Some tempaisi juristin yrittäjäksi

T:Teksti:

Jenna Mäkinen, 26, palautti gradunsa viime elokuussa, kiersi sen jälkeen kolme kuukautta maailmaa ja perusti tammikuussa oman yrityksen, Media Coden. Firma on erikoistunut sosiaalisen median oikeudellisiin näkökohtiin. Markkinarako kirkastui, kun Mäkinen kirjoitti kyberavaruudessa toimimisen oikeuksia ja velvollisuuksia käsittelevää graduaan. Markkinoinnista ei ole tarvinnut huolehtia.

”Suomessa on jo viestintäjuristeja, mutta ei kokonaan uuteen mediaan erikoistuneita”, Mäkinen kertoo.

Hän auttaa asiakkaitaan hahmottamaan sosiaalisen median pelisääntöjä. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi pr- ja markkinointitoimistojen konsultoimista ja luennointia aihetta koskevasta lainsäädännöstä ja sen tulkinnasta.

”Käyn koulutuskeskuksissa pitämässä infopläjäyksiä esimerkiksi aiheesta pomo sosiaalisessa mediassa. Alan lainsäädäntö kiinnostaa.”

Somen esihistoria, KissFM:n chat ja IRC-galleria, kuului Mäkisen teini-ikään. Ajatus sosiaalisella medialla tienaamisesta hahmottui, kun Mäkinen työskenteli opintojen ohessa Sanoma Magazinesissa.

”Ruotsissa on jo asianajotoimistoja, jotka tekevät pelkkää somea. Jos Suomessa haluaa tehdä sitä, pitää toimia oman yrityksen kautta.”

 

Reilun prosentin valinta

Lakimiesliiton keräämien tietojen mukaan vain hieman yli prosentille juristeista ensimmäinen työpaikka  on oma yritys. Liiton projektikoordinaattori Eero Blåfield arvioi, että pientä kiinnostuksen kasvua on näkyvissä, mutta ei mitään aaltolaisten start up-boomiin verrattavaa.

”Työtilanne valmistuvilla juristeilla on nyt hyvä, mutta on mahdollista, että viiden vuoden päästä yrittäjyys voi olla useamman urana”, Blåfield sanoo.

Mäkiselle aloittelevan yrittäjän arki merkitsee työ- ja vapaa-ajan sekoittumista.

”Saatan herätä keskellä yötä ja saada idean seuraavan päivän presikseen. Silloin on pakko nousta ylös ja laittaa ideat slaideja varten ylös.”

Vapaa-ajan ja työn voi kuitenkin yrittäjänä sommitella itse. Aikaa jää harrastuksille, esimerkiksi valokuvaamiselle. Maailmanympärimatkalta kuvia kertyi blogiksi asti. Yrittäjyys on elämäntapavalinta, Mäkinen myöntää. Juuri nyt se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin työ esimerkiksi asianajotoimistossa.

”Arvostan vapaa-aikaa ja perhettä enemmän kuin rahaa. Arvelen kuitenkin saavuttavani ajan myötä saman tulotason kuin jos työskentelisin asianajotoimistossa.”

 

Sanat Hannu Hallamaa, kuva Pietari Hatanpää