https://soundcloud.com/user-800477492/renessanssi
English version also available.
0,1 – 0,5 grammaa psilosybiinisieniä joka kolmas aamu. Sitten töihin tai muita arkisia hommia hoitamaan, kertoo amerikkalainen psykologi James Fadiman kehittämästään mikroannostusmetodista.
”On melkein pelottavaa, miten hyvin se toimii”, sanoo Mikko, joka kokeili kuuria kuuden viikon ajan. Mikko on 40-vuotias, työskentelee johtavassa asemassa. Hän ei näytä siltä, miltä suomalaisen psykedeeliharrastajan kuvitellaan usein näyttävän eli entiseltä roolipelaajalta tai hipiltä. Mikko ei esiinny omalla nimellään, koska ei työnsä vuoksi halua leimautua laittomien päihteiden käyttäjäksi.
Puolitoista vuotta sitten Mikko sairastui masennukseen, niin kuin joka viides suomalainen jossain vaiheessa elämäänsä. Hän jaksoi tehdä työnsä, mutta koki voimakasta merkityksettömyyden tunnetta. Mikko ei halunnut aloittaa masennuslääkitystä, koska karsasti negatiivisia sivuvaikutuksia, eikä kemiallinen serotoniinin lisääminen aivoihin tuntunut ”intuitiivisesti oikealta”.
Hän oli lukenut Fadimanin mikroannostusmetodista, perehtynyt kirjoituksiin tiedejulkaisuissa ja tiesi kaverin ”mikrottaneen” positiivisin tuloksin. LSD:tä Mikko oli kokeillut viisitoista vuotta aiemmin elektronisen musiikin bileissä, mutta elämykset eivät olleet mitenkään mullistavia.
”Kokeileminen tuntui turvalliselta, koska niissä piireissä oli ihmisiä, jotka tiesivät, miten psykedeelejä käytetään. Olisi kuitenkin typerä odottaa, että jonkun lapun syöminen bileissä muuttaisi elämän.”
Set and setting eli käyttöympäristö, odotukset ja tunteet vaikuttavat keskeisesti psykedeeliseen kokemukseen. Psykedeeleillä viittaan tässä artikkelissa ennen kaikkea LSD:hen, psilosybiinisieniin ja ayahuascaan.
Termin ”psykedeeli” keksivät kirjailija Aldous Huxley ja psykiatri Humphry Osmond kirjeenvaihdossaan 1950-luvulla, jolloin LSD-tutkimukset alkoivat ja psykedeelit tulivat osaksi modernia länsimaista yhteiskuntaa. Sana ”psykedeeli” juontuu kreikankielisistä sanoista ”mieltä tai sielua ilmaiseva”.
”On melkein pelottavaa, miten hyvin se toimii.”
Psykedeelit aiheuttavat tutkimusten mukaan egon tilapäisen sulamisen, jonka usein kuvataan tapahtuvan vain meditaation, uskonnollisen kokemuksen tai muun voimakkaan spirituaalisen elämyksen aikana. Yksilö kokee samaan aikaan olevansa yhtä kaiken kanssa ja pieni osanen käsittämättömän suuressa rihmastossa. Aldous Huxley kirjoitti 50-luvulla, ettei ”tajunnan ovista käyvä” palaa tähän maailmaan samanlaisena.
Mikroannostuksessa käytetty määrä psilosybiiniä tai LSD:tä on noin viidestoistaosa siitä, mitä normaalivahvuiseen trippiin tarvitaan. Mikon mukaan vaikutusta tuskin huomaa. Se ”lähinnä piristää”! Psykedeelinen yhdiste on kuitenkin ”ihan eri juttu kuin mikään piriste”, koska se myös ”avaa” lisäämällä aivojen muovautuvuutta. Silloin masentuneen tai ahdistuneen ihmisen aina vain samoja negatiivisia ratoja pitkin pyörivät ajatukset voivat hellittää ja päästä virtaamaan vapaammin.
”Omat ajattelu- ja käyttäytymismallit hahmottaa selvästi. Silloin niitä voi helpommin muuttaa.”
