Ylioppilaslehteen jutun seksuaalirikoslain uudistuksesta.

Uudessa laissa raiskausta ei enää määriteltäisi väkivallan käyttämisellä tai sillä uhkaamisella vaan suostumuksen puutteella. Tarkoitus on parantaa uhrin oikeusturvaa, mutta aina tapausten ratkominen ei ole helppoa. Lue Ylioppilaslehden juttu Kyllä on kyllä täältä.