”Suomessa vallitsee huumefobia, joka estää monipuolisen keskustelun huumeidenkäytön koko kirjosta.”
Näin kirjoitti päätoimittaja Esa Mäkinen Ylioppilaslehdessä marraskuussa 2004. Sosiologi Mikko Salasuon väitöskirja Huumeet ajankuvana oli juuri julkaistu. Sen perushavainto oli, että huumeidenkäyttö on nuorisokulttuuria siinä missä alkoholin juominenkin: merkittävä joukko ihmisiä käyttää huumeita elämysten ja viihteellisyyden vuoksi.
Yli 15 vuotta vanha kirjoitus on edelleen ajankohtainen. Huumeiden käyttö on Suomessa yhä yleisempää, mutta sitä koskeva keskustelu ei ole pysynyt mukana tahdissa.
Nuorisotutkimusseuran vastaavana tutkijana nykyään työskentelevä Salasuo nähtiin helmikuussa Ylen A-studiossa keskustelemassa nuorten huumeidenkäytöstä. Katsojille esiteltiin koskettavaa videomateriaalia joensuulaisesta Nikestä, jonka elämän kovat huumeet ovat sysänneet raiteeltaan. Sen jälkeen puhuttiin huolestuneeseen sävyyn siitä, mitä nuorten kannabiskokeiluista tulisi ajatella. Tutkijan rooliksi muodostui pelkojen rauhoittelu ja väärinkäsitysten oikominen – kuin 2000-luvun alussa konsanaan.
Kaikenlainen huumeidenkäyttö satunnaisesta pössyttelystä opioidiriippuvuuteen niputetaan edelleen herkästi yhteen. Toisaalta isojen yliopistokaupunkien bilekulttuurissa huumeet mielletään usein osaksi juhlintaa eikä terveyshaittoja haluta nähdä.
Lööppitasolla keskustelua hallitsevat mehukkaat rikosjutut ja hurjat konnat – Aarnio, ”Nacci”, Katiska-kohusarja ja kysymys siitä, pitäisikö huumevyyhtiin sekaantunut muusikko Samu Haber canceloida.
Aihepiiri ymmärrettävästi herättää intohimoja, pelkoa ja puhdasta vihaakin. Huumeiden aiheuttamien ongelmien vähentäminen kuitenkin edellyttää, että asiasta pystytään keskustelemaan avoimesti ja kiihkottomasti.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen ja ohjelmajohtaja Tuukka Tammi esittivät kaksi vuotta sitten, että huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua. Nykyinen käytäntö, jossa käyttörikoksesta seuraa rangaistus ja merkintä poliisin rekisteriin, sopii huonosti kansanterveydelliseen ajatteluun, asiantuntijat kirjoittivat.
Rangaistuksista luopuminen ei tarkoita, että keskikaljan voi surutta vaihtaa ketamiiniin. Dekriminalisoinnin taustalla on ajatus siitä, että huumeisiin liittyviin ongelmiin voisi jatkossa hakea apua matalalla kynnyksellä, ilman pelkoa rikosoikeudellisista seuraamuksista.
Rangaistavuudesta ollaan luopumassa muun muassa Norjassa. Portugalissa, jossa huumeiden käyttö dekriminalisoitiin vuonna 2001, käyttöön puututaan esimerkiksi sosiaalitoimen avulla. Muutoksen myötä huumeisiin liittyvät haitat ovat vähentyneet, mutta käyttö ei ole lisääntynyt.
THL:n selvitysten mukaan huumausaineiden hankinnan on koettu helpottuneen selvästi vuosien 2014 ja 2018 välillä. Vaikuttaa siltä, että huumeiden nettikauppa on tehnyt käytöstä entistä yleisempää.
Nettikauppa on saattanut myös hämärtää käsitystä siitä, millaiset markkinat käytön mahdollistavat. Satunnaiskäyttäjä ei välttämättä pysähdy pohtimaan, mistä ja miten aineet ovat nettikauppaan ilmestyneet.
Niin kansanterveyden edistämiseksi kuin rikollisuuden vähentämiseksikin on tärkeää ymmärtää, mitä huumeiden käytöllä tavoitellaan ja millaisessa todellisuudessa niiden osalta eletään. Julkisen keskustelun huumekammoisuus kuuluu menneille vuosikymmenille.
Lue Ylioppilaslehden juttu suomalaisesta huumekaupasta täältä.
