”Suomalaisilla on puukko toisessa ja viinapullo toisessa taskussa. Se on maailman rumin kansa, joka ei osaa puhua englantia.”
Hauska läppä? Ei ollut haastattelemani muusikko Anna Järvisen mielestä. Eikä Ruotsiin 1960- ja 1970-luvuilla muuttaneiden siirtolaisten kohtaama rasismi, läpänheiton muodossa, poikkea siitä, mitä meillä kuulee tänään.
Huumorin taakse vetäydytään, kun pitäisi vastata omista sanoistaan. Huumorimiehiä on esimerkiksi kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps), joka selitti taannoin islamin ja pedofilian yhdistäviä kirjoittelujaan oikeudessa sarkasmilla. Itseironiseksi heitoksi MTK:n suututtaneet puheet kuittasi myös perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik. Teuvo Hakkarainen (ps) laukoi viimeksi, että jos kaksi homoa saa lapsen, jälkeläisestä tulee tuplahomo. Hän sanoi Iltalehdessä, että kommentti oli – läppä! Ja niin edelleen. Kun vihapuheelle vaaditaan selityksiä, hommafoorumilaiset taivastelevat, kuinka sarkasmi menee ohi ja kuinka vaikea laji ironia on ymmärtää.
Huumorikortti on pelkurikortti. Mutta varsin ovela sellainen. Se kääntää keskustelun siihen, kuka on tiukka kukkahattutäti, kuka taaskaan ei ymmärrä nauraa ja kuka on vitsien taakse kätkeytyvä rasisti. Oletpas – enpäs -väittelyn myötä itse asia unohtuu. Ei pidä väitellä siitä, mitä kukin on, vaan siitä, mitä hän sanoo ja sanoillaan tekee.
Ann-Mari Huhtanen
Juttu Anna Järvisestä: Maahanmuuttaja nimeltä Järvinen