Mikon kuvailemat mikroannostamisen vaikutukset kuulostavat hyviltä. Oppimiskyky nousee. Luovuus kukoistaa ja flow-tilan saavuttaa vaivattomasti. Syö, nukkuu ja liikkuu paremmin. Hahmottaa suuria kokonaisuuksia, ihmisten ja asioiden välisiä yhteyksiä, saa palavereissa mainioita ideoita.
”Välillä joku kommentoi, että oletpa hyvällä tuulella. Tuntui vähän pimeältä, että olisin voinut vastata, että se johtuu huumeista.”
Mikko korostaa, ettei mikroannostelu parantanut hänen masennnustaan.
”Se tarjosi työkaluja toimia hyvinvointia edistävästi. Jos huomaan nykyisin olevani ärsyyntynyt, pystyn tunnistamaan tunteen ja tiedän, miten pääsen olotilasta eroon”, Mikko sanoo.
Psykedeelien ympärillä leijuu yhä sekoilun ja hippeyden batiikinsotkuinen fraktaalipilvi, mutta nyt niistä on tulossa myös osa Piilaakson menestyjien elämänhakkerointivalikoimaa samaan tapaan kuin meditaatiosta, viherpirtelöistä ja askelmittareista.
Tietokirjailija Michael Pollan kirjoitti tänä vuonna ilmestyneessä How to Change Your Mind -bestsellerissään kokeilleensa psykedeelejä ensimmäistä kertaa 60-vuotiaana. Pollan vakuuttui ”valkotakkišamanismista” eli siitä, etteivät psykedeelit terapiakäytössä ”sekoita päätä”, vaan pikemminkintervehdyttävät mieltä muun muassa poistamalla kuolemanpelon.
Yrittäjä ja enkelisijoittaja Tim Ferriss väittää, että lähes kaikki hänen tuntemansa Piilaakso-miljardöörit käyttävät psykedeelejä säännöllisesti. Ayahuasca-seremonioihin matkataan Väli-Amerikkaan, mutta jos tuntee oikeat ihmiset, voi suljettuun rituaaliin osallistua myös Suomessa.
Piilaakson menestyjät levittävät tajunnanlaajentamisen evankeliumia järjestämällä tematiikkaan keskittyviä luentotilaisuuksia ja perustamalla psykedeelitutkimusta edistäviä ja rahoittavia organisaatioita.
Organisaatioiden tavoitteet eivät rajoitu lääketieteellisiin läpimurtoihin. Ne odottavat psykedeeleistä pelastajaa länsimaisen tietoyhteiskunnan keskeisiin ongelmiin: työn ja elämän merkityksettömyyteen, luontosuhteen katkeamiseen ja ymmärryksen puutteeseen eri ihmisryhmien välillä.
Viimeksi keskiluokan ja eliitin suhtautuminen psykedeeleihin on ollut näin positiivista 1940-luvun lopusta 1960-luvun puoleenväliin. Tuona aikana LSD:n syntetisoinut lääkeyhtiö Sandoz levitti ainetta ilmaiseksi tutkimuskäyttöön. 40 000 potilaan alkoholismia, skitsofreniaa, pakko-oireyhtymää ja muita mielenterveysongelmia hoidettiin lupaavin tuloksin LSD:n avulla. Aine kuului monen koulutetun keski- ja yläluokkaisen amerikkalaisen viikonloppuaktiviteetteihin.
Kun näyttelijä Cary Grant kertoi parantuneensa alkoholismistaan ja identiteettikriisistään ”noin sadan LSD-session” avulla 50-luvun lopulla, potilaat ympäri Yhdysvaltoja ruinasivat LSD:tä osaksi psykoterapiaansa. AA:n perustajajäsen Bill Wilson oli oman kokemuksensa perusteella niin vakuuttunut LSD:n tehokkuudesta alkoholismin hoidossa, että harkitsi sen ottamista osaksi kahdentoista askeleen ohjelmaa.
1960-luvulla karismaattinen Harvardin yliopiston psykologian professori Timothy Leary alkoi yllyttää opiskelijoitaan – ja kaikkia muitakin – nappaamaan happoa. LSD siirtyi rauhallisista terapia- ja olohuoneista arvaamattomiin olosuhteisiin, kampusbileisiin ja rock-konsertteihin. Samaan aikaan tiedustelupalvelu CIA yritti tehdä LSD:stä mielenhallintalääkettä ja teki kokeiluja, joissa ainetta syötettiin esimerkiksi kuulusteltavalle tämän tietämättä.
Uutiset ja huhut psykedeelien yhteydestä manipulointiin, psykooseihin, väkivaltaan ja itsemurhiin alkoivat levitä. Vuonna 1966 LSD:stä tehtiin laitonta. Presidentti Richard Nixon julisti Timothy Learyn Yhdysvaltojen vaarallisimmaksi mieheksi.
Moraalipaniikista huolimatta tuolloin tehdyn psykedeelitutkimuksen tulokset olivat lupaavia. Psykedeelien uskottiin mullistavan psykiatrian ja mielenterveysongelmien hoidon.
Kun SSRI-lääkkeet keksittiin 80-luvulla, niiden odotettiin parantavan masennuksen. Näin ei käynyt, vaan 30 vuotta SSRI:n keksimisen jälkeen masennus on yleisempää kuin koskaan. Masennuksen taustalla on selvästi muutakin kuin vain aivokemiallinen epätasapaino. Tehokasta masennuslääkettä etsitään yhä. Siksi psykedeelejä on alettu tutkia 2000-luvulla uudelleen. Johns Hopkinsin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että psilosybiini vähensi merkittävästi koehenkilöinä olleiden kuolemansairaiden syöpäpotilaiden eksistentiaalista tuskaa. Tutkimuksia, joissa on todettu psykedeelien vähentävän masennusta, on tehty muissakin yliopistossa, muun muassa Imperial College Londonissa.
Tähänastiset psilosybiinitutkimukset eivät kuitenkaan ole riittävän luotettavia, koska otokset ovat olleet liian pieniä, kertoo psykiatrian professori Jesper Ekelund Turun yliopistosta.
Silti myönteiset tulokset ovat herättäneet Ekelundin mielenkiinnon. Ekelund on mukana toteuttamassa ensimmäistä laajaa ja tieteellisesti pätevää psilosybiinitutkimusta, jota tehdään kymmenessä eri maassa, Suomen lisäksi muun muassa Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Espanjassa. Tutkimukseen valituilla potilailla on diagnosoitu masennus, johon ei liity psykoottisia oireita tai itsemurhayrityksiä.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tutkimuksen on määrä käynnistyä alkusyksystä. Tutkimuksessa vertaillaan kolmen erikokoisen annoksen vaikutusta, joista pienin on lumeannos. Koehenkilö nauttii synteettisen psilosybiinin harmonisesti sisustetussa sairaalahuoneessa rauhoittavan musiikin soidessa. Vaikutus kestää 6–8 tuntia. Tukihenkilöt antavat koehenkilölle turvaa, mutta eivät terapoi.
”Tehdään tämä nyt kerrankin kunnolla. Turvallisuus varmistetaan tarkalla seurannalla ennen koetta ja sen aikana. Näissä olosuhteissa syödyn psilosybiinin riskit liittyvät siihen, että kokemus voi tuntua epämiellyttävältä tai pelottavalta”, Ekelund sanoo.
Kolmen kuukauden kuluttua koehenkilöitä haastatellaan siitä, onko tapahtunut jokin muutos ja jos, niin onko se parempaan suuntaan.
”Välillä törmään luonani käyneeseen ihmiseen puolen vuoden kuluttua, ja hän vaikuttaa jotenkin eri ihmiseltä. Ikään kuin ‘loistavalta’.”
Psykedeelien laillistaminen lääkekäyttöön on yhä suhteellisen kaukainen skenaario, mutta ”maan alla” toimivia hoitajia löytyy ympäri Suomea.
”Sienihierojana” toimiva Samuli haluaa keskustella aiheesta joko metsäkävelyllä tai kotonaan pääkaupunkiseudulla. Hän uskoo, että ihmiset voivat olla aidossa yhteydessä keskenään vain kasvottaisessa kommunikaatiossa.
Menen käymään Samulin askeettisesti sisustetussa asunnossa, jossa on paljon hyvinvoivia huonekasveja. Samuli tarjoaa kupin vahvaa kaakaota kauramaidolla. Samaa juomaa hän tarjoilee asiakkaalleen, tai potilaalleen, mitä termiä haluaa terapoitavasta käyttääkään, ennen kuin tämä syö pienen määrän kotimaisia psilosybiinisieniä.
Samuli syö hoitojen yhteydessä mikroannoksen sieniä itsekin. Kun sienet alkavat vaikuttaa, Samuli alkaa tunnustella asiakkaan kehoa.
Avustettu kehomeditaatio kestää noin viisi tuntia, minkä jälkeen rentoudutaan, kuunnellaan musiikkia ja keskustellaan, mikäli asiakas kokee tämän tarpeelliseksi.
Samuli arvelee, että asiakkaat pitävät hänestä, koska hän ei halua opettaa minkäänlaista ideologiaa tai ajattelumalleja. Samuli on 38-vuotias yliopistokoulutettu, joka tekee hoidot asunnossaan. Voimakkaat psykedeeliset kokemukset neljä vuotta sitten herättivät Samulissa kysymyksiä siitä, mitä on mielekäs elämä, ja halun omistautua hoidoille.
”Sienet tekevät kehoyhteyden löytymisestä helpompaa. Asiakkaat kertovat usein oppivansa hoidon seurauksena huolehtimaan kropastaan ja itsestään paremmin. Välillä törmään luonani käyneeseen ihmiseen puolen vuoden kuluttua, ja hän vaikuttaa jotenkin eri ihmiseltä. Ikään kuin ‘loistavalta’”, Samuli sanoo.
”Moni palaa hoitoon toisen ja kolmannenkin kerran. Tavoitteeni on tehdä itseni tarpeettomaksi kolmella hoitokerralla.”
Samuli ei mainosta hoitojaan missään. Ystävät suosittelevat hoitoja ystävilleen, jotka suosittelevat niitä omille tuttavilleen, ja asiakkaita on riittänyt. Hoitoja ei ole hinnoiteltu, vaan Samuli elää potilailtaan saamillaan lahjoituksilla. Sienet hän kasvattaa itse, kerää luonnosta tai hankkii verkostojensa kautta.
Samulin mielestä psykedeeleistä on paljon apua tässä ajassa. Kun hän sanoo, että Suomessa pitäisi olla oma šamaanilaitos, hän vitsailee vain puoliksi.
”Aikamme on sairas ja suorituskeskeinen. Ei ole aikaa yhdessäololle. Ihmiset eivät osaa olla toistensa kanssa ilman, että heillä olisi koko ajan joku panssari päällä”, Samuli pohtii.
”Harkitsen sanojani tarkkaan, koska psykedeelinen kokemus ylittää kielellisen käsityskyvyn. Kokemuksiin liittyvistä asioista on vaikea puhua kuulostamatta jotenkin new agelta.”
Samuli ei usko, että sienet olisivat mikään ihmelääke maailman ongelmiin, koska ihminen ei voi löytää parannusta itsensä ulkopuolella.
”Psykedeelit voivat antaa syvän oivalluksen siitä, että omaa hyvää oloa ei voi ulkoistaa kellekään eikä millekään”, Samuli sanoo.
Norjassa ja Yhdysvalloissa tehtyjen laajojen väestötason tutkimusten mukaan psykedeelien käyttö ei ole tilastollisessa yhteydessä mielenterveysongelmien lisääntymiseen. Kokeilleet ovat päinvastoin ei-käyttäjiä psyykkisesti terveempiä.
On kuitenkin syynsä siihen, että psykedeelejä on perinteisesti käytetty yhteisöissä, joissa šamaani tai jonkinlainen tietäjä kontrolloi ja ohjaa aineiden käyttöä. Sitä, onko psykedeelinen kokemus ikimuistoisen taivaallinen, kaoottisen helvetillinen vai kaikkea siltä väliltä, ei voi etukäteen ennustaa.
Jos psykedeelien käyttäjä ei ole turvallisessa tilanteessa, kauhistuttava kokemus voi saada tämän käyttäytymään arvaamattomasti. Myös jo olemassaolevat psyykkiset oireet saattavat pahentua.
Joskus käyttäjät tai heidän kaverinsa soittavat hätäkeskukseen, kun he pelästyvät psykedeelien vaikutuksia, eivätkä tiedä, miten ”pahaa trippiä” voi käsitellä, kertoo Henry Vistbacka. Hän on tänä keväänä ollut perustamassa Psykedeelisen sivistyksen liitto ry:tä.
Vuosi sitten Suomeen perustettiin Psykedeelitutkimusyhdistys ry, joka keskittyy tutkimukseen ja sen edistämiseen. Psykedeelisen sivistyksen liitto puolestaan hakee keinoja käsitellä psykedeelejä kulttuurissa laajemminkin.
”Monet psykedeelejä käyttäneet kuvaavat, että pahaltakin tuntuva kokemus voi työstämisen myötä muuttua merkitykselliseksi ja itsetuntemusta lisääväksi ”, Vistbacka sanoo.
Liiton tavoitteena on avata moniäänisempää keskustelukulttuuria psykedeelien ympärille. Psykedeelien käyttö on tilastojen valossa yleistymässä, vaikka ilmiö on yhä marginaalissa ja esimerkiksi väestön terveyttä tutkivan THL:n selvityksen mukaan kaksi prosenttia suomalaisista on kokeillut huumaavia sieniä.
Vistbacka katsoo, että psykedeeleihin liittyvää ymmärrystä on syytä lisätä ja niin myönteisistä kuin kielteisistä vaikutuksista käydä avoimempaa keskustelua. Hän uskoo, että aineilla on oikeissa olosuhteissa käytettynä potentiaalia lisätä sekä itsetuntemusta että eri ihmisryhmien välistä ymmärrystä.
”Briteissä valmistellaan tällä hetkellä tutkimusta, jossa psykedeelejä annetaan eri jengiläisille, tarkoituksena ilmeisesti selvittää, lisäävätkö kokemukset ymmärrystä eri tavalla ajattelevien välillä”, Vistbacka sanoo.
Jutun alussa haastattelemani Mikro-Mikko ei pidä ajatuksesta, että psykedeelit latistettaisiin ainoastaan lääketieteen tai tehokkuuden buustaamisen maailmaan. Jopa mikroannostuskuuri tuo kokemusmaailmaan ”ihmeen elementin”, jota maallistunut yksilö muutoin arjessa harvemmin kokee.
Mikko suunnitteli alkuun mikroannostavansa pari kuukautta, mutta ei jatkanut kuuria kuuden viikon jälkeen, vaikka olo oli loistava.
”Suhtauduin mikroannosteluun varauksella, koska sen pitkäaikaisvaikutuksia ei ole tutkittu. Lisäksi jokin protestanttinen mentaliteetti sisälläni sanoi, että tämä ei voi olla näin hyvä asia miltä tuntuu, tästä varmaan seuraa jonkinlainen ‘takaisinmaksu’, niin kuin päihteistä yleensä.”
Internetin mikroannostusoppaissa puhutaan tiuhaan luovuudesta, innostuksesta, muuntautumiskyvystä, erilaisten ihmisten ymmärtämisestä ja kyvystä ”ottaa elämä omiin käsiinsä”. Kaikkia näitä kysytään luovuutta korostavassa, alati muuttuvassa tietoyhteiskunnassa.
”Tästä varmaan seuraa jonkinlainen ‘takaisinmaksu’, niin kuin päihteistä yleensä.”
Niitä on myös pidetty tyypillisesti sisäisinä ominaisuuksina, joita yksilöllä joko on tai ei ole. Jos kognitiivisia kykyjä ja onnea voi lisätä kemiallisesti, kukapa haluaisi olla jäykkä neliö, joka putoaa kehityksen kyydistä?
Vaikuttaa siltä, että psykedeelit herättävät käyttäjissään halun edistää psykedeelien käyttöä, samalla tavalla kuin vaikka jooga herättää harrastajassaan halun omistautua joogan harjoittamiselle ja opettamiselle.
Start up -psykedeliassa mystiset kokemukset näyttävät johtavan lähinnä onnistuneisiin keynote-puheisiin, disruptiovisioihin ja siinä sivussa hyväntekeväisyyteen, lisääväthän psykedeelit suurta yhteenkuuluvuutta maailman kanssa.
Jos tajunnan ovet puhdistettaisiin, ilmenisi kaikki ihmiselle sellaisena kuin se on, äärettömänä. -William Blake
”Mietin usein sitä, mihin psykedeelejä pitäisi käyttää? Jos tarkoitus on vain selvitä paremmin paskassa yhteiskunnassa, metsään mennään ”, Mikko sanoo.
